Kuulumisia
Hello, hello, täältä ikuisen auringon maasta! (Bullshit!). Täältä on viimeisen kuukauden aikana satanut melkein koko ajan. Oikeastaan heti, kun ensimmäinen maaliskuuta alkoi virallisesti syksy, niin sateesta ja harmaudesta on tullut arkipäivää. Ihan kuin ne olisivat jo kauan odottaneet malttamattomana estradille pääsyä. En ymmärrä, miksi tässä asiassa piti olla niin kellontarkka, kun muuten täsmällisyys on varmaan viimeinen sana kuvaamaan elämää Australiassa. Toki harmaudesta ja sateesta riippumatta ilma on ollut lämmintä ja flipflopit ovat edelleen pysyneet tiukasti jalassa.
Kuten Suomessakin myös täällä syksy on tuonut mukanaan flunssa-aallon. Melkein kaikki hostellissa sairastivat vuoronperään, ja viime maanantaina se sitten iski minuunkin. Torstaina onneksi jo olin tarpeeksi terve palaamaan töihin. Olen koko ajan pelännyt, että Lauran silmäflunssa tarttuu minuun, mutta vielä ei oireita tästä ole onneksi ollut. (Koputetaan puuta.) Tiesittekö muuten, että flunssavirus voi mennä silmään? Kyllä voi, eikä näky ole kovin kaunis. Laura on kuljeskellut täällä hostellissa aamusta iltaan viikkotolkuilla aurinkolasit päässä. Nyt silmä näyttäisi jo parantuneen, mutta dramaattisen diiva-naisen maine taitaa jäädä elämään.
Minulla on enää viikko jäljellä täällä Sydneyssä. Päätin jättää Tasmanian pois matkasuunnitelmastani, joten käyn vain Melbournessa ja sieltä lennän Kaakkois-Aasiaan. Tasmanian poisjättämiselle on monta syytä. Tärkeimpänä budjetti. Kun tuloja ei enää viikon jälkeen ole, niin tekee mieli vaan juosta pakoon Australiasta niin nopeasti kuin mahdollista. Täällä oleminen tuntuu siltä, kuin olisi reiät taskuissa ja lompakossa. Ajatukset ovat jo hyvin vahvasti Suomessa, ja fakta on, että elämä jatkuu myös Australian jälkeen. Ja kun ajattelen sitä elämää, niin sekään ei tunnu kovin houkuttelevalta rahattomana. Minähän olin Puolaan muuttamisen yhteydessä antanut koko maallisen omaisuuteni pois, joten nyt kun palaan Suomeen niin on paljon asioita, jotka on hankittava uudelleen. Lisäksi mietin jo arkea Suomessa, ja erityisesti kuinka arjesta saa mielekästä. Lähdenkö viikoksi Tasmaniaan, jos sillä rahalla voin Suomessa käydä puoli vuotta tanssitunneilla? Lisäksi Euroopassakin olisi kiva reissata ja sitten minulla on se älyttömän pitkä kokkauslista, johon haluan päästä jo vihdoin käsiksi, kunhan on oma keittiö. Eli, long story short, kaikkeen tarvitsee rahaa, eikä kaikkea voi saada.
Toinen, ehkä yhtä tärkeä syy Tasmanian poisjättämiselle on se, että saarelle taitaa olla jo liian myöhäistä lähteä. Tasmania on Australian eteläisin alue, joten siellä on myös kylmintä. Paras aika lähteä sinne olisi joskus joulu-tammikuussa. En siis varmasti yhtään edes tykkäisi paikasta, jos joutuisin vain palelemaan koko ajan. Myöskään logistisesti Tasmania ei ole helpoimmasta päästä – ilman omaa autoa on vaikea ja kallista liikkua. Reissuseuran etsiminen backpacker-ryhmistä ei sekään houkuttanut, koska erittäin harvoin olen reppureissaajien keskuudesta löytänyt samanhenkisiä ihmisiä, ja kun luin Overkoalified Matliksen roadtrip-kokemuksesta, niin olin ihan tyytyväinen tähän päätökseeni.
Australiasta lähteminen puolestaan ei sureta. Ensinnäkin olen aika varma, etteivät nämä ole lopulliset hyvästit. Toiseksi, onhan tämä maa aika ristiriitainen. Tänne mahtuu paljon hyvää ja paljon vähemmän hyvää. Ja nyt kun lähtö lähestyy, mielelläni yritän pitää mielessäni ne vähemmän hyvät puolet, ihan vaan oman oloni helpottamiseksi. Siinä mielessä syksyn tulo on ollut täydellistä. Oikeastaan on kiva todeta, ettei Australia ole täydellinen, ei sään puolesta, eikä monen muunkaan asian puolesta. Kun sinisillä vuorilla ulkoilutimme joka ilta kylmässä pilkkopimeässä koiria, oli tunne kuin olisi ollut Suomessa. Ja nyt jatkuvan sateen ja harmauden keskellä muisto rakkaan pohjoisemme armottoman pitkästä syksystä on taas palannut elävästi mieleen. Silloin vuorilla totesin Lauralle, että sitten kun Suomessa syksyllä valitan säätä, niin täytyy muistaa nämä hetket, ja silloin voi iloisena huokata, että ihan kuin olisi Australiassa. Se hyvä juttu mielleyhtymissä on, että ne toimivat molemmin päin. Ja jos tämän ajatuksen avulla kestän nyt Suomen syksyä edes vähän paremmin, niin olkoon se sitten koko reissun suurin opetukseni.
Tuskin kuitenkaan tämäkään oivallus vie kovin pitkälle, vaan syksyn tullen marssin varmasti kirkasvalolamppuostoksille. Kolme päivää Tasmaniassa vai kirkasvalolamppu? Iiisipiisi.
Sydämiä juna-asemalla.
