Pyhäinpäivä ja suru

candle.jpg

Surusta sanoihin on matkaa.

Ikävä on hieno sana, mutta se ei pysty kuvaamaan, vaikka tahtoisikin. Kaipaus noudattaa samaa kaavaa.

Voiko suru olla pohjaton, ääretön kuin avaruus.? Kyllä voinee, mutta äärettömän ymmärtäminen on liian vaikeaa. 

Voisiko surua vain tuntea, yrittää olla sitä sanallisesti kuvailematta? Kyllä voisi, mutta se usein niin suuri, että sen on tultava ulos.

Suru on onneksi armelias ja sallii kaikki mahdolliset surra.

Ei ole oikeaksi julistettua keinoa, sanaa tai sanatonta ilmaisua. Ei tarvitse itkeä, voi myös nauraa. 

Suru tuntuu kaikkialla ja se jää iäksi asumaan muutettuaan kerran ihmisen mieleen ja sydämeen. 

Se muuttuu kauniiksi, tulee ystäväksi.

Suru muistuttaa suuresta rakkaudesta, sillä merkityksetöntä ei kukaan kaipaisi. 

Suru on lohdullinen ja tuo menetetyn lähemmäksi, osaksi elämää. 

Minäkin suren tänään ja suren huomenna. 

Mutta minä suren rakkaudella iloiten elämästä, onhan se kaunis ja ihmeellinen. 

suhteet oma-elama ajattelin-tanaan
Kommentit (2)
  1. Hyvä kirjoitus surusta, jota varmaan on jokaisella, ainakin jollain tasolla…

    1. Kiitos ja <3 sinun surullesi. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *