Sydney Mardi Gras – kaupunki tulvillaan rakkautta! <3
Arvatkaa mitä? Iloinen uutinen Suomen tasa-arvoisen avioliittolain voimaanastumisesta on kantautunut tänne Down Underiin saakka, ja viikonloppuna Sydneyssä päätettiin pitää sen kunniaksi bileet! Ja vitsi mitkä bileet saatinkaan aikaiseksi! Aivan älytöntä menoa! Olisittepa voineet olla mukana!



Okei, vitsi vitsi. Sydneyssä on juuri meneillään seksuaalivähemmistöjen Mardi Gras-festivaalit, jotka huipentuivat viime lauantaina Mardi Gras-paraatiin. Mardi Gras on yksi suurimpia ja suositumpia tapahtumisia Sydneyssä, ja se vetää kaupunkiin joka vuosi valtavan määrän turisteja. En yhtään ihmettele sen suosiota, sillä tunnelma oli aivan mahtava! Jo viikko pari ennen paraatia sateenkaariväritystä pystyi bongaamaan joka paikasta. Baareissa, kaupoissa, putiikeissa – jopa ambulanssiautossa liehuivat saateenkaariliput.
Tällainenkin tuttu hahmo tuli vastaan erään putiikin ikkunasta.
Sydämiä juna-asemalla.
Itse paraati oli superhauska ja menevä, kuin yhdistelmä vappua, euroviisuja ja Rio de Janeiron karnevaalia. Kaiken sen riemun, rennon fiiliksen, rummutuksen, tanssimisen ja juhlimisen keskellä liikutuin yhtäkkiä, kun bussi ”mature age gays” ajeli yleisön keskeltä. Miehet katselivat bussin ikkunasta onnellisina. Pystyin kuvittelemaan, millaista heidän elämänsä on ollut vielä muutamia vuosikymmeniä sitten, ja kuinka heidän on täytynyt taistella perusoikeuksiensa puolesta joka päivä. Herkkis kun olen, niin itkukin meinasi päästä. En vaan ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa! En ole koskaan kokenut tasa-arvoisuuden ja erilaisuuden iloitsemista niin näkyvänä ja niin yhteisöllisenä. Paraatiin osallistuivat eri yhteisöt, yritykset ja kaupungin työntekijät – palomiehet, poliisit, lääkärit, hoitajat, opettajat. Kaikki marssivat – tai enemmänkin bilettivät mitä hulluimmissa asuissaan – satojen tuhansien ihmisten edessä yhden ja saman asian puolesta. Rakkauden puolesta. Ja siitä, että se kuuluu kaikille.




Aloin muistelemaan, milloin sain ensimmäistä kertaa tietää, mitä homoseksuaalisuus on. Se oli joskus ala-asteella. Aloin seuraamaan Melrose Placea, ja siellä yksi roolihahmoista oli homo. Asia häiritsi minua sen yhden ainoan jakson verran, ja sen jälkeen en enää nähnyt asiassa mitään outoa. Enkä varsinkaan väärää.
Olen kuullut pari kertaa vanhemmilta ihmisiltä, kuinka sitten iän mukana arvot muuttuvat konservatiivisemmiksi. Kuinka nuoret ovat aina liberaaleja ja idealistisia, haluavat muuttaa maailmaa, mutta kuinka aikuisina sitten viimeistään alkavat ymmärtämään, että on jokin syy sille, että asiat ovat niin kuin ovat, perinteiden merkitys elämässä tulee korostumaan ja vapaamielisyys kaikkoaa.
En ole kuitenkaan huomannut tätä itsessäni. Juuri tänään täytin 32 vuotta, ja ajatukseni ja suhtautumiseni moniin asioihin tuntuvat olevan aina vaan vuosi vuodelta yhä liberaalimpia. Täytyy varmaan kiittää vanhempia siitä, etten ole koskaan oppinut vihaamaan tai pelkäämään ketään tai mitään erilaisuuden takia. Olen aina inhonnut sanaa ”suvaitsevainen”. Sen käyttö pitää sisällään tietyn itselle annetun oikeuden nähdä itsensä jonkun muun yläpuolella. Ihan kuin joillakin meistä olisi etuasema, jossa voimme valita – joko suvaita tai olla suvaitsematta. Toiset taas ovat tämän valinnan objekteja. Minä taas ajattelen, että ”suvaitsevaisuus” on normaali oletustila, sille ei tarvitse erikseen edes olla sanaa tai käsitettä. Jos taas päättää olla ”suvaitsematta” jotain, mikä ei millään lailla loukkaa muita ihmisiä eikä tuota kärsimystä muille, niin itsellä on päässä jokin vika. Kait tämän voisi sanoa jotenkin diplomaattisemminkin, mutta olkoot noin. Olenhan synttärisankari, tänään mulle ei saa suuttua ;)
Toisaalta täytyy todeta, että olen muuttunut vähän kriittisemmäksi ja jopa suvaitsemattomaksi joidenkin asioiden suhteen iän myötä. Eli kait minusta on sittenkin tullut näin aikuisena vähän tiukkapiposempi. Esimerkiksi monet kulttuureihin, uskontoihin ja perinteisiin liittyvät käytännöt, jotka tukevat epätasa-arvoisuutta, epärationaalista päättelyä, tieteen vähättelyä, epämoraalista toimintaa tai polkevat ihmisten perusoikeuksia saavat minut raivon partaalle.
Oman elämänfilosofiani perustana on usko siihen, että kun ihmiset hyväksytään sellaisina kun he ovat, he ovat onnellisia ja onnelliset ihmiset puolestaan saavat todennäköisemmin aikaan hyviä asioita yhteiskunnalle ja muille. Kaikki siis hyötyvät. Tavallaan olen aika itsekäs, kun iloitsen toisten menestyksestä ja onnesta. Minulla on aina oma lehmä ojassa, sillä uskon, että tavalla tai toisella jossain vaiheessa tulen hyötymään heidän onnestaan itsekin.