Päivitys

En ole sama nainen kuin vuosi sitten. En sama kuin kuvittelin enkä sama kuin oletin.Kulunut koronavuosi on muovannut minua moneen suuntaan. Olen pysähtynyt, olen ollut suurimman osan ajasta yksin, olen eronnut, ja olen määrittänyt itseäni uudellen. Olen päivittynyt.

Olen pulleutunut. Sille on tehtävä jotakin ja melko pian. Olen kohtuullisen kehopositiivinen, mutta pulleutussaste on jo hieman epämiellyttävää olotilalle ja jossain vaiheessa myös terveydelle. Motivoin itseäni siirtymään vähemmällä pulleutumisasteelle, mutta toistaiseksi se on enemmänkin harkinta-asteella kuin toteutuksen tasolla. Onneksi tiedostan tilani ja todella suurella pääättäväisyydellä taatusti teen asialle jotakin. Tarkastelen kehoani ja tuumaan sen olevan keski-ikäisen melkein 50 -vuotiaan naisen keho. Melko pehmä, mutta mukava. Ikä ja eletty näkyvät, mutta onpa keho kannatellut monesta lävitse. Kun näitä mietin, niin tajuan, että motivointi on saatava kuntoon, jotta pulleutumistilani muuttuu minulle je terveydelle edullisemmaksi. On siis tehtävä jotain, mutta vain minun itseni vuoksi, ei muiden.

Olen osa-aika erakoitunut. Korona on vaikuttanut osa-aika erakoitumiseen jossain määrin. Eroprosessi sen sijaan enemmän, mutta vielä liitossa ollessankin vietin puolet ajasta yksin omassa kodissani, eli olen ollut suurimman osan koronavuodesta itsekseni. Onnekseni pidän yksinolosta, sillä en ole yksinäinen. Ajattelu ja uudet päivitykset vaativa yksinoloa ja aikaa. On ollut vapauttavaa tuijottaa vuoroin seiniä ja vuoroin kattoa eri kulmista. Sohvalta avautuvat näkymymät ovat pysyvyyttä tuovia lohdullisia näkymiä. Seinät eivät siirry ja muutu tunnetilojen tai sään mukaan. Ei, ne pysyvät, ja niillä ehkä olevat korvat kuuntelevat kärsivällisesti. Katson välillä myös ikkunasta ja puu sen takana muistuttaa pysyvyydestä, mutta myös vuodenaikojen vaihtelusta ja ajan kulumisesta. Pidän itseni seurasta ja olen saanut ajatella niin paljon kuin sielu vain sietää ja sehän tuntuu sietävän. Se sietää epäröinnin sekä itkun. Se sietää voimaantuvan itsetuntemuksen ja sen mukanaan tuomien tunteiden ailahtelun. Ajattelu, muutos ja uudellen päivitys vaatii tilaa, aikaa ja yksinoloa, sen olen taas kerran havainnut ja hyväksi todennut. Keskellä ruuhkaa miettii ainoastaan seuraava ratkaisua, joka vie eteenpäin vain kohden seuraavaa ratkaisua.

Olen keski-ikäistynyt ja olen tehnyt sitä huolella. Huomaan miettiväni, en onneksi aina ääneen, että silloin kun minä olin nuori. Kun olin nuori ja nuori aikuinen, olinkin kovin toisenlainen. En edes tiennyt kuka olin ja mitä halusin. Se mitä haluan, ei ole vieläkään ihan selkeää, mutta millaisen sitä mietin, on jo paremmin hallussa. Olen keski-ikäinen nainen, jolla on takanaan vaikeita asioita, jotka olisivat saattaaneet kaataa minut. Minun traumani ovat siis muuttuneet todeksi ja olen joutunut hyväksymään, että iso osa ihmisistä ei koskaan koe vastaavia asioita. Nyt keski-ikäisenä elän tavallista ja turvallista elämää. Naiseus muokkaantuu uudelleen ja mieli johdattelee lempeämmin, ehkä viisaammin, mutta taatusti itsevarmemmin omaan haluttuun suuntaan. Määrittelen itseäni uudelleen ajattelevana, tuntevana ja kokevana naisena. Rypyt ovat ystäviä, harmaat hiukset kertovat elämän luonnollisesta kulusta ja lisääntynyr rauhallisuus mielen tyyntymisestä. Pidän sohvasta, katson Ylen kanavia, nukun päiväunia, en koe elämän kulkevan ohitse, vaikka en kiirehdi sen matkaan. Minä keski-ikäisenä naisena olen aika jees.

Olen eroprosessissa, joka on väistämätöntä. Pelottaako? Hieman, mutta niin uusi elämänvaihe tai -tilanne aina tekevät. Olen miettinyt vaihtoehtoja monelta kantilta ja minun on kuunneltava itseäni. Minun on vihdoin opittava rajaamaan oma turva-alueeni ja kuunneltava omia tarpeitani. Joku voisi ajatella, että onko toimintani itsekästä. Voin vastata, että on, mutta samalla se on oman mieleni ja itseni kannalta elintärkeää. Olen elänyt niin eri tavoin parisuhde-elämääni kuin moni muu, että en ole tuntenut itseäni ja tapaani olla kumppani. Nyt on aika tutustua itseeni ja löydettävä myös ne puolet, jotka ajavat minut parisuhteessa toimimaan itseäni vastaan. Kaikki suhteeni ovat ohjanneet minua eteenpäin, mutta en ole todellisuudessa pysähtynyt kohtaamaan itseäni ja tarpeitani kunnolla. On siis opittava jotain uutta. On tehtävä päivityksiä, on oivallettava ja uskallettava muuttua.

Nyt on enemmän tekojen kuin ajattelun aika. Olen vuoden ajan ajatellut ja pohtinut, osin jo liikaakin. On kaiketi laitettava lenkkikengät jalkaan ja lähdettävä liikkumaan. On suunnattava toiminta ihmisten tapaamiseen muutakin kuin puheluiden kautta. On mentävä ulos ja kohdattava elävä elämä. On uskallettava antaa ihmisille ja elämälle mahdollisuus yllättää.

Sanoista teoiksi. Pohdinnasta toiminnaksi.

Kommentit (1)
  1. Keski-ikäisyys on oikein mukava ikäisyys, niinkuin ovat kaikki muutkin iät.
    Sie analysoit niin hienosti elämääsi ja oivalluksiasi on upeaa lukea. Vaikka mietitkin omaa elämääsi, niin teksteistäsi tarttuu aina ajatuksen poikanen omankin elämän mutkiin ja matkoihin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *