Viikonlopun kivat jutut

Superkiva viikonloppu meneillään! Oikeastaan ainut miinuspiste menee mun aivoille, jotka tuttuun tapaan päätti herättää mut kello 7:30 eilisestä bileillasta huolimatta ja nyt ihan zombina täällä. Every. Freaking. Time.

Halloween-hullu jenkkifrendi järjesti naamiaisjuhlat eilen, ja mä suoraan sanottuna vähän kauhuissani odotin tuntikausia kestävää väkinäistä smalltalkia. Hölmö minä. Ilta oli ihan huippu ja tapasin paljon hauskoja mimmejä. Oli myös huvittavaa huomata, miten sitä tuikituntemattomien ihmisten keskellä bondaili kuin vanha ystävä tyyppien kanssa, jotka on tavannut jo peräti kerran aiemmin.

Tän hetken olotilasta huolimatta tosi inspiroitunut ja energinen fiilis. Intouduin harkitsemaan omien pikkujoulujen järkkäystä.

 

IMG_6970.JPG

Kuinka ollakaan, selfiesessioni onnistunein otos oli F:n ottama salakuva. Sain Minni-pannasta hedarin, mutta näppärällä poikkiksella oli ratkaisu valmiina: If you can’t wear the ears, just say you’re dressed as an asshole. Joo. Sekä panta, että musta nenäpallura katosivat jossain vaiheessa iltaa.

 

Onnistuneiden juhlien lisäksi selvisi, että musta on tulossa isoäiti! Rakkaudella vaalimani kasvi on nimittäin saamassa jälkikasvua. Kattokaa vaikka:

 

IMG_6965.JPG

 

Mä pakahdun ylpeydestä. Ja oon tosi kiinnostunut näkemään, miten kasvin uusi haara tuosta jatkaa kasvuaan. Ihan mahdottoman siistiä! (Neljän vuoden takainen bile-Marja tukehtuisi skumppaansa, jos kuulisi miten innoissaan mummoutunut nyky-Marja on viherkasvistaan.)

 

IMG_6966.JPG

 

Tänään luvassa toipumista eilisestä, siivoilua ja sunnuntaifiilistelyä. Toivottavasti myös tulista ruokaa. Ens viikko on duunin puolesta varmaan intensiivinen, eli onneksi viikonloppu on ollut just sopivan innostava ja rentouttava. Täydellinen flow, kunpa tää säilyisi aina vaan.

Ihanaa sunnuntaita, söpöliinit! <3

It’s been a great weekend.

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN’

Suhteet Sisustus Oma elämä Höpsöä

Kasviteline ja spontaanit menot

Aina sitä bongailee elämästään vähän repsallaan olevia palasia, joita sitten koittaa parhaansa mukaan fiksata. Tai mulle ainakin käy niin. Tänä syksynä kehitettäviä kohteita ois ollut pitkä lista, mutta ensi hätään päätin keskittyä kahteen akuuteimpaan – joista oon jo täällä blogissakin maininnut:

A) Mun kalenteri oli ihan liian täynnä kaikkea. Kivaa, mutta silti. Oli reissuja, viini-iltoja, kissanristiäisiä (ihan oikeesti yhden kissan 10v synttärit, wtf) ja brunsseja. Tuntui, etten viikkokausiin kertaakaan saanut vaan olla ja mennä, tehdä just mitä sillä hetkellä tuntuu tai mitä mä tarviin.

B) Tuhlasin liikaa rahaa humpuukiin. Jos nyt mietitään sitä, että meikäläinen saattaa olla muutaman kuukauden päästä työtön ja puolet meidän kämpästä on ihan oikeesti täysin sisustamatta ja/tai remppaamatta, voisi niitä pennosiaan varmaan sijoittaa fiksumminkin kuin neljänkympin tuoksukynttilöihin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun oma tuhlailu alkaa aiheuttaa takaraivossa tykyttävää syyllisyydentunnetta ja ahdistusta, tietää varmasti, että nyt on hyvä aika pistää lompakon nyörit hetkeksi umpeen.

 

IMG_6935.JPG

IMG_6934.JPG

 

Kuinka tää muutaman viikon kestänyt kunnostautuminen ihmisenä sitten sujuu? Hyvin. Tosi hyvin, etten sanoisi.

Oon sinnikkäästi pitänyt kalenterin iltojen ja viikonloppujen osalta lähes tyhjänä. Sinne on päässyt ainoastaan parhaat frendit ja parit bileet. Ilmava kalenteri on avannut myös uuden ulottuvuuden: spontaanit jutut! Tällä viikolla oon spontaanisti muun muassa viettänyt deitti-illan poikkiksen kanssa, käynyt leffassa ja tuplatreffeillä. Paljon kivaa menoa ja puuhaa, mutta ilman ylimääräistä stressin, kiireen tai suorituksen tuntua. Oon voinut mennä just sen fiiliksen ja energiatason pohjalta, mikä sillä hetkellä vallitsee.

Vaikken itteäni kovin spontaanina tyyppinä pidäkään, tällainen olomuoto tuntuu sopivan mulle tosi hyvin just nyt. Ehken malta pitää kalenteria tyhjänä forever, mutta otan tästä ihmiskokeesta varmana opikseni.

 

IMG_6936.JPG

IMG_6937.JPG

 

Shoppailulakko on pitänyt kiitettävästi, enkä oo sortunut yhteenkään kotijuttuun tai vaatekappaleeseen (eikun hups, yhteen neuletakkiin).

Sisustusjumalat eivät oo mua tyystin hylänneet, sillä oon silti onnistunut haalimaan himaan uutta sälää. Käytiin poikkiksen kanssa marketissa ruokaostoksilla ja kas kummaa! Siellä kasuaalisti seisoskeli postauksen kuvissa näkyvä musta kasviteline, halpisversio mun kauan kuolaamasta Ferm Livingin vastaavasta. Sain sen näppärästi ujutettua ostoskärryyn paahtoleivän ja vessapaperin sekaan, poikkiksen toimiessa maksumiehenä. Nerokas taktiikka, vaikka itse sanonkin. Poikkiksen tuhlailua ei lasketa.

Telineessä majailee tällä hetkellä aloe vera -kasvi, jonka lahjoitti poikkiksen mutsi.

Jopa työpaikalta kaikui sisustusuutisia: joululahjakuvasto oli saapunut ja valitsin itselleni peräti kolme Lyngbyn ruukkua, for free.

Oon muuten lisännyt shoppailulakkoni ehtoihin porsaanreiän: kasvit ja puoli-ilmaiset kirppislöydöt on sallittu. Kasveja tarttenkin taas roppakaupalla, kun joululahjaruukut saapuvat ja uusi kasvitelinekin kaipailee näyttävämpää asukkia.

 

IMG_6938.JPG

IMG_6939.JPG

 

Kivaa lauantaita! <3

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Kun erkkeri viidakoksi muuttui

Jättiamppeli by PLANT Bødker & Clausen

Ruokailuhuoneen uusi look

There’s a new plant stand in the house. And it needs a bigger plant in it.

FOLLOW: FacebookBloglovin’ – Snapchat & Instagram @marjapilami

Suhteet Sisustus Oma elämä Höpsöä