Avara luonto
”Mitä teet?” kysyy yksi vieraista, kun näkee minun katselevan keskittyneenä astiankuivaustelinettä. ”Tarkkailen vaan, kuinka hämähäkki kutoo seittiään”, vastaan. ”Eikö olekin mahtavaa, että voi tehdä sitä! Että on aikaa katsoa, kuinka hämähäkki tekee verkkoaan!”
Kyllä, täällä on todellakin saanut harjoittaa sitä kuuluisaa mindfulnessiä; hetkessä elämistä ja sen hetken aistimista. Katsella, kuinka hämähäkki pyörittelee verkkoon jäännyttä kärpästä, kuinka puunrungolla kuljeskelevat muurahaiset toisensa kohdatessaan käyvät läpi ihmeellisen tervehtimisrituaalin tai kenties jonkinsorttisen taistelun, en tiedä. Sohvalla lehteä lukiessa täytyy keskeyttää toiminta, sillä metsässä tuntuu tapahtuvan jotain. Iso valkoinen kakaduhan siellä tepastelee nokka ja kultainen töyhtö edellä tiheän oksiston päällä. On ihan arkipäivää keskeyttää työnteko milloin minkäkin ötökän tai linnun vuoksi. Pari päivää sitten vierasmökkejä siivoiltaessamme paikan vakituinen siivooja, jonka työparina olen, nosti lattialta jonkun hyönteisen, jota ei ollut koskaan ennen nähnyt. Se oli ihan tavallinen, senttimetrin pituinen, musta ötökkä, jolla oli menoraa muistuttavat kauniit sarvet. Niin majesteettinen ominaisuus niin tavallisella pikkuöttiäisellä. Eilen aamulla paikan kokki seuraili upean kirkkaankeltaista pientä medestäjää, kun tämä sirkutteli kumppaninsa jouduttua pulaan. Täällä on aikaa pysähtyä ja katsella, mitä ympärillä tapahtuu. Kuten työkaverini sanoo ”kiire” on vieras käsite Pohjois-Queenslandissa.
Tarkkana kannattaakin olla, sillä koskaan ei tiedä, mitä näkee, kun astuu ovesta ulos. Joskus se on varaani tai nopsajalkainen tummanharmaa kanalintu, joka on niin vikkelä, ettei siitä koskaan ehdi saada kunnon silmäystä kun se jo katoaa pensaikkoon. Linnut täällä ovat muuten äänenkäytössään monitaitureita; välillä ne kuulostavat äänensä menettäneeltä innostuneelta koiralta, välillä naisen huudolta, välillä apinan naurulta.
Ja sitten tietenkin täällä on mitä erikoisempia koppakuoriaisia, toukkia, kaikennäköisiä hyönteisiä ja mieletön määrä hämähäkkejä mukana kaikessa mitä tekee. Mihin ikinä kurkkaa siellä niitä on. Nurkissa, suihkuverhossa, peilin päällä, sängyssä, hiuksissa, peiton alla. Onneksi en itse pelkää hämähäkkejä, mutta sellaiselle, joka pelkää, sademetsässä eläminen ei ehkä ole aivan yhtä mukava kokemus.
Ei ole silti epäilystäkään siitä, kuka on tämän trooppisen valtakunnan kuningatar. Tapasin sen jo ensimmäisenä työpäivänäni ja sen jälkeen muutamia kertoja, kun se on ollut kiertämässä poluilla kuin mikäkin työnjohtaja tarkistamassa, että kaikki kulkee niin kuin pitääkin. Kyseessä on siis kasuaari, jonka olemassaolosta en edes tiennyt ennen tänne saapumista. Voitte siis kuvitella ilmeeni, kun strutsin näköinen mustaan tutuun pukeutunut valtava lintu yhtäkkiä kävelee vastaan. Onneksi vierellä oli toinen reissaaja, joka selitti, mikä tämä ihmeellinen otus on. Sain kuulla, että siinä aivan edessäni seisoo todella harvinainen lintu, joka itse asiassa tarvittaessa pystyy tappamaan ihmisen.
Kasuaari on aggressiivinen vain ärsyttäessä, työkaverini rauhotteli ja kertoi lisää mielenkiintoisia faktoja linnusta. Naaras on isompikokoinen ja värikkäämpi kuin koiras. Se pelehtii useamman koiraan kanssa, ja jättää munat niiden hoidettavaksi. ”Ahaa, no ei ihmekään, kun on uhanalainen”, totesin. Ja jos jossei tässä kauniimman sukupuolen harjoittamassa häpeämättömän törkeässä käytöksessä ole vielä tarpeeksi, niin aina silloin tällöin se käy munimassa vieraan koiraan pesään. Eikä naaras tietenkään osallistu millään lailla jälkikasvun hoitoon poikasten kuoriuduttuakaan.
Males are far more tolerant of one another than females, which do not tolerate the presence of other females, Wikipedia kertoo, kun käyn etsimässä lisää tietoa näistä erikoisista uusista naapureistani. “Kasuaarit saivat paremman diilin kuin me”, työparini selitti hivenen katkerana. ”Seuraavassa elämässä haluan olla kasuaari”.
