Kyllä aikuisetkin tarvitsevat satuja

Kävin juuri katsomassa Finnkinon elokuvateatterissa 3D-versiona iki-ihanan Disneyklassikon Kaunottaresta ja Hirviöstä, Beauty and the Beastin. Olotila on häkeltyneen onnellinen, en taida vieläkään olla laskeutunut maanpinnalle kokoaan. Ja hyvä niin. Tällaista taianomaista olotilaa olen tainnut jo pitkään kaivata kaikkien aikuisen elämään kuuluvia velvollisuuksia ja ikävyyksiä tasapainottamaan.

Tämä musikaalielokuva imaisi mukaansa heti alkusekunneilta ja piti otteessaan loppuun asti. Reilun kahden tunnin ajan sain kokea paluun noin yli parinkymmenen vuoden taakse tuttujen laulujen säestämänä. Sain tuntea jälleen pikku-Katjan lapsuudenuskoa hyvään maailmaan, jossa rakkaus voittaa kaikki esteet. Maailmaan, jossa rohkeus ja päämäärätietoisuus palkitaan. Maailmaan, jossa erilaisuudesta huolimatta kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia. 

Hyvän elokuvan tunnusmerkit perustuvat tunteiden herättämiseen. Jos elokuva onnistuu sekä itkettämään, että naurattamaan, on se todella suosituksien arvoinen. Beauty and the Beast teki sen ja jätti jälkeensä muistutuksen siitä, että aikuisetkin tarvitsevat satuja. Tarinoita uskosta, toivosta ja rakkaudesta kiireen, sote-uudistuksien, sisäilmaongelmien, rahahuolien, työttömyyden, parisuhdeongelmien ja murheellisten uutisien keskellä. Kaunottaria, kulkureita, hirviöitä, pocahontaksia ja leijonakuninkaita, jotka nostavat esille sen meissä asuvan pienen lapsen, joka sulkee levollisena silmänsä iltaisin ja uskoo parempaan huomiseen. 

Minulla onkin nyt vain yksi pyyntö. Tehkää lisää Disney-satuja aikuisille. Menisin mielelläni katsomaan niitä ja tankkamaan itseeni duurisävelmiä ja sateenkaaria. Sillä niistä on välillä puutetta.

”Vanha taru on täynnä elämää. Taaskin ystävät tunteen löytävät, sulaa kylmä jää.”’

Tähän ihanaan tunnelmaa,

-Katja