Uutta rakastumista odottaen

Ollakseen hyvä ja kiltti, täytyy siihen olla varaa. Ottaakseen vastaan hyvyyttä täytyy olla valmis kasvattamaan hyvyyden varallisuutta. Luulin, että tiesin jo jotain hyvyydestä, ennen kuin kohtasin mieheni, mutta huomasin olevani vasta-alkaja. Olen hämilläni ja lähes sanaton saamastani hyvyydestä ja pohdin, olenko sen kaiken ansainnut ja mistä tuo kaikki hyvyys kumpuaa. Tärkein kysymys on lienee se, että loppuuko se joskus?

Särkynyt sielu ja sydän ei voi saada parempaa lääkettä hyväksynnän ja rakkauden lisäksi, kuin hyvyyden. Kun ihminen on läpikotaisin hyvä, niin saatetaan luulla hänen olevan myös tyhmä, naivi ja sinisilmäinen. Luulo on väärä, useimmiten, ja kyynikko saattaakin jäädä ilman hyvyyden hyvää tekevää voimaa. Ollessani mielestäni hankala, kohtaan mieheni, joka hymyilee, on hemmetin hyvä ja saa ajatukseni hankaluudesta tuntumaan oudoilta. Olenkin vain ihminen eri tunteineni, niine tunteineni, joita olen tottunut pitämään väärinä ja ei sallittuina. Tätä hiljalleen ymmärtäessäni, kumoan sitkeitä vääriä ajatusmallejani ja huomaan hyvyyden olevan aitoa, eikä sitä anneta minua alentaakseni ja alleviivaten särkyneisyyttäni. Kummallista, kun en olekaan sen kummempi ihminen taustastani huolimatta. Olen hyvyyden kohteena ja sillä sipuli. Mieheni on hyvä kaikille ja saan itseni kiinni ihmettelemästä sitä, sillä itselläni aika ajoin on hyvyys kortilla. Hyvyyteen on siis oltava varaa ja uudessa elämässäni olen niin hyvin voiva, että kasvatan varallisuuttani häpeämättömästi ja laitan sen välittömästi jakoon, odottamatta koron kasvua. 

Istuessani sohvalla ja katsoessani miestäni, hänen sitä huomaamatta, huomasin ajattelevani, että hän ei ikinä muutu. Ei ikinä. Toki hän vanhenee, kehittyy ajatuksiltaan ja pyöristää kulmiaan, niin kuin meistä jokainen tekee, mutta hänen hyvyytensä, kiltteytensä ja huomioimistapansa eivät muutu. Hän on pysyvästi lempeä ja ihmistä kohteliaasti ja kauniisti kohteleva. Minä olen tuon kaiken kohteena, jos valitsen olla hänen kanssaan, jos suostun ottamaan kaiken saamani vastaan. Se vaatisi sydämen avaamista ja toisen päästämistä sisälle saakka. Olisi oltava sen arvoinen, että toinen voisi omilla ehdoillaan minua rakastaa. Onneksi otin askeleen, sanoin kyllä sekä sanoin, että myös sydämestäni. Mieheni tekee minusta paremman ihmisen ja saa minut katsomaan maailmaa kauniimmin ja hän ei muutu. 

Ymmärrys mieheni kuolevaisuudesta jysähti mieleeni kovaa. Olin hiljaa ja tuijotin seinää, kuin etsien vaihtoehtoista vastausta sitä kuitenkaan saamatta. En ole pitkään aikaan toivonut tai ajatellut kuolemaani, mutta mieheni mahdollinen menetys sai minut ajattelemaan asiaa. Harvoin olen toivonut kuolevani varmasti ennen jotain toista ihmistä, lukuun ottamatta omia lapsiani, joista yhden olin jo haudannut. Mietin ankarasti, että millä voisin taata oman kuolemani ennen mieheni kuolemaa. Kuinka kestäisin seistä haudalla ja kestää kaiken hyvyyden, suvaitsevaisuuden ja rakkauden menettämisen? Kuinka voisin jatkaa elämääni ilman lempeää kosketusta ja hyväksyvää katsetta? Silloin tiesin, että rakastan. Rakastan enemmän kuin vain ensihuumassa tai seksuaalisen vimman pyörittäessä hormonejani villisti ihastumisen huumassa. Minä totisesti rakastan, sillä vain aidon rakkauden menettämisen pelko saa toivomaan omaa kuolemaa. 

Olen hurmaantunut huumorista, älykkäästä vastaväittelystä ja hiljaisuudesta, joka on sallivaa ja ikään kuin senkin kautta keskustelisimme. Siedän jopa hidastelua, taivaanrannan maalailua silloin, kun olisin jo mennyt ja tullut takaisin, mieheni vielä valitessa sopiaa värisävyä palettiinsa. Tahti elämässä on kahden määrittelemää eikä se suinkaan noudata aina minun tahtoani. Taivun mielelläni ajattelemaan mieheni tavoin, kun se on sopivaa minulle. Nautin saadessani olla yksin vain minun kanssa, mieheni ymmärtäen sen, ettei se vähennä rakkauteni määrää. Siistin mieltäni ja parsin ajatuksiani, sieluani ja sydäntäni. Rakkaus onkin monimuotoinen ja joustava. 

Olen kuullut, että kyllä se taantumisen vaihe saapuu. hiipuu suuret tunteet ja olisin valmis lähtemään ja ehkä jopa vaihtamaan rakkauteni kohdetta. Tiedän sen olevan mahdollista usealle meistä, mutta minulle se ei enää ole vaihtoehto. Olen kolunnut suhteita lävitse, sanonut aiemminkin tahdon ajatuksena vain kuoleman meidät erottavan. Niin erottikin, mutta se oli toisenlainen kuolema. Mieheni on ilmaissut olevansa pahoillaan siitä, että emme ole tavanneet aiemmin. Minä en ole. Muutama vuosikin aiemmin, olisin kulkenut mieheni ohitse, tuskin vilkaissut  ja hänen tarjoamansa hyvyys olisi tullut torjutuksi. 

Olen siis rakastunut. Rakastan sydämeni pohjasta, pyrin ehdottomuuteen, hyvyyteen, rehellisyyteen ja aitoon tunteeseen. Onnistun siinä vaihtelevasti, sillä niin ihminen tekee, onhan hän epätäydellinen. Verhoan kaiken saamani ja antamani rakkauden hyvyyden alle, sillä hyvyyden kautta ihminen voi toipua ja olla valmis rakastamaan myös vaikeina hetkinä. 

Kun rakkaus mahdollisesti hiipuu ja arkistuu, niin sitten jään odottamaan uudelleen rakastumista mieheeni. Tiedän sen olevan todellista, sillä olen jo nyt lyhyessä ajassa rakastunut uudelleen ja uudelleen. Minulla ja meidän rakkaudella ei siis ole hätää. Se elää, muuttuu, on välillä piilossa, mutta ei katoa koskaan. 

 

suhteet oma-elama rakkaus mieli
Kommentit (2)
  1. Voi että! Kyllä tästä pitää puhua, ja puhua, ja puhua. Kun on rakkaus käsissä, niin se on taikaa. Siihen pitää uskoa ja sitä kannattaa etsiä ja antaa sen tuntua – muuten saattaa vahingossa tyytyä johonkin vähempään. Rakkaus ansaitsee tulla löydetyksi. Pisteet teille 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *