Näpyttelen tätä postausta lentokoneessa jossain Milanon ja Köpiksen välillä, takana huikea reilun viikon unelmaloma.  En oikein tiennyt mitä meidän ei muita suunnitelmia kuin että pyöritään Toscanassa, kaippati -reissulta pitäisi odottaa, mutta olihan mulla kaikenlaisia ennakkokäsityksiä siitä, millaista elomme Italiassa tulisi olemaan ja miten me päivämme kulutettaisiin. Paitsi eihän Toscanaa voi mitenkään omin päin mennä etukäteen kuvittelemaan, kyllä se on koettava.

Paikallisten ystävällisyys, pyöreät ja onnellisen näköiset kissat, mutkittelevat maalaistiet, pikkukylien poukkoilevat kadut, ukkosmyrskyt ja hellesäät, viinimaistiaiset hämyisen takahuoneen puisen pöydän äärellä, kahdestaan jaetut neljän pallon gelatokipposet, italialaiset aamiaiset, kirpeät aamut joissa jo Toscanassakin haistoi syksyn, pastaöverit, punkkuöverit, huoltoasemat, rutiineiksi muodostuneet päiväunet (siis siestat, mehän vaan mukauduttiin paikalliseen kulttuuriin), vahvat kahvit, pikkuiset agriturismot joissa me majailtiin, moottoritiet, Firenzen hektisyys, paikalliset fraasit – ja mainitsinko jo ne pizzat.

Ennen kaikkea kyseessä oli kuitenkin rakkausloma. Viikon takaiset ystäväpariskunnan satuhäät San Gimignanon kylän tuntumassa, jotka sattuivat olemaan meikäläisen toistaiseksi ainoat aikuisiällä kokemat häät, loivat romanttisen tunnelman koko viikolle. Häissä ja niiden jälkeisinä päivinä oli niin helppo muistaa millaista on olla ihan rakkauspäissään ja hukuttautua siihen hattaraan, eikä Toscana tapahtumapaikkana haitannut tuota fiilistä yhtään.

Nappasin lauantaiyönä muuten hääkimpunkin (lue: taistelin sen itselleni eläimellisin vaistoin eikä kenelläkään muulla tainnut olla mitään mahkuja) ja koska kaikkihan tietää, mitä se tarkoittaa, haahuilin sen jälkeen viikon ympäriinsä osoitellen F:lle ihania paikkoja joissa kröhöm, me voitais mennä naimisiin jos se päivä joskus koittaa. (Jos F kirjoittaisi postauksen meidän lomasta niin se varmaan kertoisi miten se yritti kestää romanssipäissään palloilevaa ärsyttävää muikkelia, joka painosti sitä parkaa avioon neljästi päivässä. Mutta onneksi se ei kirjoita. Ja kai se kuitenkin näpyttelisi menemään kaikista niistä pizzoista mitä se söi.)

Paljon on vielä Toscana-asiaa ja vinkkivitosia täällä blogin puolella luvassa, luulen etten Instassakaan malta siirtyä syksyiseen Köpis-meininkiin vielä päiväkausiin. Tosielämässä arkeen paluu koittaa kuitenkin jo huomenna, superkiireisen työviikon myötä. Jaiks, onko ihan pakko jos ei vielä oo yhtään valmis laskeutumaan alas näistä lomapilvistä?

Taitaa olla oikein hyvä hetki alkaa suunnitella sitä talvilomaa…

LUE MYÖS NÄMÄ:

Kesä tulikin takaisin

Eräs kesäviikonloppu Helsingissä osa 1/3

Kroatian kuvapäiväkirja

—

Bye, our perfect vacation <3

—

FOLLOW: Facebook – Bloglovin’ – Snapchat & Instagram @marjapilami