Voiko lempiruokaansa kyllästyä?
Kuva: Pixabay
Varmasti meillä kaikilla on omat suosikkiruokamme, vastaavasti omat inhokkimme tai ainakin ne vähemmän mukavat ruoat syödä. Niin myös minulla. Jo lapsesta saakka olen pitänyt kovasti pinaattikeitosta.
Olin haltioissani, kun koulussa oli lounaaksi tätä vihreää keittoa kera keitetyn kananmunan ja karjalanpiirakan. Erittäin toimiva kombinaatio! Edelleen yhdistän nämä kolme ruoka-ainetta toisiinsa kuuluvaksi. Joskus olen tehnyt pinaattikeittoa itse, joskus ostanut valmiina tai syönyt lounaspaikoissa. Olen kokeillut niin pakaste- kuin Pirkan, Rainbown, Kokkikartanon yms. versiot, suuresti en ole eroja havainnut. Olen ollut vain tyytyväinen saadessani pitkästä aikaa nauttia lapsuuden herkkuruoastani.
Tai no, olin vielä tähän viikkoon asti. Minulle on nimittäin käynyt niin, että tässä kuluneen vuoden aikana olen ostanut töihin evääksi tätä keittoa useammin kuin muutaman vuoden aikana yhteensä. Lopputuloksena… kyllästyminen. Enää ei pinaattikeitto edes ajatuksena herätä kiinnosta. Päinvastoin.
Kun tämän ajatuksen totesin ääneen, pohdin hetken, mistä se johtuu. Ja päädyin vain yhteen syyhyn: olen syönyt lempiruokaani niin usein, että siitä on tullut tavallista. Itse asiassa jopa syy sille, miksi pinaattikeitosta alun perin on tullut lempiruokaani taitaa piillä siinä, ettei meillä kotona sitä juuri syöty. En muista kertaakaan äitini sitä itse valmistaneen ja vain pari kertaa muistan kotona pakastekeittoa sulattaneeni kattilassa. Ei ole siis ollut mikään tavanomainen ruoka perheessäni, joten ehkäpä juuri siksi, harvinaisuuden vuoksi, keitto on niin hyvältä maistunut aina koulussa tai muualla, missä sitä on tarjottu.
Mitä opimme tästä? Tutuiksi, tavallisiksi, ei-rajoitetuiksi päätyneet ruoat menettävät hohdokkuutensa. Ja toisinpäin, harvoin, spesiaalitilanteissa tai rajoitetusti saatavat ruoat houkuttelevat enemmän, maistuvat paremmilta ja palkitsevat enemmän.
Samaa tulosta kertovat syömiskäyttäytymistutkimuksetkin, joissa ruokien houkuttelevuutta tai palkitsevuutta on tarkasteltu. Esimerkiksi tämän kuun alussa Hesarissa julkaistiin artikkeli ruokahimojen synnystä. Artikkelissa haastateltiin Itä-Suomen yliopiston tutkijaa Leila Karhusta, joka mainitsi muun muassa ruokien kieltämisen lisäämässä tiettyjen ruokien himoamista. Vaikka yleensä puhutaankin herkkujen himoamisesta, mihin olemme taipuvaisia luontaisten makean ja rasvaisen mieltymyksiemme vuoksi, on niihin liittyvää psykologista puolta tärkeä myös nostaa esille myös arkiruokakeskusteluun. Mitä jos söisimmekin suklaata täysin sallitusti ja hyvällä omallatunnolla? Maistuisiko se enää yhtä taivaalliselta ja houkuttaisiko se enää syömään sitä paljoa kerralla?
Jos tähän vastaisin omalla pinaattikeittokokemuksellani, sanoisin, että mitä arkisemmaksi, jatkuvasti saatavilla olevaksi syömämme asiat muuttuvat, sitä vähemmän ne kiinnostavat.
Jos siis koet tiettyjen ruokien olevan sinulle ongelma, kysy itseltäsi kaksi asiaa:
1. Milloin viimeksi olet kyseistä ruokaa saanut?
2. Saatko kyseistä ruokaa milloin vain haluat vai rajaatko sen saamista jotakin?
Jos vastaat ensimmäiseen kohtaan, ”ettet muista” tai ”kauan aikaa sitten” ja jos vielä rajoitat sen syömistä jollakin tapaa, mitä todennäköisemmin kyseinen ruoka tulee pysymään korokkeella, maistumaan taivaalliselta ja houkuttamaan sinua syömään sitä niin paljon kuin vatsa vetää, kun kerrankin sitä itsellesi suot.
Jos taas vastaat 1.kohtaan esim. ”eilen”, ”tänään” tai ”vasta” ja rajoitat syömisiäsi jollain tapaa, on kielletyn hedelmän himo silti suuri. Niin suuri vaikutus mielellämme on.
En kannusta tekemään kaikesta hyvästä ruoasta arkista, lemppareita saa edelleen olla. Kannustan olemaan tekemättä syömisestä liian hienoa ja mahtavaa, jotta ylilyönneiltä ja turhilta syyllisyyden tunteilta vältyttäisiin. Syömisen on tarkoitus olla tavallista, luonnollista, vain osa arkea. Isompi rooli voi kieliä ongelmista ruokaan suhtautumisessa.
Ja mitä minun pinaattikeittosuhteeseeni tulee, veikkaan, että se palautuu vielä ainakin jossain määrin ennalleen ajan kanssa. Ja jos ei palaudu, niin ei se mitään. Olen jo monet keittoni saanut. Onneksi maailmassa on muitakin hyviä ruokia ja ennen kaikkea hyviä asioita, joista iloita ja saada onnen tunteita :)
-Katja