Riippuu kuvakulmasta

 

Katselen itseäni eri päivinä eri tavoin. Katselen miestäni eri silmin kuin hän. Kuva hänestä, joka miellyttää minua, näyttää hänestä hassulta. Hänen valitsemat kuvat minusta, eivät olisi itseni valitsemat. Mietin, noinko hän minut näkee? Ystäviäni katsoessani kiinnitän huomiota ihan muihin seikkoihin, kuin ystäväni omassa puheessaan itseään kuvaa.

Istuin jokin aika sitten ystävän kanssa terassilla ja mainitsin, jo toista kertaa, että olen kerännyt kannettavakseni muutaman ylimääräisen kilon. Ystävä oli hetken hiljaa, ja kysyy sitten, miksi näin sanon? Olen kuulemma naisellisen mallinen. Toinen ystäväni tuumasi, että luuli minun pyöristyneen melko paljon, sillä olin hänellekin kertonut lisäkiloistani. Mikä minua vaivaa? Miksi puhun ulkomuodostani ja valmistelen vastapuolta tajuamaan, että toki tajuan itsekin painoni tilan? Huoh….

Pääsääntöisesti hyväksyn itseni ja kehoni hyvin. Olen onnellinen iän mukanaan tuomasta lempeydestä, jolla suhtautua keski-ikäisen naisen kehon muutoksiin. Hellin harmaitani, jotka kuitenkin annan peittää sävyn alle. Hellin ihoani, jonka pinnassa piirtyvät juonteet. Rakastan seestyvää mieltäni, joka aaltoilee, mutta rantautuu leppoisasti. Tiedän olevani lepovaiheessa elämän muutoksissa, joten kiinnitän kehooni eri tavoin huomiota.

Kävin tapaamassa psykiatria. Käynti liittyy psykoterapian hakuprosessiin. Istuin vastapäätä itseäni nuorempaa miestä, joka katselee alta kulmain esittäen erilaisia kysymyksiä. Prosessiin kuuluu myös labrakokeita. Väistämättä ajatuksiini hiipi uhkakuvat kohonneista sokeriarvoista ja muista kokeista, jotka väistämättä todentavat, että olen syönyt sopimattomasti. Jestas….

Voin kertoa, että labrakokeet olivat kaikki viitearvojen sisällä. Jaksan myös kävellä yhtäjaksoisesti ainakin tunnin verran. Jaksan pyöräillä 18 kilometriä vajoamatta voimattomana maahan. Jaksan meloa uutta kumivenettäni samaan putkeen noin tunnin verran. Mahdun vaatteisiini. Osa vaatteistani kiristää vatsan kohdalta. Tunnustan, että osa kiristää myös pakaroiden vaiheilta. Yksinkertaisesti olen syönyt liikaa ja liikkunut liian vähän. Olen elänyt ruuhkaisen mielen sekä ruuhkaisen elämän kanssa. Olen itkenyt enemmän kuin aikoihin. Olen tuntenut enemmän kuin aikoihin. Olen sen edessä, että on aika käsitellä entinen ja nykyinen.

Kaiken muutoksen keskellä olen tehnyt työni.Olen ollut vapaaehtoinen ystävä. Olen joogannut. Olen ollut tukena ihmisille. Olen ollut huolissani läheisistäni. Olen nauranut ja itkenyt. Olen rakastanut. Olen muuttanut omaan kotiin. Olen etsinyt yhdessä mieheni kanssa tapaa olla avioliitossa, kun asumme kahta kotia. Olen tajunnut, että entinen elämäni on ollut rankkaa. Olen tajunnut, että olen vain ihminen. Senkin olen tajunnut, että kestokyvylläni on rajansa.

Psykiatri katsoi minua silmiin ennen lähtöäni hänen vastaanotoltaan. ”Olet tavallista sitkeämpi.” Noita sanoja olen nyt muutaman viikon pyörittänyt mielessäni, ja miettinyt miltä ne tuntuvat. Miltä tuntuu olla tavallista sitkeämpi? No ainakin liian lihavalta ja vanhentuneen näköiseltä. Sitten taas toisaalta…. Kaikki riippuu kuvakulmasta ja kyvystä katsoa itseä muiden silmin.

Minun täytyy nyt kuunnella enemmän muita kuin itseäni. Minun täytyy uskoa muiden kannustavia ja kauniita sanoja. Kun ihminen on heikoilla ja haavat ovat hieman auki, niin silloin ei pidä itse arvioida itseään ihmisenä eikä moittia omaa ulkomuotoaan. On antauduttava muiden hyväksyvän katseen alle. On antauduttava tietoisuudelle, että asia kerrallaan. Kaikkea ei voi yksi ihminen hallita samaan aikaan.

Vaihda siis kuvakulmaa, kun joku puoli itsestä tuntuu kurjalta. Niin minäkin nyt teen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (4)
  1. Eihän se helppoa ole. Tarvitaan varmasti hyväksyntää ja tahtotilaa.
    Omalla kohdallani olen vakuuttunut siitä, että pään sisäinen maailma on se vaikuttavampi. On siis kuunneltava mitä se sisin kuiskailee ja mitä se tarvitsee. Ulkoiset asiat seuraavat kyllä luontevasti perässä.
    Se hieman harmittaa, että sitä notkahtaa aika ajoin vähän niin kuin miinuksen puolelle. Tässä iässä muutosten teko ulkoisesti on jo haasteellisempaa. No, tälläistä tämä nyt on 🙂

  2. Mitenkähän tuon kuvakulman vaihtamisen nopeimmin saisi aikaiseksi…mie olen periaatteessa aikuisikäni pitänyt peilikuvastani, mutta nyt en siihen useinkaan pysty.
    Kaikki kinnaa, kiristää, puristaa, tursuu tai valuu, niin sisäisesti kuin ulkoisesti.
    Tästäpä työnsarka, että saa itsensä taas aisoihin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *