Haasteiden kuukausi on alkanut!
Haasteiden kuukausi on alkanut. On treenihaastetta, vegaanihaastetta, lihatonta tammikuuta, herkkulakkoa, alkavia laihdutuskuureja. Unihaastekin vilahti uutisotsikoissa. Jäiköhän joku mainitsematta…? ;). Sinällään minulla ei ole mitään haasteita vastaan. Innostun itsekin helposti kokeilemaan uusia juttuja. Viimeisin haaste, johon osallistuin, taisi olla leuanvetoon liittyvä. Haaste motivoi. Aktivoi yrittämään enemmän muutaman viikon ajan. Ymmärrän sen. Eikä siinä ole mitään pahaa. Joululomalepojen jälkeen on jälleen energiaa satsata omaan arkeen vähän enemmän.
Se, mitä sen sijaan katson vähän kulmat kurtussa on hyvien alkujen tyssääminen. Palaaminen lähtökuoppiin. Kera väsymyksen, korkeiden stressitasojen, kipujen tai muiden oireiden, ärtymyksen, turhautumisen ja kiukun. Tunne epäonnistumisesta, syyllisyydestä, itseinhosta hiipien takaraivoon. Miksi en onnistunut, miksi en saanut mitä lähdin hakemaan? Miksi tämäkin meni pieleen?
Tiedän, ettei tämä koske kaikkia. Osa haasteistahan on vain hauskanpitoon tarkoitettuja, pieniä piristyksiä muuten leppoisaan alkuvuoteen. Kaikista haasteista ei ole tarkoituskaan saada enempää rti. Olenkin huolissani niistä, joita se koskee. Niistä, jotka ottavat haasteet ihan tosissaan. Jotka yrittävät jo vähän kaikkea ja monta kertaa. Niitä, jotka asettavat suuret toiveet muutaman viikon rutistukselle. Uskovat iltapäivälehtien tai nettivalmennuksien lupauksia. Niitä, jotka ajattelevat kaiken korjaantuvan, kunhan vain ruokavalio, liikkumiset, keho tai paino muuttuvat.
Surullinen tosiasia on, ettei muutama viikko riitä. Mikään haaste tai ruokavalio tai valmennus itsessään ei tule tekemään sitä työtä, joka tarvitaan omien ajatus- ja toimintamallien muuttamiseen pysyvästi. Hyvinä alkuina ne toimivat toki, antavat kokemuksia ja virikkeitä, ideoita ja vilauttavat silmien edessä pilkahduksia toisenlaisesta elämäntyylistä. Mutta sen jälkeen, tai oikeasti jo sitä ennen ja sen aikana, on käytävä se prosessi läpi, jossa koko helahoito omaksutaan, otetaan omaksi elämäntavaksi niin myötä -kuin vastamäessä. Prosessi, joka kestää viikkoja, kuukausia ja vuosia. Prosessi, joka ei ala ja lopu, vaan käynnistyy ja pyörii koko ajan arjessa mukana, täydentyen sitä mukaa kun itsetuntemus lisääntyy. Ymmärrys syistä ja seurauksista, joita omalla toiminnalla ja ajatuksilla on ollut ehkä läpi elämän ajan.
Jos haasteita markkinoitaisiin näin, uskon, että osallistuttaisiin vähemmän. Koska kuka nyt ehdoin tahdoin asettuu epämukavuusalueelle ja käy läpi ehkä hyvin kipeitä ja arkoja asioita omasta menneisyydestä ja nykyisyydestä? Tonkisi ehkä perhe- ja parisuhdehistoriaa, vastustaisi omia luonnollisilta tuntuvia ratkaisuja hädän tullen, tunnustaisi heikkoutensa?
Mutta arvatkaapa mitä? Sitä se oikeasti vaatii. Jos haluaa pysyviä tuloksia tekemistään muutoksista, on tutkittava pintaa syvemmältä. Moni kuvittelee tietyn ruokavalion tai ateria- tai saliohjelman ratkaisevan ongelmia. Eivät ne ratkaise. Ne ovat kivoja lisiä, bonusmateriaalia, kivoja koristuksia jääkaapin ovessa. Todelliset ratkaisut sijaitsevat mielessä. Vastaukset ja vaihtoehdot tunteiden pakenemiselle, stressin hoitamiselle, konflikteille, väsymykselle ja itsensä laiminlyömiselle.
Jos minä heittäisin haasteen, se koskisi esimerkiksi aiemmassa postauksessani mainittua laihduttamisen lopettamista tai omaan hyvinvointiin satsaamista koko vuoden 2017 ajan. Oikoteitä ei ole olemassa. Se ei ole fysiologisesti mahdollista. Keholle ja aivoille on annettava aikaa sopeutua uusiin kuvioihin. 4, 6 tai 8 viikossa vasta kokeillaan. Ehkä vuodessa opitaan, sopeudutaan muutoksiin. Mutta oikeasti oman hyvinvoinnin eteen on tehtävä töitä sekin jälkeen, koko loppuelämän ajan, jos tuloksista haluaa nauttia koko elinikänsä ajan.
En luvannut uudelle vuodelle 2017 mitään. Panostan asioihin, jotka tiedän jääneen retuperälle ja jatkan samoilla hyvillä havaituilla asioilla kuin tähänkin mennessä. Kokeilen uusia juttuja, jos intoa ja aikaa riittää. Haasteita tulee riittämään tälle vuodelle ihan omasta takaa, joten en aio ottaa stressiä ylimääräisistä. Joskus nimittäin paras lopputulos tulee, kun on olla lupaamatta mitään.
-Katja
Ps.Oma leuanvetohaasteeni viime vuonna meni kuten vähän epäilinkin. Muutaman viikon jaksoin, sitten kyllästyin. Tuloksena niskajumit ja vain pari vetoa enemmän kuin ennen haastetta. Ja koska en ole kyseistä taitoa käyttänyt sen koommin, ovat nekin parit jääneet vain muistoiksi. Mitä tästä opimme?