En osaa paikallista kieltä, mutta…

Tanskan kieli – tai sen taidottomuus – siinäpä aihe, joka mietityttää itseäni aika ajoin. Ja siis niin tuntuu mietityttävän vähän kaikkia muitakin. Oon harkinnut asiasta kirjoittamista jo muutamaan otteeseen, mutta oon sitten kuitenkin päättänyt odotella, kunnes saan ajatukseni aiheesta kunnolla jäsenneltyä. Itsepuolustuspanssarini kiilteleväksi.

Ensinnäkin tehtäköön selväksi, että kun muuttaa uuteen maahan, varsinkin pysyvästi, olisi erittäin suotavaa opetella paikallinen kieli. Ihan itsensä kuin muidenkin takia. Kuinka paljon helpompaa asioiminen ja sosiaaliset tilanteet olisivatkaan, kun voisi edes ymmärtää kuulemansa ja kommentoida simppeleillä lauseilla – ja vaikka täydentää englannilla tarvittaessa. Antaisi itsestään yritteliään ja kohteliaan kuvan, näyttäisi tekevänsä tosissaan töitä sopeutumisen eteen. Paikallisen kielen opettelu olisi tosi, tosi, tosi fiksua ja tärkeetä.

Mutta sitten toisaalta – mä itse en saa kovin kohteliasta ja fiksua kuvaa tyypeistä, jotka aggressiivisestikin alkaa vääntämään puoli- tai tuikituntemattomalle ihmiselle kielitaidosta. Ja suorastaan penäämään henkilökohtaista selvitystä mun syistä ja prioriteeteista. Mutta siis miksi sä et puhu tanskaa? Miksi et edes opettele? Mitä sä sitten meinaat? Etkö sä halua asua täällä?

Tunsin Helsingissä monia expatteja, joista osa oli asunut Suomessa useita vuosia, jopa paljon pidempään. Monikaan heistä ei puhunut suomea ollenkaan, tai ainakin pitäytyi pelkässä englannissa, vaikka suomea olisi ymmärtänytkin. Toki välillä kiusoittelin tyyppejä aiheesta, mutta ei tullut mieleenkään alkaa tivaamaan asiasta. En vaan koskaan kokenut, että kukaan näistä työssäkäyvistä, itsestään huolta pitävistä kansainvälisistä aikuisista on meikämandoliinille henkilökohtaisesti tilivelvollisia valinnoistaan tai osaamisestaan.

Jotenkin täällä Köpiksessä tuntuu, että tilanne on toinen. Ymmärrän jankutuksen poikkikselta, lähimmiltä frendeiltä (vaikkakaan frendit ei jostain kumman syystä ikinä jankuta aiheesta) tai perheenjäseniltä, mutten muilta. Silti saan säännöllisesti puolustella itseäni lähes tuntemattomille ihmisille ja vastata kiihkeisiin kysymyksiin aiheesta. Enkö mä halua sopeutua tänne? Enkö? 

Ei siinä, että se näille puolituntemattomille yhtään kuuluisi, mutta kyllä mä haluan sopeutua. Saatan hyvinkin asua Tanskassa forever. Oon melko varma, että jossain vaiheessa, jollain tavalla, seuraavan viiden vuoden sisään opin kielen. (Ja jos en opi, niin punnitaan tää jankutusasia uudestaan.)

Oon asunut täällä puolitoista vuotta ja toivon, että muun muassa nää toistaiseksi riittävät osoittamaan kunnialliset aikeeni:

– Tulin maahan tanskalaisen poikaystävän perässä, ilman että itellä oli työkuviot selvillä. En kuitenkaan koko tänä aikana oo ollut päivääkään työtön. Oon maksanut veroja Tanskaan ihan siitä ekasta päivästä saakka, tehnyt hulluna töitä, kerryttänyt eläkettä. En oo elellyt oloneuvoksena, jota ei vaan oikeen kiinnosta.

– Oon luonut itselleni tyhjästä laajan ystäväporukan, poikkiksen kaveripiirin ulkopuolelle. Verkostoitunut, ollut sosiaalinen, järjestänyt tapahtumia, tavannut livenä ihmisiä, joihin oon tutustunut Facebookin kautta ja tehnyt niistä hyviä frendejä.

– Oon ostanut asunnon ja sisustanut sen. Ja se peijooni pitäisi vielä osittain rempata.

– Oon oppinut pyöräilemään niin hyvin, etten enää oo hengenvaarassa joka kerta keskustassa sukkuloidessani.

– Oon tutustunut upouuteen kaupunkiin. Osaan sukkuloida samaisessa kaupungissa pyörälläni ja löydän viinibaarin, jossa tapaan uudet frendini.

– Sitä paitsi mun ääntämys on edistynyt. Ja tää on ihan käsittämättömän vaikea kieli! En vielä osaa lausua Hvidovrea, mutta edderkopp onnistuu. Repikää epäilijät siitä.

Eli joo. Kiitos kysymästä. Kyllä tässä on ollut kaikenlaista pientä viritelmää, yritystä sopeutua tähän hienoon maahan. Yllä listatun ohella kieliopinnot on tuntuneet vähän liian raskailta yhtälöön lisättäväksi. Palataan asiaan viiden vuoden kuluttua.

 

IMG_7761.JPG

 

Onko täällä muita ummikkoexpateja tai uuden kielen tehokkaasti opiskelleita? Tai muuten vaan mielipiteitä aiheesta? (Oonko mä ihan luuseri, kun en aktiivisesti opiskele tanskaa?)

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

10 asiaa, joista on OK henkilökohtaisesti syyttää poikaystävää hänen maassaan

Cocktaileja, kiireitä ja cooleja ihmisiä

Hassuja tanskalaisia tapoja

”But why don’t you speak any Danish? But why? Don’t you want to fit in?” they ask.

Lately I’ve been rather busy building a whole new life in new country, I answer.

FOLLOW: FacebookBloglovin’ – Snapchat & Instagram @marjapilami

Kommentit (28)
  1. Hoi! Mun on pakko kommentoida just tähän postaukseen, vaikka fabon ihmeellisessä maailmassa törmäsinkin tuohon viimeisimpään kieleen liittyvään, Kielellisesti confused -juttuun. Ehkä tää kommentti summaa ajatukseni molemmista postauksista. Tai sit ei. Katsotaan. Tapanani on rönsyillä.

    Muutin poikkiksen perässä Belgiaan (kyllä, Belgiaan, vaikka aikanaan ajattelin että not in a million years, käykö täällä kukaan edes lomamatkalla?) kolme viikkoa sitten. Jätin taakseni satavarmat ja ihanat työt kotimaassa, perheen, ystävät, kaiken. No, Belgiahan ei ole kaukana fyysisesti, mutta onpa Nordic-kuplassa eläneelle ihmiselle muuten aika erilaista. Olenhan täällä toki käynyt useampaan otteeseen ja muutenkin matkustanut ja asunut Kanadassakin, mutta silti. Maan vaihto on mulle tosi vaikea asia henkisesti, ja aiheuttaa vähintään hormonaalistasoisia mielialanvaihteluita, joihin ei sitten löydy ymmärrystä muilta. Ahdistusta aiheuttaa toki myös nyt kolme viikkoa kestänyt työttömyys ja epävarmuus töiden löytymisestä ja se aika, mikä pitää oikeasti käyttää töiden löytämiseen. Kotomaassa saisin töitä sormia napsauttamalla. Yksi firma täällä sanoi, että eivät pyydä mua haastatteluun, koska asun liian kaukana (hieman yli tunti menisi yhteen suuntaan – oisko se kuitenkin mun asiani, haluanko sen matkan tehdä vai en?)

    Olen joutunut byrokratian rattaisiin, yritän jatkuvasti ymmärtää ranskan kielestä jotakin (luen kylttejä ääneen, käytän Duolingoa, joskus jopa avaan ranskan kielen oppikirjani – kursseja ei tässä lähistöllä näet ole), olen tutustunut uuteen kotikaupunkiini kuin maanikko (vannon, että tunnen paikat paremmin kuin mies, joka tekee vain yötyötä ja lähinnä nukkuu loppuajan) ja kartoittanut mm. uudet lähikauppani, ajanutkin jo yksin tässä hullun liikenteen maassa ja etsin aktiivisesti töitä, koska en voi loputtomiin olla työtön. Ja tutustunut muutamaan suomityyppiin, jotta en olisi ihan yksinäinen täällä. Ranskankielisiä ihmisiä en tunne yhtäkään, paitsi miehen sukulaiset, ja toivon joka kerta että he tulisivat tekstityksillä. En näet pysy perässä laisinkaan, kun ranskaa puhutaan. Joskus joitakin sanoja ymmärrän ja saatan tajuta asiayhteyden. En siis todella osaa ranskaa. Yhden kurssin kävin kerran, mutta kun sanavarasto tässä kohtaa rajoittuu kasviksiin ja tervehdyksiin, niin ei se kovin hääviä ole. Lisäksi puuttuu se rohkeus mokata… 🙂

    No niin, hyppäsin kätevästi sivuraiteille, mun piti siis aloittaa siitä, että musta tuntuu jo nyt että kaikki kieleni huononevat. Englannin kieli on meidän yhteinen kieli ollut kaikki nämä vuodet, ja siitä on vaikea vaihtaa pois. Varsinkin, kun yhteinen aika on kortilla. Meillä on omia sanoja ja tuntuu että välillä tahallamme käytämme huonoa englantia. Lisäksi tapani heittää ganstaslangia sekaan ei paranna uskottavuuttani. Nyt huomaan myös sen, että etsin sanoja niin suomeksi kuin englanniksi. What. Mustahan piti tulla kolmikielinen ihme, suomi-englanti-ranska!

    Ehkä on ihan ok olla itselleen myös armollinen. On muutettu toiseen maahan. Ajan kanssa asiat varmasti etenevät. Tai sitten eivät. Ja antaa niiden uteluiden mennä toisesta korvasta ulos. Sen haluaisin myös nähdä, kun kukaan näistä belgialaisista muuttaisi Suomeen tai mihinkään muualle, jossa ei puhuta armasta ranskaa. In your face. Voisin jatkaa sun kanssa aiheesta juttelua vaikka kuinka, vaikka en sua tunne laisinkaan ja olen ehkä vähän creepy kun tämän myönnän, mutta sä kirjotat niinkun mä ajattelen aiheesta! 🙂 keep up the good work, jään seuraamaan sun juttuja 🙂

    Jenni

    1. Hei ihana kommentti! <3 Siis sunhan pitäis ihan selkeästi pistää oma blogi pystyyn, lukisin!!!

      Oisin voinut kirjoittaa sun tarinan melkein sanasta sanaan itse – työnhakustressi ja tunne siitä että on tipahtanut Suomen loistavasta asemasta työmarkkinoilla kakkosluokan kandidaatiksi (meni 7 raastavaa kuukautta saada eka duuni), ystävien haaliminen (nyt kahden vuoden kohdalla alkaa olla asiat oikein hyvin), mielialanvaihtelut (every god damn week), gangstaslang (freestyleräppäsin poikkikselle Italian lomalla meidän hotellihuoneessa, älä kysy enempää), uuden kotikaupungin tunteminen paremmin kuin paikallinen mieheni (joo siinä meni se joku kolme viikkoa) ja sanan ”poikkis” käyttö (mut kerran melkein lynkattiin aiheesta somessa, mutta en luovuta, musta se on niin söpö). Toisin sanoen, kuulostat ihan parhaalta! 😀 Kiitos vielä kommentista ja ihana kun käväisit täällä.

      Ai niin – ja sopeudut varmasti uuteen kotimaahan pian. Jotenkin ainutlaatuista, kun saa seikkailla, löytää itsensä vähän kuin uudelleen, kokea kaikkia teinimäisiä tunnetiloja. Ei ainakaan käyne aika pitkäksi 🙂

      1. Huh, onneksi sä sanoit ensin että kuulostan parhaalta. Mun ei tarttenut tehdä sitä ensin sulle ja kuulostaa entistäkin creepymmältä. Mä vaan innostun aina liikaa, kun ihmisen tavasta ilmaista itseään näkee heti, että vitsi toi on samalla aaltopituudella. Eikä se viininjuontikaan ole huono yhdistävä tekijä. Sellasta kaveria kaipaisin täällä ihan hulluna.

        Kiitos tsempistä! Sun kokemukset (ja muidenkin, jos niitä sattuu löytämään ja ne osuvat lähelle) tuntuu rauhoittavilta. Ei sen varmaan kuulukaan olla helppoa kuin voin levitys paahdetulle leivälle. Ja hassua, blogin olen halunnut jo pitkään pistää pystyyn, mutta on vähän epäselvää, mikä alusta olisi siihen hyvä. En tiiä, olisko sitä niin nerokas että pystyis jotakin wordpressiä käyttämään, vai valitakko lily.fi:n -tyyppinen kommuuni. Hyvä tietää, että yksi lukija olisi jo valmiina 😀

        1. Haha, jee! <3 Viininjuonti ja samalla aaltopituudella olo -kaverit on kyllä ihan elinehto.

          Lilyssa on viime viikkoina tehty harmillisia mainosuudistuksia (nää ihanat keskellä kuvia & tekstejä vilkkuvat mainokset), jonka johdosta useita blogeja on lähtenyt lätkimään. Itsekin siirryn viikon kuluttua Rantapalloon samaisesta syystä – en siis tällä hetkellä osaa oikein Lilya suositella. Toisaalta tää on ollut loistava eka blogikoti ja oon viihtynyt superhyvin tähän mainosgateen saakka. Mutta ehkä säkin voisit harkita Rantapalloa, menis hyvin expat-teemaan? Vähän jo kävin leikkimässä siellä alustalla ja helppokäyttöiseltä vaikuttaa.

          Lily-kollega kirjoitti hyvän ja informatiivisen postauksen eri vaihtoehdoista täällä: lily.fi/blogit/were-not-kansas-anymore/harkitsetko-blogialustan-vaihtoa-tai-blogin-perustamista-lue-tama.

  2. Siiri / Pilkettä-blogi
    8.2.2017, 08:57

    No kyllä minä sanoisin tuon perusteella että on ihan okei jos tanska ei tule suusta kuin toinen äidinkieli. Ja sitäpaitsi se on hankala kieli. 😛

    1. Haha, no sanos muuta, perhana ;o) 

      Kai tää tästä pikkuhiljaa…. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *