Pääsin viime viikolla tekemään oikein kunnon unelmieni blogiyhteistyön, kun useita ihania ja hintalaatusuhteeltaan timanttisia rafloja Kööpenhaminassa pyörittävä Cofoco kutsui meikäläisen Italian ruokakulttuurista inspiraatiota saaneeseen Spuntinoon dinnerille. Nappasin Susan mukaan ja sitten mentiin.

Spuntinon konsepti on simppeli:

viikoittain vaihtuva menu, joka on tehty jaettavaksi pöytäseurueen kesken.

Antipasto-osioon kuului tällä kertaa muun muassa chilillä ja sitruunalla maustettua suussasulavaa lohta, parmankinkkua ja savustettua ricottaa. Me tykättiin kaikesta, mutta tässä vaiheessa sudennälkäisinä mietittiin, että tuleekohan tässä koskaan täyteen (ois pitänyt vaan luottaa siihen, että kyllä ne Cofocon rafloissa tietää mitä tekee).

Alkuruoan saapuessa oltiin jo päästy roseen makuun ja elämäkin maistui kaikin puolin paremmalta kuin paria tuntia aiemmin. Tällaisissa arki-iltojen juhlahetkissä on erityistä taikaa, kun tietää että raflassa ei voi istua loputtomiin – niin eikä viiniäkään voi litkiä ihan rajattomasti – ja niitä tunteja osaa arvostaa ihan eri tavalla. Muutenkin musta on kiva, ettei aina vaan säästele kaikkea kivaa viikonlopuille, vaan joskus panostaa tiistaihin tai torstaihinkin.

Alkuruoaksi tarjoiltu tomaattinen, valkoviinistä makunsa saanut linguine-pasta oli jälkiruokaa lukuun ottamatta illan ainoa annos, joka tarjoiltiin kumpaisellekin syöjälle omalla lautasellaan. Joka sinänsä oli kätevä ratkaisu, koska vaikka Susa on mun parhaita ystäviä, ei meidän suhde vielä ole sellaisella Kaunotar ja Kulkuri -tasolla, jossa haluttais tuijotella toisiamme silmiin pöydän yli samalla kuin imeskellään yhteistä spagettia. (Tai ei olla kyllä ikinä puhuttu tästä, eli Susa kerro vaan jos sulla tällaisia toiveita on.)

Illan ehdottomasti suurin yllättäjä, ja meidän molempien lemppari, oli pääruoka. Aika monessa raflassa on tullut notkuttua tässä viimeisten vuosien aikana, joten kovin usein ei kävele enää vastaan mitään täysin odottamatonta, mutta nyt napsahti.

Spuntinon konseptiin kuuluu myös se, että pääruokakin jaetaan vähintään kahden henkilön kesken, eli ennen visiittiä kannattaa vilkaista menua, mikäli ruokailijoiden maut poikkeavat kovasti toisistaan. Me ollaan Susan kanssa aika samiksia näissä, eli kalan valinta oli helppo päätös (tai no mä halusin kalaa ja Susa ei osannut päättää mitä se halusi eli fish it was).

Uppopaistettu kummeliturska (voin kertoa että suomennuksen hake-nimiselle kalalle lunttasin sanakirjasta) syötiin hieman makeisiin crepeihin kaiken muun ihanan kanssa käärittynä. Niin. Taivaallisen. Hyvää. Mmmmm.

Jälkiruoaksi tarjoiltu jogurttisorbetti tuoreiden marjojen kera oli just sopivan raikas lopetus kivalle illalliselle. Antipastoajan huolet siitä, että tullaankohan me tänään edes täyteen oli vaihtunut huoliin siitä, että miten me jaksetaan suoriutua himaan näiden vatsojen kanssa.

Spuntinolle lisäpointsit vielä näistä:

– Menun hinta on 295 kruunua eli noin 40 euroa. Kööpenhaminan ravintolaskenen kokemusasiantuntijana ja suuren osan masseistani kyseiseen skeneen valuttavana osaan kertoa, että hinta on erittäin kohtuullinen ruoan laatuun ja määrään nähden. Iso peukku.

– Raflassa on aivan ihana tunnelma! Hyvä palvelu, kauniit yksityiskohdat, köpisläinen charmi. Vaikka vannonkin Nørrebron nimeen, niin tämän takia kannattaa lähteä sen rajojen ulkopuolelle.

Suuret suositukset siis meikäläiseltä. Mä rakastan tällaisia iltoja, kun voi vaan parkkeerata itsensä söpön ravintolan pöytään ystävän kanssa, tilata vähän viiniä ja syödä kaikkia erilaisia juttuja, kunnes napa meinaa ratketa. Tak Spuntino!

Spuntinon viikon menun katsomaan ja pöytävarauksen tekemään pääset tästä.

LUE MYÖS NÄMÄ:

Raflasuositus: Seafoodia Nørrebrossa (tämäkin muuten on Cofocon rafla)

Kesäisen Nørrebron kaksi parasta katua

Köpis-vinkki: Frederiksbergin kaunein putiikki

—

A beautiful dinner in restaurant Spuntino. Thanks for the invite!

—

FOLLOW: Facebook – Bloglovin’ – Snapchat & Instagram @marjapilami