Muutto

Muutto

Yli viikko sitten sunnuntaina sanoin vihdoin heipat silloiselle asuinalueelleni Wrzeszczille (uskokaa tai älkää, mutta tämä konsonanttihirviö on oikeasti ihan lausuttavissa). Löysin asunnon melkeinpä heti, kun olin päättänyt olla ottamatta stressiä siitä. Helpolla asunnon saaminen ei kuitenkaan tullut. Lähinnä ongelmia aiheuttivat kieliongelmat, joiden takia vuokranantajan kanssa yhteisymmärrykseen pääseminen oli välillä aika jännää. Muutenkin vuokranantajani on aika […]

Sunnuntaikävelyllä

Sunnuntaikävelyllä

Yksi kesän mieleenpainuvimpia päiviä oli, kun lähdimme ystäväni kanssa rannalle Orlowoon. Kesällä Gdanskin ja Sopotin rannat täyttyvät ihmisistä, ja puolainen työkaverimme suositteli lähtemään hieman kauemmas, jos haluaa nauttia rannalla loikoilusta hieman rauhallisemmissa tunnelmissa. Työkaverimme lupasi, että saisimme ihastella paikan päällä myös kauniista maisemista. Otimme siis SKM-junan kohti Gdynia-Orlowo-asemaa, ja lähdimme kävelemään rantaa päin. Paikalle päästyämme […]

Asunnonhakua

Asunnonhakua

Viime aikoina vapaa-aika on pyörinyt vahvasti asunnonetsinnän ympärillä. Ensimmäisinä päivinä koin asuntohaun todella turhauttavaksi. Netti-ilmoitusten selaaminen, kontaktointi vuokranantajaan, ajan sopiminen, paikan päälle löytäminen ja lopulta kaikki päättyy pettymykseen: Ei se ollutkaan sellainen kuin kuvittelin! Tuhlasin vain aikaani! Ennen kaikkea turhauduin odottamiseen. Siihen, että oikea elämäni alkaisi jo. Oikeastaan löysin kämpän metsästyksestä paljon samankaltaisuuksia deittailun ja […]