Sisustusloma

Miksei vaikka kerran kuussa voisi ihmisille suoda superpitkän viikonlopun himassa? Siis sellaisen, jolloin malttaisi olla reissaamatta mihinkään ja vaan hoitaisi asioita kuntoon, tekisi siinä sivussa kaikkea leppoisaa ja kivaa. Just sellainen meidän pääsiäisloma on ollut.

Ihan täydellisiä päiviä.

 

IMG_8829.JPG

IMG_8828.JPG

 

Kirjoitin joskus vuosia sitten työhakemukseen aina sen kliseisen klassisen työskentelen hyvin paineen alla. En kirjoita enää, koska totuus on lähempänä jotain sellaista että pärjään kyllä jonkin aikaa paineen alla, kunhan tiedän että vaihe on pian ohi. Sama näyttää koskevan myös sisustuspuuhia. Just kun pääsin kriiseilemästä sisustusjutuista, julistin sen blogivaiheen olevan ohi ja lopetin aiheesta stressaamisen – mua puri ihan hillitön sisustuskärpänen.

Oon viettänyt kolmen lomapäivän aikana yhteensä varmaan kymmenen tuntia kaiken maailman sisustusverkkokauppoja selaillen. Tilasin muun muassa kaksi mattoa, vaikka lamppuja mun piti vaan vähän katsella. Tän postauksen kuvissa näkyvä matto pääsee pian omalle paikalleen pikkuhuoneeseen, ja meidän olkkariin sekä ruokailuhuoneeseen on tulossa ihkauudet mattotulokkaat.

Lisäksi kaikkea muuta jänskää on luvassa, mutta niistä enemmän vähän myöhemmin. Niin, ja ehkä kuvistakin sen voi päätellä: verhojen hankkiminen olkkariin on must. Olkoon nää verhottomat, pelkistetyt tanskalaiset mitä mieltä hyvänsä.

 

IMG_8830.JPG

 

Spring = home decoration fever.

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN’

Suhteet Sisustus Oma elämä Höpsöä

Pääsiäisperinteitä ja niiden puutetta

Tässä viikon sisään saavutettiin virstanpylväs: asuntoomme nimittäin hankittiin aikuiselämiemme ihkaensimmäinen pääsiäiskoriste. Tai siis vanha pehmis F sen halusi ostaa, ja mikä mä olen sitä estämään.

 

IMG_8780.JPG

IMG_8782.JPG

Toi on siis ihan selkeästi pörröinen, pesässä istuva tipu, eikä esimerkiksi muodoton kerä sulkia.

 

Ollaan valmiita tähän ylelliseen viiden päivän viikonloppuun. Sääennuste on melko aneeminen, joten tuokoon päivät tullessaan kiireettömiä hetkiä, frendejä, hyvää ruokaa ja viiniä. Leppoisan unelias kevätloma, mikä ihana konsepti.

Tanskalaiseen tapaan kuuluu kaiken kirjavat pääsiäislounaat. Täällä toki lounas on ilmaisuna melko joustava ja saattaa käytännössä alkaa vaikka vasta illalla. Juhlalounaat on koko perheen juttuja, ja tuppaavat kuulemani mukaan olemaan melko kosteita. Yksikin työkaveri valitteli, että joutuu vetämään snapsia torstaista lauantaihin, kun sillä on niin laaja perhe.

Mitä pääsiäisperinteitä Suomessa on? Ömm, anna kun mä mietin. No mämmi ainakin, sellanen kakan näköinen jälkiruoka. Ja suklaamunat. Kai jotku kokkaa lammasta, mut en mä kyl oo ikinä tuntenut oikeesti ketään sellasta. Muuten pääsiäinen on vaan tosi pitkä tavallinen viikonloppu, jolloin kaupat on kii. Mä oon yleensä hengannu frendien kaa ja esimerkiks vuoden 2013 pääsiäisenä bailattiin kolme päivää ja yks frendi sytytti mun takin karvakauluksen palamaan baarin ulkopuolella. Joskus tuntuu, että tuun tosi erilaisesta maailmasta, kuin tanskalaiset tuttavani. Tosi, tosi erilaisesta.

Tänään lähden elämäni ekalle pääsiäislounaalle, perhehommeleita. En osaa ehkä smalltalkata yhtä hyvin kuin tanskalaiset enkä ymmärrä mitä jengi puhuu, mutta niistä snapseista en oo huolissani.

Rentoa pääsiäistä sinne! <3

It’s Easter vacay.

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN’

Suhteet Sisustus Oma elämä Höpsöä