Laihduttaminen ei ole leikin asia

jäljetkehossa.jpg

Eilen vietettiin vuosittaista Älä laihduta-päivää. Olen itse viettänyt suurimman osan viikonlopustani traumaattisten tapahtumien maailmassa lukiessani Bessel van der Kolkin kirjaa Jäljet kehossa. Kirja kertoo trauman parantamisesta aivojen, mielen ja kehon avulla ja kuuluu osana psykofyysisen psykoterapian perusteet-opintojeni kirjallisuuslistaa. Postauksen ajatukseni ovat siis vahvasti värittyneet tämän kirjan sisältämillä viisauksilla.

Ajattelin ensin kirjoittaa siitä, miten arvokas jokainen keho on eikä ansaitse tulla rangaistuksi laihduttamisella, vaan päinvastoin kunnioitetuksi ja hoidetuksi sellaisena kuin se on. Näin ajattelin, kunnes kirjan sivuilla tuli vastaan traumaattisen lapsuuden vaikutus oman kehon kokemiseen ja painonhallintaan. Oivalsin, ettei tällöin riitä, että liikutaan pelkästään sanojen ja järjen tasolla nykyhetkessä. 

Toisen ongelma voi olla toisen ratkaisu

Kirjassa kerrotaan esimerkki tiukkaan paasto-ohjelmaan osallistuneesta naisesta, jonka paino laski vajaan vuoden aikana reilusti. Muutaman kuukauden kuluttua paino myös nousi reilusti lyhyessä ajassa takaisinpäin. Tutkimuksissa selvisi naisen alkaneen syödä suuria määriä ruokaa yötä päivää, kun hoikistunut vartalo oli kerännyt flirttailevia katseita ja seksiehdotuksia puoleensa. Toisessa tapauksessa laihdutusleikkauksen ja runsaan painopudotuksen jälkeen eräs nainen oli muuttunut itsetuhoisaksi. Kolmannessa tapauksessa nainen kertoi haluavansa olla ylipainoinen. Myös ylipainoisten miesten kohdalla on samankaltaisia ajatusmalleja havaittu. Esimerkiksi vanginvartijana toiminut mies palasi laihdutusprojektinsa päätteeksi takaisin isokokoiseen vartaloonsa.

Näiden tapauksien taustalla oli riippuvuuskäyttäytymistä, raiskatuksi tulemista ja insestiä. Kaltoinkohtelua. Traumoja. Ylipaino on tällöin toiminut ratkaisuna: se on suojannut katseilta ja kosketukselta, syöminen puolestaan on tuottanut lohtua. Kun tämä ratkaisu, jota muut pitävät ongelmana, on pyritty poistamaan, on seurauksena ollut uusia ongelmia: turvattomuuden kokemuksia ja trauman uudelleen elämistä. 

Niin, toisen ongelma voi ollakin toisen ratkaisu. Pelkästään tieto siitä, että esimerkiksi jatkuva herkuttelu, ahminta ja ylipaino ovat haitallisia ei riitä siihen, että niistä luovuttaisiin. ”Monet terveydelle haitalliset asiat saattavat olla yksilölle hyödyllisiä lyhytaikaisesti. — monet potilaat ovat kertoneet — millaista hyötyä näistä ”terveysriskeistä” heille on. — Se mikä näkyy ulospäin– on usein vain todellisen ongelman merkki. Varsinainen ongelma on painunut ajan hämäriin, potilaan häpeän, salailun ja joskus muistinmenetyksen kätköihin. Ja usein kliinikkokaan ei ole valmis kohtaamaan sitä.” 

Nämä sanat ovat vetäneet minut hiljaiseksi. 

Erilaiset aivot

Kun traumatisoituneiden aivoja on kuvannettu, on osalla traumatisoituneista havaittu muutoksia mm. etuotsalohkoissa,  noissa minätietoisuudesta, suunnasta ja päämäärästä vastaavissa järkiaivojen osissa. Tällöin esimerkiksi oma peilikuva voi tuntua vieraalta ja oman kehon tuntemukset voivat jäädä ymmärtämättä. Näin ollen esimerkiksi hyvätkin suunnitelmat toimia oman terveytensä hyväksi voivat jäädä toteutumatta. ”Et voi tehdä sitä, mitä haluat, ennen kuin tiedät, mitä olet tekemässä”.  Vaikka tietoa, vinkkejä ja kannustussloganeita on maailma pullollaan, eivät ne tavoita niitä, joiden aivot ovat jääneet häiriömoodiin. 

Voin vain kuvitella, miten turhauttavaa on elää ratkaisukeskeisessä yhteiskunnassa ulkonäköihanteiden ympäröimänä ja yrittää sopeutua joukkoon siinä toistuvasti epäonnistuen. Vaikka nykyiset käsitykset ylipainosta ja sen hoidosta ovat kehittyneet ja vanha ”syö vähemmän kuin kulutat” harvemmin (toivon mukaan) enää potilaille tai asiakkaille tokaistaan, niin edelleen niin meillä terveydenhuollon ammattilaisilla kuin on opittavaa siitä, millaisen ilmiön parissa olemmekaan tekemisissä. Puhumattakaan niiden lukuisien ”hyvää tarkoittavien” kommenttien heittämisestä, mitä jopa puolituntemattomat toisilleen.

Psykologille dieetin sijaan

Sain palautetta vähän aikaa sitten kirjoittamastani Onnellinen keho-kirjasta. Eräs sen lukija oli hakeutunut psykologin juttusille. Ajattelin, että hienoa. Painon taustalla on aina syitä, paino ei laske tai muutu vahingossa, vaan se on sivutuote eletystä elämästä. Olen aiemmin korostanut painoa sivutuotteena elämäntavoista, mutta lisään tähän lauseeseen jatkossa sanat ”ja elämänkokemuksista”. Ne seuraavat mukana tehdyissä ja tekemättömissä valinnoissa, ne on huomiotava, kun painoa halutaan muuttaa. Tai jos halutaan muuttaa. 

Mitä jos oltaisiin laihduttamatta jatkossakin?

Hyvää alkanutta viikkoa!

-Katja

suhteet oma-elama mieli syvallista