Viime postaus syntyi aivan täysin puun takaa iskeneen ahdistuksen fiiliksistä. Luulin, että se kyseessä oli ahdistus kylmää, muutosta ja uutta kohtaan. Mutta nyt kun olen saanut vähän rauhassa miettiä, tajusin mikä mieltä tosiasiassa painoi – pelko siitä, että seikkailu loppuu.

Sydney on nyt jätetty taaksemme, vaikka suunnitelmana onkin palata sinne uudestaan kuukauden päästä. Nyt olemme kahden tunnin junamatkan päässä Sinisillä vuorilla Katoomba-nimisessä pienessä sympaattisessa pikkukaupungissa. Täällä on vielä kylmempää. Eilen laitoin jopa hanskat päälle. Sekä niiden lisäksi kaikki ne pitkähihaiset paidat, mitkä tällä hetkellä omistan. Eikä silti ahdistanut.    

Ikävöin edelleen Queenslandiin, mutta nyt olen ymmärtänyt miksi. Queensland ei ole missään nimessä täydellinen. Itse asiassa se on aika takapajuinen, homogeeninen, melko seksistinen ja jopa rasistinenkin. Australialainen ”no worries”-mentaliteetti korostuu siellä muuta Australiaa vahvimmin. Ei aina kovin positiivisessa mielessä. Joskus ”no worries” tuntuu enemmänkin ”I don’t give a damnilta”. Vieraanvaraisuudessa on australialaisilla paljon opittavaa muilta kansoilta. Vaikka ollaankin kovin elämäniloisia ja rentoja, niin puheenaiheet ovat aina rahassa. En ole tavannut toista kansaa, joka puhuisi yhtä paljon rahasta kuin australialaiset. Ja kun olen kuullut ja kokenut itsekin, kuinka wh-viisumilaisia kohdellaan/käytetään hyväksi, ihmettelen, miten Australialla on edelleen niin hyvä maine muualla maailmassa.  

Queenslandissa ehdittiin olla vapaaehtoistyössä monessa paikassa. Välillä hämmästytti, miten epäammattimaista, tehotonta ja epäjärjestelmällistä kaikki on. Touhu ei vaikuttanut miltään vakavalta yritystoiminnalta, vaan  joltain vasemman käden puuhastelulta. Toisaalta, kenelläkään ei tunnu olevan pätevää koulutusta työhönsä ja ammatteja vaihdetaan muutaman vuoden välein, niin kaitpa se on ihan ymmärrettävää.   

Mutta Queensland on aivan täydellinen paikka yhdelle asialle. Seikkailulle. Tehokkuus, järjestelmällisyys ja kaiken toimivuus olivat viimeisiä asioita, joita kaipasin ennen Australiaan lähtöä. Halusin seikkailua, ja sitä jos jotain Queensland tarjoaa. Kaipasin kommunikointia oikeiden ihmisten kanssa oikeassa elämässä, en chattailua virtuaalimaailmassa työkavereiden kanssa, jotka ovat eri maassa, eri mantereella tai joita en ole koskaan nähnyt. Halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkona, en koneen äärellä. Halusin puhua asioista, jotka ovat ihan konkreettisesti olemasa. Halusin elää täysillä todellisuudessa, jonka näen omin silmin, aistin omin aistein, pystyn todistamaan oikeaksi. Halusin taukoa siitä keinotekoisesta kaavioiden ja numeroiden maailmasta, joka rakentuu ja uudistuu jonkun Harvardin bisneskoulun tai vastaavan teorioista.

Ja sitä kaikkea sain. Mitä hullumpi kokemus, sitä onnellisempi olin. Queensland tuntuu edelleen hyvin villiltä, ja se tunne vaan vahvistuu, mitä pohjoisemmaksi menee. Vaikka Australia on Suomeakin pahempi holhousyhteiskunta, niin täällä vähät välitetään mistään säännöistä ja laeista. Ja vaikka hyvin usein sitä pyöritteli silmiä ja kauhisteli vierestä koko sitä touhua, niin jossain vaiheessa huomasi, kuinka sama mentaliteetti alkoi tarttumaan. Jäin vähän koukkuun tähän villiyteen.

Kun sitten tulimme Sydneyyn, iski pelko siitä, että hullut seikkailut ovat nyt takanapäin. Katukuva tuntui tutulta. Tyylikkäästi pukeutuneet ihmiset take away-kahveineen, trendikkäät kahvilat, monikulttuurisuus. Koko pieni globaali kylämme hyvin edustettuna vastaantulevien kasvoilla, kylteillä ja nimissä. Kaikki suurkaupungit ovat jollain tapaa toistensa kaltaisia. Ensinäkemältä. Täynnä houkutuksia, mahdollisuuksia ja vilskettä. Ja silti jokainen kaupunki omaa myös ainutlaatuisen tarinansa ja erityispiirteensä, mutta ne paljastuvat vasta syvemmän tutustumisne ja paneutumisen myötä. Se vaatii aikaa ja aikaa on vähän, joten sen sijaan näkee vain sen yksipuolisen ulkokuoren. Kokemus jää vaillinaiseksi. Eikä sitä halua sitoutua, investoida suhteeseen, koska kohta taas lähtee pois. Siinähän saattaa vahingossa vaikka rakastua.     

Vaikka yleensä nautin suurkaupunkien sykkeestä ja energiasta, niin täällä olen viihtynyt hyvin pienillä paikkakunnilla ja luonnon lähellä. Pikkukyliin ja luontoon on helppo tutustua. Rauhoittua, nauttia ja jatkaa eteenpäin.

Huojentuneena olen saanut huomata, että seikkailut jatkuvat myös Queenslandin ulkopuolella. Ehkäpä tietynlainen hulluus on muunkin Australian ominaispiirre, sillä aika erikoista meno on täälläkin. Tällä hetkellä autellaan täällä Katoombassa eräässä B&B:ssä. Tästä pikkukaupungista tulee mieleen Gilmoren tyttöjen Stars Hollow. Meidän ensimmmäinen tehtävä tänne tultuamme oli viedä omistajan jättimäiset koirat pesulle. Koirat ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivätkä tottele yhtään. ”Ei mitään hätää, olen katsonut Koirakuiskaajaa”, kerroin Lauralle äänellä, jossa oli enemmän jännitystä kuin rauhoittavaa varmuutta. Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että tämän kokemuksen jälkeen olen valmis palaamaan kaupunkiin. Ja tällä kertaa ihan silleen tositarkoituksella.