Helposti rasvoittuvat hiukset – 6 vinkkiä

Uusi vuosi aloitetaankin sitten hiusaiheella! Aineena nimittäin rasvoittuvat hiukset.

Mulla on ollut nopeasti rasvoittuvat hiukset about aina. Olen aina kadehtinut niitä, jotka kertovat pesevänsä hiuksensa kerran viikossa, kun omani pesen keskimäärin joka toinen päivä.

Ja sen lisäksi, että mun hiuspohja rasvoittuu nopesti, mulla on myös seborrooinen ihottuma (postaus, postaus), joten olen saanut lääkäriltäkin määräyksen pestä hiukset mahdollisimman usein. Rasvoittunut hiuspohja pahentaa ihottumaa, joten paras olisi, jos jaksaisin pestä ne joka päivä (mitä en kyllä todellakaan tee). Joten hyvä olisi, jos saisin rasvoittumisen pysymään muilla tavoin kurissa ja siihen olen nyt löytänyt viime aikona hyviä vinkkejä, jotka ajattelin nyt teillekin jakaa!

helposti rasvoittuvat hiuksetpalashampoo

Hiusten pesu

Vaahdota shampoo ainakin kaksi kertaa. Hiukset olisi hyvä pestä suihkussa useamman kerran. Varsinkin, jos käytät muotoilutuotteita, ensimmäisen pesu ei välttämättä vie pois kaikkea hiuksiin kertynyttä likaa, talia ja muotoilutuotteita.

Ja jos hiuksen pinnalla on aina joku silikonia sisältävä kalvomainen pinta, ihon itse tuottama öljy ei pääse hoitamaan hiusta, mikä nyt on kuitenkin talintuotannon yksi tehtävä. Lisäksi, seborrooisesta ihottumasta kärsiville on hyvä, että tali saadaan hiuspohjasta jokaista tippaa myöten pois, ettei se pääse härskiintymään ja ärsyttämään ihoa.

rasvoittuvat hiuksethiuspyyhe

Valitse hyvä shampoo. Monet ammattilaiset vannovat kampaamoissa myytävien tuotteiden nimeen. Tiktokin hiusguru @madeandtaylored -tilin ylläpitäjä sanoo, että halvat shampoot voivat sisältää hiusta pinnoittavia vahamaisia ainesosia, jotka estävät hiuspohjan tuottamien öljyjen imeytymisen hiuskuituun ja öljy jää hiuksen pintaan rasvoittamaan sitä. Mielenkiintoinen teoria!

Mulla ei ole ihan hirveästi shampoita, joiden nimeen vannoisin ja joita ostaisin aina uudelleen, mutta tässä muutama hyväksi havaittu: *Cutrin BIO+ Hydra Balance Shampoo, Solidu Balance, *Björn Axén Repair Shampoo ja *Wella Fusion Shampoo.

Älä levitä hoitoainetta tyveen. No tämä on varmaan aika selkeä homma. Jos haluat, että tyvi pysyy raikkaana ja ilmavana, älä levitä hoitoainetta aivan hiuksen tyveen. Tällöin se voi tuntua ja näyttää rasvaiselta ja hiuspohjan öljy pääsee nopeasti hiuksen pintaan ja rasvoittaa sen.

Mun suosikkihoitoaine on ja tulee varmaan aina olemaan KMS Tamefrizz -hiusmaski. Se on ainoa hoitoaine, joka saa mun helposti takkuuntuvat hiukset rauhoittumaan.

rasvoittuvat hiukset

Hoida myös hiuspohjaa. Musta tuntuu, että mitä vahvemmalla shampoolla pesen hiukse, sitä nopeammin ne tuntuvat rasvoittuvan. Olen siis tullut siihen tulokseen, että kuten ihonhoidossakin, jos ihon (tai tässä tapauksessa hiuspohjan) hinkkaa rutikuivaksi ja öljyttömäksi, se alkaa tuottaa omaa öljyä kahta kauheammin. Mutta koska mun pitää ihottumani takia saada se tali sieltä kokonaan pois, yhtälö on ollut aika vaikea.

Onneksi olen löytänyt tähän avun kotimaiselta Sim Sensitiveltä! Olen aiemminkin hehkuttanut *SIM Sensitive Oil Cure Hair Maskia, joka toimii tähän ongelmaan täydellisesti. Se kosteuttaa, rauhoittaa ja sisältää hilsettä ja hiuspohjan ongelmia aiheuttavien hiivasienien kasvua ehkäisevää klimbatsolia. Lisäksi se kuorii kevyesti ja poistaa näin hiuspohjaa ärsyttävää talia ja kuolleita soluja. Tämän jälkeen hiuspohja tuntuu aina tosi rauhalliselta, raikkaalta ja kosteutetulta, eikä se tunnu rasvoittuvan yhtä nopeasti.

rasvoittuvat hiukset

dyson fööniMuotoilu

Föönaa ja käytä muotoilutuotetta. Jos mä annan hiusteni kuivua ihan itsekseen, niistä tulee tosi liiskat ja ne menevät ihan pitkin päätä ja rasvoittuvat senkin takia nopeasti. Siksi (ja jälleen ihottumankin takia) föönaan hiukseni melkein joka kerta pesun jälkeen. Näin saan niistä ilmavat ja kun lisään vielä esimerkiksi vähän muotovaahtoa tyveen, rasvaisuuskin tuntuu pysyvän poissa paljon pidempään!

Kuivaajana käytän mitäs muutakaan kuin *Dyson Supersonicia, joka on palvellut mua jo vuosikausia ja jota ilman en todellakaan tulisi enää toimeen! Latvahoitoaineena olen jo myös vuosia käyttänyt *Lanzan Neem Plant Silk Serumia.

Myös kuivashampoon lisäämisellä jo puhtaisiin hiuksiin auttaa pidentämään pesuväliä ja ehkäisee rasvoittumista.

helppo nuttura arkeen

Ja lopuksi ehkä yksi toimivimmista vinkeistä koskaan: laita tukka kiinni, äläkä koske siihen. Levitämme huomaamattamme käsiemme ja kasvoijemme rasvaa hiuksiimme, jos hiukset ovat auki ja koskettelemme niitä päivän aikana. Etenkin etummaiset hiukset rasvoittuvat ainakin itselläni erittäin nopeasti tästä syystä.

Jos siis haluat hiusten pysyvän raikkaina monta päivää, paras olisi laittaa ne puhtaina kiinni pois kasvoilta ja olla koskematta niihin. Tässäpä yksi nutturavinkki tätä varten:

helppo nuttura arkeen

Löytyykö teiltä lisää vinkkejä rasvoittuville hiuksille? 🙂 

Lue myös:
Lisää kiiltoa talvihiuksiin: ohjeet öljyhoitoon
Miten hiukset kannattaa laittaa yöksi?
Miksi hiuksissa ei pysy kihara?
Miksi en pystykään seuraamaan curly girl -metodia

kauneus hiukset suosittelen testit
Kommentit (17)
  1. Allekirjoitan tuon päänahan kosteutustarpeen. Mun pesuväli piteni, kun aloin kosteuttaa päänahkaa. Laitan siihen siis pesun jälkeen ”kosteusvoidetta”, jota ei pestä pois. Esim. Cutrin Bio+ Hydra Balance Scalp Treatment tai vastaava toimii.

  2. Tiiätkö, mulla on tää sama vaiva, ja oon vuosia käyttänyt kampaamoshampoita ajatellen että niin ”kuuluu” tehdä koska markettishampoot on kuulemma skeidaa. Noh, mun hiukset vaan lässähtää, kovettuu ja rasvoittuu shampoista jotka on liian hoitavia (etenkin keratiini on myrkkyä mun lasimaiselle hiukselle), ni ostin pari kuukautta sitten ton Erittäin Hienon Suomalaisen shampoon alle kahdella eurolla, ja vitsit, tää on oikeesti hyvän tuntuinen shampoo mun hiuksille, enpä olis ikinä uskonu et marketin halvin shampoo vois olla se mitä mun pää kaipasi 😀

    Oikeesti kyl vähän itkettää kuinka paljon oon käyttäny rahaa hiustenhoitoon saamatta niistä oikein mitään iloa.

    1. No mutta jos se toimii niin se toimii! Turha siinä vaiheessa kuunnella mitään muiden mielipiteitä tai ohjeita 🙂 Hyvä jos oot löytänyt hyvän tuotteen!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *