Kaikki on sallittua kohtuudella – Mutta mitä ihmettä se kohtuus on?

Kirjoittaessa edellistä postausta majoneesista virisi minulla ajatus kohtuukäytöstä, tai oikeastaan vaikeudesta pysyä kohtuudessa. Uskon ainakin osittain tästä olevan kyse, kun kammoksutaan sellaisia ruokia, joista kovasti maullisesti pidetään, mutta joita liikakalorien saamisen pelossa pyritään välttämään.

Olen törmännyt useita kertoja ihmisten kanssa keskustellessani vaikeuteen elää ns.kultaisella keskitiellä. Varsinkin itsensä mustavalkoisiksi on-off-ihmisiksi luokittelevat pudistelevat epäuskoisena päätään, kun puhun kohtuullisen käsitteestä. ”Kuulostaa hyvältä, mutta ei ole minulle mahdollista”.

Minäpä uskon, että on. Uskon, että jokaisen ihmisen on mahdollista oppia kohtuus, ellei puhuta riippuvuussairauksista. En kuitenkaan väitä, että olisi olemassa joku tietty kohtuus. Ei, kohtuus on suhteellista. Kohtuus voi myöskin olla erilaista eri asioissa.

Kohtuus voi olla sisäsyntyistä, mutta enemmän ajattelen kohtuudesta taitona. Kykynä tunnistaa omia rajoja ja pysyä rajojen sisällä niin, että eläminen ja oleminen on suurinpiirtein tasapainossa. Mutta haaste piilee juuri yksilöllisyydessä. Kohtuuteen kun ei ole olemassa valmista kaavaa, jonka mukaan voisi toimia ja tuloksena saada kohtuuden käyttöönsä. Valitettavasti. Monesti olisin sen jo tarjonnut.

Jos tätä asiaa ajatellaan vaikkapa syömisen näkökulmasta, on suurpiirteisiä rajoja mahdollista hahmottaa. Kohtuus on ensinnäkin jotakin liian vähäisen ja liiallisen välillä. Siihenpä se tarkempi määrittely sitten jääkin. Perunoiden ja jauhelihakastikkeen kohdalla yleensä kylläisyyden tunne rajaa sopivaa määrää. Mutta vaikkapa suklaan kohdalla pari palaa voi olla juuri sopiva määrä jollekin, jollekin ihan liian vähän. Tässä tullaankin sitten siihen, mitä esimerkiksi ruoasta haetaan. Mitä tarvetta se tyydyttää ja kuinka suuri tai pieni se tarve on. Kohtuus nimittäin vastaa mielestäni tarpeeseen, mutta ei johda ylilyönteihin ja pysyy nätissä sopusoinnussa myös muiden asioiden kanssa. Syömistä eikä mitään muutakaan elämän osa-aluetta voi erottaa omaksi suorituskentäkseen, vaan se on aina yhteydessä niin fyysiseen, psyykkiseen kuin sosiaaliseen hyvinvointiin. Tai pahoinvointiin. Siksi kohtuutta ei voi aina edes lähteä opettelemaan, ennen kuin muut eri elämän osa-alueet ovat edes jollakin tavoin tasapainossa keskenään.

Keholliset tarpeet voivat sekoittua henkisiin tarpeisiin. Ja toisinpäin. Syömisessä fysiologinen tarve voi olla joskus helpompi tyydyttää kuin henkinen. Tai henkisten tarpeiden tyydyttämättä jääminen voi estää fysiologisen tarpeen tyydyttämistä. Näin voi olla esimerkiksi ihmisillä, joilla suhde syömiseen on häiriintynyt. Ruokaan ja syömiseen voivat heijastua pelot, turhautumiset, pettymykset, syyllisyydet ja muut ehkä käsittelemättä jääneet tunteet tai ajatukset. Tällöin mikään määrä ruoka ei välttämättä riitä ratkaisuksi tai kaikki ruoka tuntuu liialliselta. Kohtuuden saavuttaminen tässä tilanteessa suhteessa syömineen on mahdoton tehtävä, koska tasapainon idea ei toteudu. Kohtuuden saavuttamiseksi on lähdettävä tutkimusmatkalle itseen. Ja voin kertoa, että se ei ole yleensä mukavin reissu se. 

Onneksi meillä on koko elämä aikaa opetella kohtuukäyttäjiksi. Vaikka tänään et sitä osaisi, tai uskoisi sen olemassaoloon, saatat vuoden päästä olla varustettuna läjällä kohtuuden esiasteita tai hallitset sen jo vaikkapa nukkumisessa. Matka kohti kokonaisvaltaista kohtuutta on silloin alkanut. Muista, että kohtuutta ei voi suorittaa. Se ei ala ja lopu, vaan on elämänmittainen prosessi. Sitä ei voi myöskään ostaa mistään valmiina eikä kopioida toiselta. Se on paitsi yleinen elämänhallinnan taito, myös itsensätuntemisen mittari.  

Tässä kohtaa joku heittää hanskat tiskiin. ”Liian vaikeaa”, ”ei minusta ole siihen”, ”olen ollut aina ennen ja tulen aina olemaankin tällainen”. Se, mitä tällainen henkilö oikeasta saattaa tarkoittaa on ”en uskalla, minua pelottaa.” Se, mitä kohtuuden löytämisen matkalla saattaa löytää ei ole ennakoitavissa. Tiedossa on astuminen epämukavuusaluelle, ilman selkeää tai tarkkaa karttaa ja kompassia. Kohtuus saatetaan myös nähdä vaikeana hahmottaa ja saavuttaa. Uskallus saattaa kadota epävarmuuden tunteisiin. ”En osaa, en tiedä, mikä on oikein tai riittävää”.

Mistä sitten tietää, että on saavuttanut kohtuuden? Mitä kohtuus vaatii?

Edellä mainitut osa-alueet, fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen, kertovat aika hyvin, ollaanko kohtuus saavutettu. Onko jaksava ja virkeä olo, toimivatko nälän ja kylläisyyden tunteet, kuuleeko muuten kehonsa viestejä, palautuuko päivän kuormituksista, toimiiko kroppa kuten pitää, millainen yleisfiilis on, miten ihmissuhteet voivat? Jos jossakin osa-alueessa on petraamisen varaa, voi olla että kohtuus ei ole kohdillaan tai kohtuus tietyissä asioissa ei vielä toimi.  

Aina kun haluamme jotakin, meidän täytyy olla valmiita luopumaan jostakin. Kohtuuden kohdalla se tarkoittaa luopumista esimerkiksi laihduttamisesta, kontrolloimisesta, itseltään paljon vaatimisesta, itselleen ikävästi puhumisesta, itsensä arvostamatta jättämisestä, itsensä laiminlyömisestä luopumista. Itsensä äärirajoille laittamisen lopettamista. Omein tarpeiden hukuttamista tietoisesti tai tiedostamatta kaiken ylitekemisen alle.

Mielestäni iso osa kohtuuden vaikeudesta on sokeasti omaan mieleen luottamisessa ja liiassa vaativuudessa sen suhteen, miten asioiden pitäisi olla. Tällöin väistämättä jää osa kehon lähettämistä viesteistä kuuntelematta ja tekeminen ei ole itselle ja omalle keholle sopivaa.  Emme välttämättä edes tiedä, mitä tarvitsemme ja mitä emme. Emme välttämättä tunnista tarpeitamme.  

Eli mitä vaatii vaikkapa se majoneesin kohtuukäyttö?

Kiteytettynä se vaatii tietoisuutta siitä, mihin sitä tarvitsee. Keho tarvitsee sitä vain nokareen jos muuten rasvansaanti on kunnossa. Mieli saattaa kaivata reilummin maku- tai tunnesyistä. Mieliteot pysyvät hallinnassa, kun on nukkunut hyvin. Pelot pysyvät kurissa, kun ymmärtää, ettei ruoka vahingoita, vaan omat ajatukset. Keho ei liho yksittäisistä ruoista, ei varsinkaan, jos perusasiat muuten ovat kunnossa niin ruoan, liikkumisen, nukkumisen ja levon, työn, ihmissuhteiden ja mielekköiden asioiden suhteen. Ja ruokaa syö sopivasti, kun sallii itselleen riittävästi ruokaa päivittäin. Huono omatunto ei turhaan vaivaa, jos osaa olla itselleen armollinen.

Ja ne rajat, joista aiemmin mainitsin, on itse asetettava itselle. Mikä on se määrä, jonka tällä hetkellä itsellesi sallit ja hyvänä pidät? Minkä määrän kanssa pystyt itse itsesi kanssa elämään? Rajojen tehtävänä on laajemmassa mittakaavassa tarkoitus lisätä tai ainakin ylläpitää hyvää oloa ja fiilistä. Siksi mitä tahansa ei tarvitse sietää tai kestää. Sinä itse olet vastuussa rajoistasi ja omasta hyvinvoinnista. Viimeisen rajan lisäksi merkittävä tekijä paitsi kohtuullisuuden löytämiselle ja sen ylläpitämiselle on itsensä arvostaminen ja itsestään huolehtiminen. Ilman niitä tulet olemaan hukassa.

Loppujen lopuksi meidän on palattava kaiken alkulähteille. Mitä ihmisinä olemme, mitä haluamme, mitä tarvitsemme ja mitä pakenemme. Sieltä löytyy lopulta se aito kohtuus. Päälleliimattuja versioita ovat kirjat, elämäntaito-oppaat ja internet pullollaan ja joissain tapauksissa niistä saatavat vinkit toimivatkin, ainakin hetken. Mutta varmasti yhtä useasti ellei useammin, syntyy enemmän huteja kuin hittejä.

Kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa sinulle, mitä sinä tarvitset. Sinun on lopulta se itse löydettävä. Sillä matkalla voi vain tukea ja tarjota vinkkejä, oppia yhdessä kokeilujen myötä syntyneistä kokemuksista, mutta se oma tie ja tapa pitää kuitenkin lopulta kaivaa esille. 

Sattui muuten ironisesti kohtuusaiheinen postaus näin viikonlopun alkuun, kun tyypillisesti näin loppuviikosta pullonsuut avautuvat ja laulu raikaa. Jos sinä kuulut yhteen heistä, joka toistuvasti kuluttaa suuria määriä ilolientä ja potee siitä morkkista seuraavana päivänä, mieti, miksi ajaudut toistuvasti siihen tilanteeseen. Mitä etsit, mitä tarvetta tyydytät? Vastaus tuskin löytyy pullosta.

Hyvää viikonloppua kaikille! 

-Katja

 

Kuvat: Pixabay