Tattari1234
Olenko koskaan kertonut, että rakastan tattaria? En varmaankaan, joten nyt omistan koko postauksen pelkästään sille.
Olen aina tykännyt tattarista, mutta rakkaus siihen syttyi oikeastaan vasta Kreetalla, jossa olimme äidin kanssa lomalla muutama vuosi sitten. Tutustuimme venäläiseen naiseen, joka oli tattaridieetillä. Hän oli tuonut mukanaan saarelle monta kiloa tattaria, eikä syönyt oikein mitään sen lisäksi. Hän antoi vähän tattaria meillekin, ja yhtenä päivänä, kun meidän piti lähteä heti aikaisin aamusta päiväretkelle, niin tajusimme, ettei meillä ollut oikein mitään ruokaa kotona – paitsi tattaria ja avokado. Kuinka oudolta yhdistelmältä se silloin tuntuikaan, mutta yllätykseksemme, se maistui aivan mahtavalle. Ja mikä parasta, kun söimme sitä aamiaiseksi, se piti nälän loitolla pitkälle iltapäivään asti. Siitä tuli minun ja äidin suosikkiruoka.
Tattari+avokado+joku tulinen tomaattikastike+hummus= NAM NAM NAM!
Sitä söin myös Puolassa lounaaksi melkeinpä joka päivä töissä. Se oli myös todella käytännöllistä, sillä sen valmistamiseen ei kulunut melkein lainkaan aikaa. Yleensähän tattari keitetään kiehuvassa vedessä, mutta dieetillä olleelta naiselta opin nopeamman keinon. Kaadoin ennen nukkumaanmenoa tattareiden päälle kiehuvaa vettä ja aamuun mennessä ne olivat jo turvonneet valmiiksi. Töissä sitten pariksi minuutiksi mikroon ja sitten vaan avokadoa ja kikherneitä päälle sekä yksi tomaatti lohkoiksi leikattuna. Sitä söin aika monta kertaa.
Yhdessä vaiheessa päätin sitten itsekin kokeilla tattaridieettiä, mutten kestänyt sitä yhtäkään kokonaista päivää (note to self: älä enää ikinä lue venäläisiä naistenlehtiä). Vaikka kokeilu oli lyhytkestoinen, niin kuittailua siitä sain kuunnella aika pitkään. Yksi tyyppi arveli, että mun salasanakin on varmaan tattari1234.
Kun palasin Suomeen, jatkoin tattarilinjalla. Työkaveri Suomesta oli tuonut minulle Puolasta lisää tätä herkkua, ja söin sitä jälleen kerran Helsingissä töissä ollessani lounasevääksi. Rakkauteni tattariin ei jäänyt huomaamatta silläkään työpaikalla. Juttelimme kerran erään managerin kanssa työasioista, ja siitä, kuinka seuraavana päivänä tulisi olemaan kiireistä, johon hän heitti: ”huomenna sitten pannaan tattarit heilumaan!”. Niin, ihmisten kanssahan täytyy puhua kielellä, jota he ymmärtävät.
Täällä Sydneyssä löysin tattaria vasta vähän aikaa sitten eräästä venäläisestä kaupasta Bondi Beachin lähellä. Lähdin sinne ihan vaan sen tattarin takia, vaan mitäpä ei tyttö tekisi tattarinsa eteen? Venäläisen kaupan melkein kaikki tuotteet olivat kuitenkin joko Ukrainasta tai Puolasta. Kuinka nostalgista. Olipa Sydneyyn roudattu jopa legendaarinen Kiovan kakku. Kiovassa vaihdossa ollessani me asuttiin aika lähellä tehdasta, jossa niitä valmistettiin, ja joka päivä yliopistolle mennessäni, bussi kulki tehtaan läheltä. Aina kun asuntolassamme oli jollakin synttärit, oli myös Kiovan kakkua tarjolla, se haettiin suoraan tehtaalta. Tulipa muuten mieleen, että sitähän voisi kokeilla tehdä vegaanisena, nyt kun vegaanisen marengin tekeminen on helppoa kuin soijanakki. Marenki on koko kakun erikoisuus.
Back to tattari. Nyt kun sitä on, elämä on niin paljon helpompaa! Ja erityisesti terveellisen ruoan valmistaminen hostellissa on paljon helpompaa.
Tattari on kuitenkin jälleen kerran tuonut minulle huomiota, jota en kaipaa. Muutenkin minut tunnetaan täällä chia-vanukkaineni tyttönä ”who eats weird stuff”, ja tattari nyt on sitten taas lisännyt pökköä pesään. Tattarihan on aika vahvatuoksuinen, ja samalla aika tuntematon ruoka-aine slaavilaisten maiden ulkopuolella. ”Mitä sinä oikein kokkaat siellä?”, huuteli italialainen kanssa-asukki tupakeittiömme sohvalta. Esitin, etten kuule. ”Kazzo, Anna!” kuulin vielä pientä kiroamista.
Jos joskus avaan oman kahvilan ehkäpä annan sille nimeksi ”Tattari”. Se on niin kaunis sananakin! Eikö vain? Yksi kauneimpia sanoja suomen kielessä minun mielestäni!