Ajatuksiani ihonhoidosta: Koreakosmetiikka innosti ihonhoitoon

 

Kyllä, myös minä olen hurahtanut korealaiseen kosmetiikkaan, tarkemmin ihonhoitotuotteisiin. Kiinnostukseni sai heräämään kauneusbloggaaja Miia Ezen.

LÄHTÖTILANNE

Ennen uusia ihonhoitorutiinejani olin kuin kuka tahansa suomalainen nainen: pesin kasvoni puhdistusvaahdolla, -geelillä tai -vaahdolla, käytin kasvovettä jos muistin, levitin silmänympärysvoiteen ja kasvorasvan. Tuotteet vaihtelivat markettikamasta apteekkituotteisiin. Kasvot tuli pestyä aamuin illoin ja yleensä väsyneenä illalla ei kovin kauaa naamaa jaksanut hinkata. Siinä hampaidenpesun yhteydessä sen hoidin. Kuorintavoiteita ja kasvonaamioita käytin ehkä pari kertaa vuodessa. 

Nuorena ihoni oli suht moitteeton satunnaisia näppylöitä ja nenän mustapäitä lukuunottamatta. Tilanne kuitenkin muuttui iän myötä, hormonaaliset muutokset alkoivat näkyä kasvoilla, myös ihon kosteustasapaino vaihteli pintakuivasta sekaihosta kutisevan kuivaan ja kasvot punoittivat herkästi, siksi pyrin käsittelemään kasvojenihoa mahdollisimman vähän. 

Tilanne muuttui, siis ihan oikeasti muuttui, kun Miia alkoi puhumaan yhä useammin korealaisen kosmetiikan ja 8-9 vaiheisen ihonhoitorutiinin puolesta (postaus täällä). Hauskat ja värikkäät purkit alkoivat houkuttelemaan ja niinpä tein elämäni ensimmäisen tilauksen kauneudenhoitotuotteita myyvältä Eleven.fi-sivustolta tänä keväänä. Ensin tilasin vain puhdistusöljyn, hoitonesteen ja emulsiovoiteen kasvoille, minulla nimittäin oli vielä kaapissa puhdistusvaahtoa, kuorinta- ja silmänympärysvoidetta jäljellä. Kokeiluna ostin Kuopion Matkuksen Hehkusta yhden kangasnaamion.  Aloitin näillä oman 6-vaiheisen ihonpuhdistusmetodini: ensin öljymäisellä putsarilla ja sitten puhdistusvaahdolla kasvot puhtaiksi, kuorinnalla kuiva ihosolukko pois, sitten hoitonesteen sively ja naamio, lopuksi silmänympärysvoide ja kasvorasva.

Epäilyjä ja kokemuksia

Pelkäsin, että alun innostus nopeasti hiipuu ja epäilin myös, jaksanko oikeasti joka ikinen ilta suorittaa aiempaan nähden tuplapuhdistuksen. Epäilyni olivat kuitenkin turhia. Minä nimittäin aloin uusien tuotteiden ja uuden metodin ansiosta jopa odottamaan illan puhdistusoperaatiota. Uskomatonta, mutta totta! Olen jo useamman viikon ajan toistanut samat vaiheet ja niistä on muodostunut uudet rutiinit aiempien tilalle.

Olen ihastunut korealaiseen kosmetiikkaan! Uskalsin satsata rutiineja täydentäviin tuotteisiin ja tilata kasvoveden, uuden kuorintavoiteen ja lisää kangasnaamioita. Kasvovesi löytyi eBaysta, muut Eleveniltä. Seerumia en ole vielä ajatellut ostaa, ehkä syksymmällä sitten. Samoin yönaamio on vielä hankkimatta. Seerumin levitys kuuluu siis ennen kasvovoiteen levitystä ja yönaamiota voi käyttää kasvovoiteen tilalla tai lisänä. 

Olen saanut uudesta ihonhoidosta apua ihon pintakuivuuteen ja otsan näppylöihin. Edelleen hormonaaliset vaihtelut kuukautiskierron aikana näkyvät iholla, ehkä aiempaa lievimpinä kuitenkin. Meikkikin näyttää iholla paremmalta ja olen pitkän tauon jälkeen alkanut käyttää uudelleen puuteria. Aiemmin pintakuivalla iholla puuteri paljasti ikävästi kuivat kohdat, mutta enääpä ei.

Etukäteen minua huoletti tuotteissa niiden vaikutus omalla ihollani ja tuoksut. Ilokseni olen todennut, että tuotteet ovat olleet todella miedon ja raikkaan tuoksuisia, joten hajuista ei ole ollut haittaa. Myöskään, toisin kuin alkuun luulin, peräjälkeen tehdyt ihonhoitovaiheet eivät ole ärsyttäneet ihoani, punakkuutta ei ole ilmennyt ja toisin kuin vanhassa yksinkertaisessa ihonhoitorutiinissani iho ei ole tuntunut kiristävän kuivalta. Päinvastoin, iho tuntuu puhtaalta ja sileältä vaihe vaiheelta. Sellainen iho tuntuu hyvältä. 

Itsestä huolehtiminen on kaunista

Syy tämän postaukseen kirjoittaamiseen löytyy ensimmäisestä kuvasta. Kasvojenhoitamisen myötä olen nimittäin alkanut myös kokea olevani itsevarmempi ja kauniimpi. En kuitenkaan sano, että se on täysin koreakosmetiikan ansiota, vaan jotakin muuta olennaista tapahtui uusien rutiinien opettelemisen myötä. Vaatii nimittäin itsensä arvostamista hoitaa itseään pidemmän kaavan kautta. Veikkaan siis, että koreakosmetiikan käyttöönotto osui sellaiselle jaksolle omassa elämässäni, milloin aloin haluta pitää itsestäni parempaa huolta. Korea ja Eleven vain tarjosivat välineet siihen.

Ja aikuisten oikeasti, eivät uudet rutiinit vie edes montaa minuuttia kauampaa kuin aiemmat. Ja niistä parista lisäminuutista minä ihan oikeasti nautin :)

Miian ja Virven suosituksilla alkuun

Korealaisen kosmetiikan valikoima on todella laaja ja kokeiluissani olen luottanut Miian ja Ostolakossa- blogin Virve Veen suosituksiin. K-Citymarketit ovat ottaneet valikoimiinsa lukemani mukaan korealaisen Missha-sarjan ja Keskon alaisesta Hehku-kauneusmyymälästä löytyy kangasnaamioita. Vaikka tarkoituskin onkin, että ihonhoitorutiinit tukevat toinen toistaan, voi tutustumisen ihan hyvin aloittaa yksittäisistä tuotteista.

Miian postauksiin pääset täältä ja suosittelen katsomaan myös Miian tekemän Youtube-videon, jossa hän näyttää konkreettisesti, miten korelainen ihonhoito vaihe vaiheelta toteutetaan. 

Lauantai-illan terveisin, Katja

Kommentit

Kilppari (Ei varmistettu)

Miten uskallat tilata ihonpuhditustuotteita Ebaysta? Vai olenko vain itse liian varovainen tai kuullut liikaa kauhutarinoita..

Kommentoi