Reissaaminen ja kiitollisuus – 5 asiaa joista olen kiitollinen joka päivä

Aina välillä reissaamiseen väsyy. Silloin tällöin uppoudun haaveilemaan normaalista elämästä, omasta keittiöstä ja sängystä, säännöllisistä tuloista ja perheen ja ystävien läheisyydestä. Silloin täytyy kääntää ajatukset näkemään sen, mikä on hyvin ja mikä tekee elämästäni elämänmakuista tällä hetkellä. Joka päivä yritän muistuttaa itseäni näistä viidestä asiasta, jotka tekevät arjestani helppoa, nautinnollista ja rikasta juuri nyt, juuri tässä maailmankolkassa.

Terveys

Noin viitisen vuotta sitten ultimate frisbeeetä pelatessani minulta repesivät nilkan nivelsiteet. En voinut harrrastaa mitään. Tultuani töistä menin suoraan sohvalle ja makoilin siinä nilkka koholla loppupäivän. Näin meni melkein puoli vuotta elämästäni. En pystynyt kävelemään kauan, koska nilkka turposi ja kipeytyi. Mietin, pystynkö enää koskaan kulkemaan pitkiä matkoja. Haahuilemaan tunteja päämäärättömästi tuntemattomissa kaupungeissa? Vaeltamaan? Joudunko hautaamaan unelmani Santiago de Compostelasta?

Joka vuosi kipua on ollut yhä vähemmän ja vähemmän. Pystyn tekemään nyt jo monia sellaisia asioita, joiden pelkäsin olevan mahdottomia. Edelleen nilkka kipeytyy kovasta rasituksesta, ja kipu muistuttaa minua siitä, ettei toimiva jalkaakaan ole itsestäänselvyys. Kanssani reissanneet tuntevat hyvin pakolliset nilkanlepuutustaukoni.

IMG_1182 (2).JPG

IMG_8747.JPG

Kerran Cairnsissa mentiin Lauran kanssa ulkoaltaalle ottamaan aurinkoa ja venyttelemään, ja siinä sitten aloin valittelemaan selluliitttiä ja muuta sellaista. Kunnes käskin itseäni lopettamaan moiset puheet. Kiitin sen sijaan jalkojani siitä, että ne toimivat. Ne ovat vieneet minut uskomattomiin paikkoihin, ne mahdollistavat vaivattoman matkustelun, voin tehdä, nähdä ja kokea. Pystyn snorklaamaan, kiipeämään linnoituksille, vuorille ja puihin. Vielä joku aika sitten en olisi pystynyt siihen. Totta kai olen kiitollinen!

14348889_10154813680257668_1211990532_n (2).jpg

Olen oikeasti alkanut uskomaan, että loukkaantumiseni oli siunaus valepuvussa. Vaikka jouduinkin luopumaan rakkaasta harrastuksestani, aloitin sen tilalle uuden – salsaamisen. Ja tanssiminen toi elämääni ihan uudenlaista iloa, sellaista jota en ole koskaan ennen kokenut. Se sai minut ihan eri lailla eloon.

Mutta ennen kaikkea loukkaantuminen muutti suhtautumistani kroppaani ja kuntoiluun järkevämmäksi ja terveemmäksi. Enää en keskity urheilusuorituksiin tai siihen, miltä ulkoisesti näytän, vaan siihen, mihin pystyn, koska olen terve. Sekä siihen, kuinka pitäisi kuntoilla ja liikkua, että pysyn terveenä myös tulevaisuudessa. Olen vihdoin alkanut kaveeraamaan kroppani kanssa. Se ei enää ole viholliseni. Olen sille kiitollinen ja haluan tehdä sille hyvää. Ja kun kohtelee jotain hyvin, se alkaa näkymään myös ulkoisesti.

Aika

Minulla on ollut paha tapa elää sitku-elämää. Täällä Australiassa yritän muistuttaa itseäni siitä, että minulla tuskin tulee olemaan enää koskaan niin paljon aikaa käytettävissä kuin nyt. Vapaaehtoishommissa me tehdään työtä 4-5 tuntia. Työt ovat helppoja, ainakin aivoille, eikä työasioista tarvitse stressata. Nyt on siis aikaa tehdä kaikkia niitä asioita, joita ei normielämässä ehdi: lukea, kirjoittaa, aloittaa uuden kielen opiskelu, ottaa nettikursseja aiheesta, joka on aina kiinnostanut. Tai vaikkapa seurata, kuinka hämähäkki kutoo seittiään ja pysähtyä katselemaan tarkemmin, millainen on tämä maailma, jossa elämme. Ajattelen tätä aussiaikaa seikkailun lisäksi myös itsensäkehittämisaikana. On mahtavaa, kun ei ole mitään tekemättömiä asioita luomassa ahdistusta. Ei ole kesken jääneitä kursseja, ei graduja, ei deadlineja. Voin käyttää aikani asioihin, jotka minua oikeasti kiinnostavat. Ei tarvitse suorittaa, vaan voi nauttia uuden oppimisesta. Täällä voin vihdoin elää nytku-aikaa. Ja koska tiedän, että jossain vaiheessa tämä ajanjakso loppuu, arvostan sitä entistä enemmän.

IMG_8458.JPG

Vapaus

Australia on täydellinen maa seikkailulle ja tauon pitämiselle oikeasta elämästään. Täällä on turvalllista, kulttuuri on tuttua, eikä kieli tuota ongelmia. Elämäntilanteeni on tällä hetkellä sellainen, että voin tehdä ihan mitä vain. Ei ole parisuhdetta, lemmikkkiä, opintoja, gradua, ei työ- tai vuokrasopimusta, eikä sosiaalista tai korkeakoulutuksen luomaa painetta olla jotain. Suomessa en ehkä haluaisi olla koiranulkoiluttaja, siivooja tai puutarhuri, mutta täällä voin olla kuka vaan. En määrittele itseäni työn kautta. Minulla ei ole mitään, ja minulla on kaikki. Elämä tuntuu kevyeltä ja vapauttavalta, koska edelleen tiedän, että tämä on vain väliaikaista. Täällä ei tarvitse kysyä: ”Ai, tätäkö elämä sitten on?” Täällä en kysy, täällä vain elän, päivä kerrallaan. Tällä hetkellä ei mitään tuntuu vapaudelta. Kaiken sen puute, mikä yleensä tuo turvaa, tuntuu vapaudelta. Myönnän, että pelkään, miltä se tulee tuntumaan kun palaan Suomeen. Pitäisi oppia elämään näin myös siinä oikeassa elämässä; oppia näkemään elämä seikkailuna. Luottaa siihen, että ei mitään on Suomessakin edelleen kaikki.

Yksi lempimietelauseitani on: “What screws us up the most in life is the picture in our head of what it’s supposed to be.” Usein tulevaisuudesta rakennettu kuva ei toteutuessaan välttämättä tuo elämään yhtään enempää onnea. Kun luopuu tästä kuvasta, saa sen tilalle vapautta. Tai sitten paniikin. Koskaan ei voi olla varma.  

IMG_6681.JPG

Kommunikointi

Oi, edelleen Puolassa asumisen jälkeen fiilistelen sitä, kuinka ihanaa on, kun osaa paikallisten puhumaa kieltä. Olen kirjoittanut aikaisemminkin tuntemuksiani aiheesta palattuani takaisin Suomeen ja pohdiskeltuani elämääni Puolassa. Kun pystyn kommunikoimaan muiden kanssa, se tarkoittaa minulle sitä, että voin elää monipuolista ja aitoa elämää. Kaikki on tuhat kertaa helpompaa ja nopeampaa. Arki on paljon monipuolisempaa ja täysipainoisempaa. Voin osallistua, voin pyytää apua ja voin auttaa. Olen läsnä. Elän hetkessä – ilmeiden, katseiden ja eleiden mukana. Sen sijaan että saisin tilanteesta koosteselityksen jälkikäteen, elän tilannetta livenä. Voin tarkkailla. Voin kuunnella ja kuulla, ja tehdä todellisuudesta omia päätelmiä, en olla riippuvainen toisten tulkinnoista.

Oma taustani

Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen ollut näin pitkään englanninkielisessä maassa ja koko tämän ajan olen viettänyt tiivisti paikallisten kanssa. Olen ennen Australiaa harvoin päässyt puhumaan englantia natiivien kanssa. Ennen kaikkea englanti on ollut minulle vain työkalu muiden ulkomaalaisten kanssa kanssakäymiseen. Neutraali kieli, johon en oikeastaan liittänyt mitään attribuutteja. Vasta täällä olen alkanut näkemään englannin eri valossa. Sekin on jonkun toisen kansan äidinkieli, maailmankuva, eri kulttuurin omaisuutta. Ja kieli, joka ei toimi pelkästään kommunikoinnin välineenä, vaan myös minun toiseuden paljastajana. Vain yksi lausuttu sana ja olen ihan eri asemassa.

Ensimmäistä kertaa koskaan minua on alkanut välillä ärsyttämään englanninkielisyyteen liittyvät assosiaatiot sekä kielen dominoiva asema monikulttuurisessa maailmassamme. Ihan kuin englannin lingua franca-asema olisi laajentunut käsittämään englanninkielisten maiden kulttuurien ylivoimaisuutta muihin kulttuureihin nähden. Anglosaksinen kulttuuri on kuin kulttuurien valkoinen heteromies. Se, joka sanelee säännöt ja johon kaikkien muiden on mukauduttava. Kulttuurien sovinisti, joka nauraa toisten outoudelle ja hullunkurisuudelle.

IMG_4057.JPGUkrainalaisisssa häissä

Koska kieltä ja kulttuuria on mahdotonta erottaa toisistaan, niin tuntuu, että englanninkielisille on syntynyt vääristynyt käsitys heidän kulttuurinsa paremmuudesta. Heidän ei tarvitse opetella muita kieliä tai oppia ymmärtämään muita kulttuureja, koska heidän kielensä ja kulttuurinsa ovat niitä, joihin muita verrataan, ne asettavat normin. Vasta täällä minua on alkanut ärsyttää anglosaksisen kulttuurin hallitsevuus niin tieteissä kuin kulttuurissa. Ja ennen kaikkea minun omassa elämässäni.

Kaikki lempiohjelmani ja -elokuvani ovat amerikkalaisia. Lempiyoutube-kanava ja lempipodcast ovat amerikkalaisten pitämiä. En ole koskaan ajatellut niitä jonkun kulttuurin tuotteina, mutta kyllä ne ovat. Anglokielisellä maailmalla on aivan liian iso vaikutus omaan ajatteluuni. Eikä kyse olisi siitä, että se olisi jotenkin parempi kuin muut, vaan se on helppo. Siihen altistuu nuoresta lähtien ja sitä on sen vuoksi helppo ymmärtää. Mutta olen alkanut näkemään siinä piirteitä, josta en välitä, ja joita en halua omaksua. En halua sanoa asioita, joita en tarkoita, kysyä, kun ei kiinnosta, hymyillä, kun ei hymyillytä. En tietenkään aio vähentää anglokielisen kulttuurin kulutusta tämän vuoksi, vaan olen päättänyt yrittää tietoisesti altistaa itseni tasapuolisemmin myös muille kulttuureille. En halua, että alan näkemään ja ymmärtämään maailman liian yksipuolisesti.  

IMG_6946 (2).JPGKarpaateilla   

Täällä paikallisten käytös ja puhe tuntuu välilllä tietynlaisena ylimielisyytenä, suppeakatseisuutena ja empatian puutteena. Voisiko se johtua siitä, että vain yhtä kieltä osaavat eivät osaa nähdä asioita toisten näkökulmasta? En voisi kuvitellakaan, miten köyhää elämäni olisi, jos osaisin vain yhtä kieltä. On olemassa sanonta: ”Olet niin monta kertaa ihminen, kuinka monta kieltä osaat”.  Olen kiitollinen, että olen asunut Suomessa, jossa vieraiden kielten oppimisen tärkeys on itsestäänselvyys. Ja missä vieraan kielen voi oppia pelkästään TV:tä katsomalla. Ja olen kiitollinen, että olen lapsesta asti saanut elää kahdessa eri kulttuurissa; yhdessä kotona ja toisessa kodin ulkopuolella. Yhtä aikaa, niiden välissä tai niiden välillä loikkien. Välillä onnistuneesti, välillä ei. Olen lapsesta asti tehnyt havaintoja eri tavoista elää ja puhua, etsinyt yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia. Yrittänyt saada tolkkua, mikä on ok yhdessä ja mikä toisessa. Ja se jos mikä on opettanut, ettei ole yhtä oikeaa ja parasta tapaa elää ja tehdä asioita. 

Kommentit (4)
  1. Молодец, Анютик, хорошо излагаешь. А ”aloittaa uuden kielen opiskelu” для красного словца или что-то конкретное?

    1. non sono solo parole 😉

  2. Anna, tää teksti oli kyl straight to the point! Kiitos, tuli hyvä mieli 🙂
    T. Jenni

    1. Ole hyvä! Ja kiitos kommentistasi! Tuli hyvä mieli minullekin! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *