Ulkomaille muuttaneen uraoivallukset

Kynäilin naisverkosto Tiistai-klubin blogiin postauksen kahden Tanska-vuoteni tärkeimmistä uraoivalluksista. Alkuperäinen juttu löytyy täältä. Tiistai-klubi on siis verkosto markkinoinnin, myynnin tai viestinnän parissa työskenteleville naisille. Kuuluin klubiin parin vuoden ajan ennen Köpikseen muuttoani ja Pauliina, eräs parhaista ystävistäni ja supermimmi, on nykyään sen hallituksen puheenjohtaja.

Päätin jakaa eepokseni blogissakin, olenhan täällä aiemminkin horissut urajutuista. Täältä siis pesee. Kuvituksena toimikoon täysin aiheeseen liittymättömät räpsyt käppäilylenkiltäni.

 

 

Ulkomaille muuttaminen on inspiroivaa, haastavaa, hämmentävää ja varmasti muuta, kuin mitä odotit. Uuden elämän kokoaminen ja siihen sopeutuminen tarjoaa ainutlaatuisen keinon oppia tuntemaan itsensä paremmin. Kun malttaa kuunnella sisäistä ääntään, on määrätietoinen eikä unohda unelmiaan, on kyseessä hyvinkin antoisa henkilökohtaisen kasvun ja urakehityksen paikka.

Muutin tanskalaisen mieheni mukana Kööpenhaminaan kaksi vuotta sitten vaiheessa, jolloin urani Helsingissä oli pääsemässä vauhtiin. Lähdön koittaessa jännitin asemaani uudessa kotimaassa, toisaalta taas en osannut ottaa paineita, kun en tiennyt lainkaan, mitä tuleman piti. Kaksi ensimmäistä expat-vuottani eivät ole olleet helppoja, mutta asiat ovat tapahtuneet luontevasti. Nykyiseen tilanteeseen pääseminen on vaatinut paljon työtä, kärsivällisyyttä, verkostojen hyödyntämistä ja itsensä lempeää, joskin määrätietoista, johtamista.

 

 

Tässä tärkeimmät oppini kahdelta Tanska-vuodelta:

Ole valmis tekemään urallasi kompromisseja, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka

Saavuin Kööpenhaminaan ilman paikallista kielitaitoa, ilman verkoston tukea. Olin onnekkaassa asemassa, sillä sain tehdä suomalaiselle työnantajalleni etätöitä uuden paikan löytymiseen saakka ja tutustuin siten tanskalaisiin kollegoihini. Ensimmäiset puoli vuotta uudessa kotimaassani käytin väsymättömään työpaikan etsintään. Oikeanlaisten töiden löytäminen ilman paikallisen kielen osaamista tuntui välillä olevan sula mahdottomuus.

Kun alkoi käydä selväksi, että asemani Tanskan työmarkkinoilla ei ollut verrattavissa asemaani Suomessa, listasin tulevan työpaikkani minimivaatimukset eli tilan, jossa viihtyisin työssäni ja kokisin olevani oikeassa paikassa. En olisi valmis ottamaan suurta harppausta taaksepäin tai sivusuuntaan. Jos en löytäisi puhdasta digiroolia, minulle sopisi markkinointityö, jossa pääsen työskentelemään myös digitaalisen puolen parissa. Olisi hienoa, jos firmasta ja esimiehestä saisi sellaisen vaikutelman, että he ovat valmiita tukemaan luovuuttani ja luontaista taipumustani hortoilla roolimääritelmän ulkopuolelle. Ja olisin valmis ottamaan vastaan vuoden määräaikaisuuden – ajatus, jota aluksi karsastin.

Tartu työnhakuprosessiin mahdollisuutena oppia ja verkostoitua

Lähetin Kööpenhaminaan muutettuani runsaasti työhakemuksia eri yrityksiin ja kävin lukuisissa haastatteluissa. En vellonut prosessien läpi passiivisena kohtalonsa odottelijana, vaan otin haastatteluista ja tapaamistani ihmisistä kaiken irti.

Hyödynsin Tiistai-klubinkin kautta kartutettuja verkostoitumistaitoja (itseasiassa sitä pitäisi jo tässä vaiheessa kutsua verkostoitumisrefleksiksi), jonka avulla kohtaamiset olivat aidompia ja merkityksellisempiä. Vaikka työpaikkaa ei irronnut, sain kuitenkin uuden LinkedIn-kontaktin ja lupauksen siitä, että pysyn muistissa.

Itselle kävi myös jokaisen haastattelun jälkeen selvemmäksi omat vahvuudet, minne tahdon urani suuntaavan ja mikä on työpaikalla tärkeää. Puhumattakaan siitä, että ulosantini kehittyi jatkuvasti ja työnhakukauden loppupuolella aloin olla jo suoranainen työhaastatteluiden supertähti – mistä ei ollut lainkaan haittaa, kun lopulta istuin haastattelussa senhetkistä unelmatyötäni varten. Sen paikan muuten nappasin.

 

 

Ole oma hurmaava itsesi ja rakenna uusi verkostosi

Helpommin sanottu kuin tehty? Ei, mikäli asennoidut oikein ja olet aktiivinen. Jos jotakin opin Tiistai-klubilta, on se tämä: ihmiset reagoivat ystävällisyyteen ystävällisyydellä ja haluavat auttaa. Ei ole syytä arastella.

Tanskalaiset ovat sydämellistä ja avointa kansaa, joten pääsin kööpenhaminalaisen verkostoni rakentamisessa hyvin alkuun. Itselläni ei ollut täkäläisille paljoa tarjottavaa, ei kiinnostavia paikallisia kontakteja, ei vakituista työpaikkaa, ei pitkää uraputkea takanani. Joten tarjosin sitä mitä löytyi: olin erityisen ystävällinen, auttavainen, avoin, kiinnostunut.

Tänä päivänä Kööpenhaminan verkostoni alkaa jo olla laaja ja vaikka seisonkin taas tukevasti ammatillisilla jaloillani, toivon minut muistettavan nimenomaan niistä alkuaikojen asioista. Tänä keväänä on muuten tapahtunut hauska käänne; olen alkanut saada avunpyyntöjä verkostostani. Niiltä samoilta henkilöiltä, jotka pyyteettömästi auttoivat minut täällä alkuun. Upea tunne, kun voi viimein antaa samalla mitalla takaisin.

Ole itsellesi sopivan lempeä

Olen kahden Tanska-vuoden aikana rakentanut itselleni ystäväpiirin, ostanut mieheni kanssa oman asunnon, tehnyt hurjasti töitä, verkostoitunut sekä löytänyt unelmieni työpaikan. Samalla olen oppinut itsestäni paljon uutta ja listannut useita henkilökohtaisia kehityskohteita tuleville vuosille. Hieno suoritus, vaikka itse sanonkin. On kuitenkin eräs asia, josta olen hieman häpeissäni: en edelleenkään puhu tanskaa.

Asiaan liittyy eräs viime viikkojen tärkeä oivallus. On nimittäin todella tärkeää osata keskittyä saavutuksiinsa, epäonnistumisten ja pettymysten sijaan. Antaa itselleen armoa silloin, kun jokin oman elämän projekti on rempallaan. Nyt kun kaikki muut suuret asiat ovat kunnossa, aloin ajatuksissani pakonomaisesti puskea kohti tanskanopintoja – mutta antaa toistaiseksi olla. Kaksivuotisen sopeutumispuserruksen jälkeen ansaitsen lempeämmän, rauhallisen loppuvuoden, ilman isoja projekteja.

Loppukaneettina sanoisin, että lyhyessä ajassa on mahdollista päästä pitkälle, toisessa maassa tai miksei vanhassa tutussa kaupungissakin. Tunne saattaa olla koukuttava ja vauhtisokeus yllättää. Pitää siis kysyä itseltään tasaisin väliajoin, onko olo rinta-alassa oikeanlainen ja ehtiikö myllerryksen ohella olla aidosti läsnä (uudessa) elämässään. Jos vastaus on epämääräinen olankohautus, suosittelen lisäämään yhtälöön sitä lempeyttä ja hienosäätämään tavoitteitaan. Prosessissa kaikista tärkeintä on olla ystävällinen itselleen ja muille.

 

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Millaista oli muuttaa pysyvästi ulkomaille?

Huraa-huuto vauvamyönteiselle työelämälle

Tästä alkaa jotain ihan uutta

—

When setting up a career in a new country, the most important things are: networking skills, learning, being proactive and patient, being kind to yourself and others.

—

FOLLOW: Facebook – Bloglovin’ – Snapchat & Instagram @marjapilami