Työn kautta ajatuksiin tulevaa

Vetää hiljaiseksi, kun vanhempi itkee, ilmaisee väsymystään tai toteaa hiljaisella äänellä tyytyväistyyttään nykyiseen tilanteeseen. Tuntuu sanattomalta ja asettomalta, kun vanhempi kertoo omasta ahdistuksestaan ja keinottomuudestaan tukea lastaan koulutyössä. Vanhemmat istuvat saman pöydän ääressä, jossa parhaimmillaan istuu sosiaalityöntekijä, kuraattori, psykologi, opettaja, ohjaaja, lääkäri, sairaanhoitaja ja rehtori. Vanhemmat ovat vanhempia lapselle, jota meidän systeemissä kutsutaan erityislapseksi, mutta vanhemmilleen lapsi on vain erityisen rakas lapsi. 

Menneiden kahden viikon aikana olen istunut useassa palaverissa. Olen istunut ja puhunut. Olen kuunnellut, kirjoittanut ylös ja miettinyt sanojani. Lisäksi olen puolustanut, väittänyt vastaan ja perustellut. Olen ollut monta kertaa varma asiastani ja lähes yhtä monta kertaa olen epäillyt oikeassa oloani ja sitä olenko kyennyt ajattelemaan käsillä olevan lapsen asiota riittävän laajalla katsantokannalla. Olen pohtinut oikeuttani sanoa tiettyjä sanoja ja havaintoja. Joudun miettimään onko sanottavalla asialla merkitystä minulle ja minun oikeassa ololle vai onko sillä todellista merkitystä lapsen asialle. Useaan kertaan huomaan haasteen edessä sen, että ensin on eroteltava se onko kyseessä aikuisen hätä ja väsymys vai onko kyseessä lapsen todellinen tarve. Harmillisen usein havaitsen, että lapsen koulunkäyntiin halutaan muutoksia aikuisten tarpeiden kautta ja lapsen tarpeet joutuvat niihin mukautumaan. Ei ole niin, etteivätkö aikuiset tekisi parhaansa ja hyvällä tarkoituksella, mutta resurssit ja rakenteet eivät aina ole lapsimyönteisiä, lapsilähtöisyydestä puhumattakaan. Sen tiedän, että jokainen vanhempi ja huoltaja tekevät parhaansa, mutta koulumaailman systeemi ei aina vastaa parhaalla mahdollisella tavalla heidän lapsen tarpeisiin. 

Työurani aikana olen joutnut ottamaan esiin vaikeita asioita. Olen sitä mieltä, että ei ole olemassa asiaa, joka ei suoralla ja kunnioittvalla tavalla puhuttuna, voisi selvitä tai ainakin kulkea parempaan suuntaan. Vanhemmat ja lapset ovat ansainneet suoraan puhumisen. He ansaitsevat myös kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen, vaikka kaikkiin tarpeisiin ei kyettäisikään vastaamaan. Usein aito kohtaamien vie eteenpäin jaksamista ja yhteistä yrittämistä, vaikka käsillä oleva tilanne ei muuttuisi mihinkään. 

Kuinka moni meistä haluaisi kuulla, että tämäkään opetusryhmä ei ole oikea paikka lapsellesi? Lapsesi edelleen huutaa, lyö ja reagoi impulsiivisesti tilanteisiin, joissa hänen ikäisensä ei enää yleensä niin tee. Miltä tuntusi saada puhelu, jo kolmas saman viikon aikana, jossa kehotetaan hakemaan huollettava pois, sillä kiinnipito on jatkunut jo yli puolituntia? Ei, lapsenne ei opi samaan tahtiin kuin muut. Onhan tästä jo monta kertaa puhuttu, mutta silti lapsenne edelleen käyttäytyy asiattomasti. Voisitteko kotona enemmän puhua näistä asiosta. Onko teillä vanhemmilla mitään käsitystä mikä auttaisi tätä lasta käyttäytymään ja olemaan asiallisesti koulussa? 

Ei ole vanhempien tehtävä ratkaista koulussa tapahtuvia opetusjärjestelyitä. Ei ole vanhempien tehtävä ratkoa pedagogisia toimia,  ryhmäjärjestelyitä, välitunteja tai ruokalassa aiheutuvia ongelmia. Vanhempien tehtävä on rakastaa lastaan, kasvattaa häntä parhaansa mukaan ja antaa tukea koilunkäyntiin. Muut haasteet on koulun selivitettävä ja etsittävä keinoja ja esitellä ne vanhemmille. Yhdessä käydään lävitse ollen samalla puolella, lapsen puolella. Koulun aikuisten keinottomuus tai väsyminen eivät ole lapsen vika eikä kodin tarvitse sen vuoksi yrittää vielä enemmän. Koululla on oikeus olla myös hetkellisesti keinoton, mutta sen työnkuvaan kuuluu asioiden selvittäminen ja uusien toimtatapojen etsiminen ja kokeileminen. Pois entisestä ja uudet lasit silmille. Luulen, että ihan kaikkea ei vielä ole kokeiltu…..

Näinä muutaman viikkona, jos aikaisemminkin 17 vuoden aikana, on myötätuntoni ollut vanhempien ja huoltajien puolella. Me, joiden lapset eivät ole ns. erityislapsia, emme voi kuvitella miltä tuntuu istua pöydän ääressä, jossa jälleen kerraan käydään lävitse lapsen haasteita ja sen myötä syntyviä ongelmia. Me emme tiedä miltä tuntuu mennä kotiin ja illan tullen vastata lapsen kysymyksiin, joissa hän kysyy miksi en onnistu, miksi taas meni huonosti. Miltä tuntuisi tietää, ettei lapsesta ehkä koskaan tulee yhteiskunnan olettamaa yhteistä hyvää tuottavaa yksilöä? Miltä tuntuisi paijata nukahtavaa lasta, jonka haasteet ovat niin suuret, ettei edes viisaimmatkaan asiantuntijat osaa antaa vastauksia? 

Kodin ja koulun välinen yhteistyö ei saa olla vain kauniita sanoja ja hyviä pyrkimyksiä. Mielestäni hyvä alku on aito kohtaaminen ja suoraan puhuminen. Empatiakyvystä ei ole haittaa. Olisi hyvä pysähtyä ennen jokaista kohtaamista ja asettaa itsensä ihmiseksi asiantuntijan sijaan ja hetki kuvitella miltä itsestä tuntuisi. Ihmiseltä ihmiselle, ei siis niin kovin vaikeaa.

 

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Työ

Lempeyttä, lempeyttä….

Olen elämässäni tehnyt useita hyviä päätöksiä. Olen tehnyt myös viisaita päätöksiä. Erään hyvän sekä viisaan päätöksem tuloksena olen tänään ollut yinjoogassa. Olen ollut joogassa itkemässä ja kuuntelemassa kuinka nuori kaunis nainen puhuu lempeästi ja pyytää minua kiittämään kehoani ja itseäni. Minä kiitin oikein sydämeni pohjasta. Kiitin koko keski-ikäisen naisen sydämestä!

Olen keskellä keski-iän muutoksia. Voisi ehkä sanoa jopa keski-iän kriisissä, mutta inhoan sanaa kriisi ja en sen myötä tunnusta moisista kärsiväni. Miellän asian niin, että olen uudessa elämänvaiheessa, jossa ajatteluni ja kehoni muuttuvat väistämättä. Lisäksi pidän uusista elämänvaiheista, joten jääköön siitäkin syystä sana kriisi käyttämättä. Uudessa elämävaihessa tuntee entiset asiat uudella tavalla. Uudessa elämänvaiheessa ajattelee, toivottavasti, uudella tavalla tai ainakin tarkistelee näkökulmiaan. Olen tarkastellut niin paljon, että ajattelin jo olevani valmis ja riittävän kehittynyt, mutta jälleen kerran huomasin olevani väärässä. 

Juokse, hikoile ja muista voimharjoittelu. Syö sopivasti tarkastellen ravintosisältöjä ja laske kaloreita. Pukeudu iän mukaisestri, mutta sopivan nuorekkaasti. Sheivaa, värjää ja sokeroi. Älä alistu toisen tahdon alle, vaan kulje omaa polkuasi ja pidä periaatteistasi kiinni. Älä luovuta äläkä missään tapauksessa anna periksi. No…Allekirjoitan kaiken tuon, mutta olen tehnyt havainnon, kokenut ahaa-elämyksen ja nyt tahdon kertoa siitä. Parasta keski-iän elämänvaiheessa minulle on ollut havaita lempeyden merkitys. Lempeyteen voidaan lisätä hellyys, hyvyys ja hyväily. Kaikki sellainen mistä puhutaan, mistä haaveillan, mitä kaivataan, mutta sen ollessa kohdalla se helposti mitätöidään turhana, pidetään siirappisena ja piilotetaan hieman nolostellen reippauden, yrittämisen ja pärjäävyyden taakse. 

Osasta lempeydestä ja hellimisestä minä maksan. Maksan hierojalle. Kuinka ihanaa onkaan hänen kätensä määrätietoinen kosketus kipeällä vartalollani. Hän tekee työtään ja minä maksan saaden paremmin toimivan kehon.  Maksan myös kampaajalleni. En maksa vain siisteistä ja hyvinvoivista hiuksista vaan saan hyvää tuottavaa kosketusta ja rentoutusta. Maksan myös kosmetologilleni, joka tavatessamme hieroo, öljyää, hölvää ja hellii. Onneksi voin maksaa näistä toimenpiteistä. Aikanaan en pystynyt ja haaveilin, että joku päivä sitteen. Sitten tuli se päivä, että pystyin maksamaan, mutta ajattelin sen olevan turhaa. rahan tuhlausta ja todellakin turhamaista. En siis kokenut ansaitsevani hierontaa, kampaajan saksia tai kosmetologin hierovia sormia. Miksi? Hyvä kysymys ja osan voi selittää koetulla elämällä. 

Osan lempeydestä ja hellimisestä saan mieheltäni. Näin ei aina ole ollut vaan tähän tilanteeseen pääsyyn on vaadittu epäonnistuneita ja erilaisia ihmisuhteita. Pelkät kokemukset ihmissuhteista eivät ole riittäviä siihen, että ihminen kykenee ottamaan hellyyttä vastaa. Ei suinkaan, sillä yllätys yllätys, en alkuaikoina kokenut oikeutta myöskään saamalleni hellyydelle lempeydestä puhumattakaan. No…kokemukset je eletty elämä ja sitä rataa. Nyt kuitenkin otan vastaan sumeilematta ja kerään varastoja täyteen vain huomaten, että ne eivät täyty. Huomaan myös suuren vajauksen entisessä elämässäni ja mietin kuinka kummassa olen pystynyt elämään ilman hellää kosketusta ja lempeää puhetta. 

Mieheni tuottama hellyys ja lempeys eivät yksin riitä täyttämään tarpeitani ja siksi maksan ammattilaisille. Ammattilaiset vetkuttavat, huoltavat ja hölväävät kehoani ja huoltavat mieltäni. Huollettu ja hellitty naisen kehoni ottaa vastaan hyvyyttä ja hellyyttä mieheltäni. On uskomatonta kuinka suuri onkaan tarve lempeyden ja hellyyden suhteen. Ajan kuluessa olen siirtänyt sivummalle reippauden, sairaan rankan treenaamisen sekä ikuisen pärjäämisen ja vahvana pysymisen. Pidän itsestäni enemmän, kun istun hellyyden ja lempeyden täyttämän pöydän ääreen. Minä huollan ja huollatan mieltäni ja ikääntyvää kehoani. 

Uusi hyvä päätökseni johdaati minut tänään omakotitalon vintille joogaamaan. Minä tarvitsen selvästi vielä tätä lempeyden muotoa. – Kiitä kehoasi, joka kantaa sinua. – Hengitä sisään ja puhalla ulos ahdistavat ajatukset ja anna niiden mennä. Tuntuu että henki salpautuu ja jotain vapautuu. En tiennyt kuinka paljon olenkaan tarvinnut lisämäärän lempeyttä ja hellyyttä, jota itse itselleni annan ja tuotan. Tunnustelen tuntemuksia ja siirrän jalkaani ja kättäni kunnioittaen sitä miltä minusta tuntuu ja mitä kehoni minulta pyytää. Makaan lämpimän filtin alla loppurentoutuksen aikana ja kiitän aidosti itseäni, ehkä ensimmäisen kerran elämässäni.  

Keski-iän elämänvaiheessa olen havainnut, että hellyys, lempeys, hoiva ja huolenpito itsestä ovat elintärkeitä asioita. Minulla on niiden suhteen suuri vaje ja teen parhaani, jotta pääsen niiden suhteen elämässäni jonkinlaiseen tasapainoon. Olen tarvittaessa reipas, kova ja vaativa sekä pärjäävä. En anna periksi, en taivu enkä alistu…..Niin, tai sitten antaudun ja keinun lempeässä hellyden keinussa ja voin paljon paremmin. 

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli