Eräs kesäviikonloppu Helsingissä osa 2/3

Jossain sen välillä, kun seisoin perjantaisena kesäyönä parvekkeella syvää yksinäisyyttä potien ja sen, kun seuraavana päivänä kikatin Stadin frendin kanssa lounaalla, mulle alkoi valjeta, mitä mun elämästäni tällä hetkellä kipeästi puuttuu. Oon pistänyt hippulat vinkumaan ja rakentanut parissa vuodessa Tanskaan täyden elämän, sellaisen jota ei vajavaiseksi tunnista ilman läheltä tutkailua, mutta eräs lommo siinä vielä on. Aivan kaikkea ei nimittäin vaan voi hoputtaa, ei pikakelauksella rakentaa:

Niitä vanhoja, ikiomia ystävyyssuhteita ja ennen kaikkea yhteisiä muistoja, joille vedet silmissä nauraa.

 

 

Mä oon löytänyt just ne oikeat tyypit Köpiksessä ja aloittanut muistojen verkon kutomisen näiden uusien ihanien kanssa, mutta ei niitä vielä oo repussa yhtä paljon kuin Stadin mimmien. Tällä reissulla mä sain muistutuksen siitä, millaista on kuulua jonnekin, sujahtaa itsensä muotoiseen lämpimään painaumaan ja tulla nähdyksi sellaisena pitkään maisemissa olleena tyyppinä, kenen kotkotukset on jo tuttuja. Ja toisaalta myös muistutuksen siitä, millaista on olla kuulumatta, kun joutuu kysellä tarinoiden taustoja ja naureskella kohteliaasti mukana – vaikka eihän ne toisten muistot, sulle vaan hetkeksi lainatut, usein kerrottuna kuulosta juuri miltään.

Ja niin mä sinä päivänä tein päätöksen, monta tuntia ennen illan myrskyä. Päätin, että tästä edes olkoon yhteisten muistojen luominen tärkein tehtäväni Köpiksessä, jotta kun seuraavat kaksi vuotta on nekin tuosta hurahtaneet, oisin muistoja pullollaan samalla tavalla kuin Helsingin kaduilla nykyään. Ja että Helsingin rakkaat, niidenkin kanssa muistoreppua pitäisi aina mahdollisuuden koittaessa kaksin käsin täydentää.

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Eräs kesäviikonloppu Helsingissä osa 1/3

Tapahtumaketjun alkupää eli miten päädyin tähän

 Stadin vellomisloma ja vuoden 2017 tärkein tavoite

—

Sharing memories is the greatest gift of all.

—

FOLLOW: Facebook – Bloglovin’ – Snapchat & Instagram @marjapilami