Nyt on aika sokerikeskustelulle! osa 1

karkkia.jpg

No niin, kun viime kuussa vähän ravistelin majoneesikammoa, on aika ottaa kantaa toiseen pahikseen, nimittäin sokeriin. Pakko heti kärkeen myöntää, että ihan yhtä lempilapsi kuin rasva ei sokeri ole minulle koskaan ollut. En osaa kauhistua siitä jostain syystä. Näen väestössä suurempana ongelmana liian vähäisen tai huonolaatuisen rasvankäytön kuin sokerinkäytön. Pidän makeasta, mutta pidän kaikesta muustakin, joten sokerinmäärä ei omassa ruokavaliossani ole ongelma. Herkuttelut vaihtelevat kausittain, mutta määrät pysyvät aina kohtuullisina. En kiellä itseltäni mitään enkä kompensoi seuraavana päivänä edellisillan karkkipussin tyhjentämistä. Tämä pistää miettimään, miksi näin on? Mitä teen, miten voisin auttaa ihmisiä saavuttamaan samankaltaisen rauhan sokerin kanssa? Miten vähentää omaa sokerinkäyttöään ilman paniikkia?

Tästä seuraakin sitten ihan oikea postaussarja aiheesta!

Siltä, miten sokeria syödään, ei tässä tai tulevissa postauksissa sokerista voi välttyä. Jos kaipaat tarkemmin tietoja sokerinhaitoista, kannattaa kääntyä muun sivuston puoleen. Minun tapanani ei ole heittää ilmoille kieltolistoja tai pelotella yksittäisen ainesosan riskeillä. Ei ole, koska pyrin katsomaan aina kokonaisuutta ja näen suurempana hyötynä keskustella siitä, millaiset ruokailutottumukset ovat henkisellä, fyysisellä ja sosiaalisella tasolla. Koska niissä on suomalaisilla petrattavaa ja PALJON!

Varmasti kaikki tietävät jo lapsesta lähtien, mitä ei saa syödä ja mitä pitää syödä, mutta harvempi tietää, miten sitten olisi hyvä syödä. Eli jos kiellät itseltäsi vaikkapa sokeria, niin mitä sitten syöt, mitä valintoja teet kotona ja kodin ulkopuolella, millä sokerin tarvittaessa korvaat jne. Sillä näissä asioissa homma ontuu ja pahasti. Ja mitä siitä sitten seuraa? No palataan vanhoihin tottumuksiin takaisin.

Se, mistä toivoisin yleistä keskustelua enemmän, on miten suhtautua sokerinsyömiseen ja miten muovata omia makutottumuksia vähempisokerisuutta tukevaksi. Kuten jo makuasia-postauksessa toin esille, meillä on todella yksilölliset tavat maistaa ruokia ja juomia. Voimme opetella uusia makuja harjoituksen avulla, mutta kaikesta emme välttämättä ikinä opi pitämään. Ja koska makeusmieltymys on meissä jo vauvasta lähtien, on sokerinvälttämisessä mielestäni tärkeää huomioida myös makuasiat.

Tässä en tarkoita sitä, että makuasiat täytyisi vain hyväksyä ja ikäänkuin piiloutua sokeriverhon taakse, mutta kyllä reilulla kädellä armollisempaa asennetta toivoisin varsinkin silloin, kun ruokavalio muuttuu merkittävällä tavalla. Mielestäni tavallisen maustetun jogurtin vaihtamista ei voi kuitata pelkällä ”ota maustamatonta jogurttia ja lisää vain marjoja tai hedelmiä itse” tyylisellä ohjeistuksella. Jos ihmiset toimisivat pelkällä järjellä ja robottimaisesti neuvosta toiseen, niin ei kai meillä ongelmia ravitsemuksessa olisikaan?

Se muutos esimerkiksi jogurtissa voi olla yksittäiselle ihmiselle iso asia. Se voi olla ainoa, mitä vaikkapa lapset suostuvat kotona kiireisenä aamuna suuhunsa pistämään. Kun asiaa tarkastellaankin näin arjen tasolla, nouseekin esille useampia kysymysmerkkejä kuin pelkästään korvaavan jogurtin löytäminen kaupanhyllyltä. Tälle tasolle toivoisin ravitsemuskeskustelua yleensäkin. Alaspäin korkeuksista. Alaspäin sellaisten ihmisten taholta, jotka ovat ravitsemusasioista päättämässä, mutta joilla asiat ravitsemuksen suhteen saattavat olla keskimäärin hyvin. Jos oma syöminen sujuu, osataanko ottaa huomioon tarpeeksi ruohonjuuritason maallikoita, jotka eivät ole selvillä ravitsemusdiipadaapasta, jota terveysuutisisissa viljellään. Tieto ei ole vielä taitoa.

Ja uudet taidothan eivät synny yhtäkkiä luontevaksi osaksi omaa elämää. Ne vaativat harjoittelua ja aikaa.  Hyvää on elintarviketeollisuuden mukaanlähteminen sokerinvähentämistalkoissa. Hiljalleen opetetaan makuaisteja ja toisaalta tarjotaan parempia vaihtoehtoja. Teollisuus tarvitaan tukemaan kodeissa, kouluissa, päiväkodeissa ja työpaikoilla tehtävää työtä. Se ei toki poista yksittäisen henkilön omaa vastuuta, mutta helpottaa. Helpottaa varsinkin silloin, kun muutoksia pitää tehdä, mutta voimavarat ovat vähissä, on kiirettä tai syöminen syystä tai toisesta pitkälti valmistuotteiden varassa. Samantyylistä elämäntapaa on huomattavasti helpompaa jatkaa viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, kun siihen saa tukea ympäristöltä.

Olennaista sokerikeskustelussa on myös mielestäni tiedostaa, missä mennään oman sokerinkäytön kanssa: Onko syytä vähentää vai ei? Koska vaikka missä naistenlehdessä tai uutisessa lietsottaisiin millaista hysteriaa tahansa mihin tahansa ruokaan tai ravintoaineeseen liittyen, eivät ne kosketa jokaikistä. On porukkaa, jolla asiat on hyvin. On porukkaa, jolla asiat ovat tosi huonosti. On porukkaa, joilla on vähän petrattavaa. Mutta arvatkaapa, ketkä niistä terveysuutisista eniten ovat kiinnostuneita? Niinpä. Ne, joilla asiat ovat jo hyvin tai keskinkertaisesti vähintään. Terveysuutisointi ei valitettavasti tavoita sitä porukkaa, jolle muutoksista olisi eniten hyötyä. Tällä hetkellä väestötasolla sokerinsaanti on suositellulla tasolla muilla paitsi lapsilla. Eli erityisesti lasten kohdalla sokerinsaantiin on syytä kiinnittää huomiota.

Uskokaa tai älkää, mutta hyvin häviävä murto-osa omasta kokemuksestani katsottuna aikuisista sokerinvähentäjistä on niitä, jotka hehkuvat hyvää oloa ja homma toimii. Ei, kyllä minun todellisuudessani sokerinvälttäjät päätyvät lopulta juuri siihen pisteeseen, mitä pelkäävätkin, eli sokerimättöihin ja takaisin sokerinmussuttamiseen päivästä toiseen. Ojasta allikkoon siis. Siksi en näe mieltä rajuille välttämisille tai väkisin tehdyille korvaamisille. Ne eivät kestä. Elleivät valinnat tule ikäänkuin luonnostaan, rutiinilla, tottumuksella, makusyistä jäävät muutokset tähdenlennoiksi. Hysterisointi voi hetkellisesti näkyä radikaaleina muutoksina, mutta en usko radikaaliuteen. Ihmismieli ei pysy sellaisessa perässä. Jos et ole todella oppinut, mitä olet tekemässä ja ellei siinä ole ajatusta ja tunnetta mukana, se on kuin matikankaavojen ulkoaopettelua. Kestää tasan sen hetken, kun sitä pakolla tarvitsee.

Ja millaiset terveysvaikutukset tällä sitten on, minä vaan kysyn. 

En sano, etteikö sokerilla ole tutkitusti terveyteen haittoja. Koska tiedetään, että edelleen sokeria vähentämällä saataisiin merkittäviä terveyshyötyjä, kuten ehkäistään tyypin 2 diabetekseen sairastumista. Enkä sano, etteikö muutoksia kannata tehdä. Kannustan kuitenkin tekemään valintoja tietoisesti ja harkiten, mieluummin vähän kerralla. Sillä pitkässä juoksussa juuri pienet, mutta säännöllisesti toistuvat ja vuodesta toiseen mukana pysyvät muutokset tuovat ne terveyshyödyt. Yhden kuukauden mittainen lakkoilu ei auta viiden vuoden päästä, jos tavat eivät pysyvästi muutu.

Koska tästä tosiasiasta, sokerin riskeistä terveydelle, emme pääse yli emmekä ympäri, on tätä asiaa tärkeä käydä läpi nimenomaan käytännön tasolla. Eli millaisia muutoksia ja millä tavalla olisi syytä tehdä, jotta suositeltuun sokerinkäyttöön päästäisiin tai edes saataisiin käyttöä vähemmälle. Tästä aiheesta lisää seuraavassa postauksessa.

Millaisia ajatuksia sokerinkäyttö ja sen vähentäminen teissä herättää? Heittäkää kysymyksiä ja kommentteja ilmoille 🙂

-Katja

Hyvinvointi Liikunta Terveys Uutiset ja yhteiskunta

Älä laihduta-päivän antia: Kuuntelemmeko itseämme ja toisiamme tarpeeksi?

infopiste.jpg

syömishäiriöliitto_rintamerkit.jpg

älä laihduta.jpg

ravistamo.jpg

Eilen vietettiin Älä laihduta-päivää ja kävin ostoskeskus Matkuksessa moikkaamassa Kuopion Syli-keskuksen työntekijöitä Annia ja Niinaa sekä sattumalta törmäsin myös muutamaan tuttuun. Yksi heistä oli mukana päivässä kertomassa ravitsemusterapiapalveluita tarjoavasta yrityksestä nimeltä Ravistamo. Olen tähän mennessä lähinnä Instagramissa tutustunut tähän 6 mimmin yhdessä luotsaamaan toimintaan, joten oli kiva kuulla Lindan kertovan vähän tarkemmin siitä. Jos siis Kuopion seudulla on tarvetta päästä osaavalle ravitsemusterapeutille yksityisesti tai vaikkapa tilata luentoa ravitsemusaiheista, niin suosittelen kääntymään Ravistamon puoleen 🙂

Ajatuksia herätti myös Älä laihduta-pisteellä pidetty luento syömishäiriöistä ja yksinäisyydestä. Luentoa piti aiheen tiimoilta gradunsa tehnyt Aleksandra Tervo, joka on opiskellut Itä-Suomen yliopistossa Savonlinnan puolella kotitalousopettajaksi. Graduun ”Kun ravintoarvoista tuli koko elämä: syömishäiriön näyttäytyminen sosiaalisissa suhteissa ja niissä toimimisessa” voi tutustua kampuskirjastoissa. Mieleen jäi erityisesti syömishäiriötä sairastavaa kohdatessa olevan tärkeintä läsnäolo ja kuunteleminen, ei niinkään neuvojen ja ohjeiden antaminen. 

Kun syömishäiriötä tarkastellaan sosiaaliselta kantilta, on eristäytyminen muista, näennäisesti porukassa oleminen ja itsensä ulkopuoliseksi kokeminen tyypillistä. Sairaus saa näin ollen isommin tilaa ja merkitystä sairastuneen elämässä. Sairaus ei petä eikä jätä, on kuin paras kaveri. Vastaiskuna ja ulospääsynä sairaudesta olisi tästä näkökulmasta sellaisen luotettavan ihmisen löytäminen, jolle omista murheistaan voisi uskoutua jolta saada uskallusta irrottaa syömishäiriöstä.

Ratkaisukeskeisyyden saa siis heittää nurkkaan varsinkin syömishäiriön ollessa kyseessä, mutta mietimme toisten kanssa myös tätä laajemmin terveydenhuollon kannalta. Tarvisivatkohan ihmiset ruokavalio- ja liikuntaohjeita enemmän ihmistä, jolle kertoa huolistaan, omista ajatuksistaan ja tunteistaan ja ylipäätään omista kuulumisistaan? Täsmäiskujen sijaan olisiko hedelmällisempää jutella arjesta ja sen sujumisesta ja siinä lomassa pohtia yhdessä tarvittavia muutoksia? Muutos kun lähtee aina loppujen lopuksi ihmisestä itsestään, pysyväisratkaisuna sitä ei voi pakottaa. Muutoksen tekemisen tahti on myös yksilöllistä, eikä todellakaan sovi aina ulkoapäin annettuihin raameihin. 

Eli vaikka minä näkisin ongelman, en voi sitä itse ratkaista, ratkaisun avaimet ovat aina asiakkaalla tai potilalla itsellään. Tämä on ajoittain turhauttavaa sekä itsestä että varmasti myös asiakkaasta/potilaasta, kun vastaanotolle tullaan välillä ”korjaa minut”-asenteella tai pyydetään nimenomaan ratkaisuja kompaktissa koossa käteen. Yritän pitää mielessä tällöin realiteetit: yhden käynnin aikana ihmeitä ei tehdä, mutta pientä sysäystä tai tukea arjen pulmiin voin tarjota.

Useamman kerran samaa asiakasta tai potilasta tavatessa homma on tietyssä mielessä helpompaa, kun aikapaineet vähenevät, mutta kieltämättä olen useaan otteeseen miettinyt, mistä saataisiin ne taskukokoiset terapeutit tai valmentajat, pocket trainerit, vastaanoton ulkopuolelle todellisissa valintatilanteissa ja haastepaikoissa ohjaamaan ja tukemaan oikeaan suuntaan. Toistaiseksi mukaan lähtee vain papereita ja esitteitä. Joidenkin terapeuttien tiedän nauhoittavan äänitteitä esimerkiksi rentoutumista varten tai tekevän kotikäyntejä. Jonkun verran löytyy sovelluksia puhelimeen. Silti se suurin muutoksen työ jää ihmiselle itselle. Se on samalla sekä lohdullinen että lohduton ajatus. Miten tukea tarpeeksi oman elämänsä kanssa kipuilevaa lasta, nuorta tai aikuista?

näintunnistatsyömishäiriön.jpg

Syömishäiriöliitto muistuttaa, että syömishäiriö ei näy ulospäin. Samaa ajatusta myös Syli-keskuksen työntekijöiden pitämällä luennolla viljeltiin. Samasta ajatuksesta haluan itsekin muistuttaa, sillä edelleen voimakkaana elää se käsitys, että vain laihat sairastava ja ylipainoiset vain syövät liikaa ja liikkuvat liian vähän. Tosiasiassa minkä kokoinen ja ikäinen tyttö, poika, mies ja nainen voi sairastaa.

Pahinta, mitä syömishäiriötä sairastalle ylipainoiselle ihmiselle voi sanoa, on että ”laihduta”, sillä siitä koko arjen kaaos on voinut lähteä liikkeelle, ihan samalla tavalla kuin ns. normaali- tai alipainoisella ihmisellä. Paras tapa selvittää syömishäiriön mahdollisuus, on kysyä esimerkiksi alla olevan sliden mukaisista piirteistä kysymyksiä. Käytännössä siis kysyä ”mitä kuuluu”, ”miten arki sujuu”, miten syömiset sujuvat”, ”miten nukut”, ”miten liikut” ja ”mitä ajattelet itsestäsi”. Kuinka moni terveydenhuollon ammattilainen muistaa kysyä persoonalta diagnoosien tai vaivojen takana nämä kysymykset?

Veikkaampa, että diagnoosikeskeisessä yhteiskunnassamme valitettavan harva. Tämän epäkohdan korjaamisen eteen tekee Syömishäiriöliitto kovasti töitä. Sen työn edistämiseksi voimme me terveydenhuollon ammattilaiset, jotka ovat syömishäiriötä sairastavien kanssa tekemisessä, myös tehdä oman osamme työpaikallamme, kotona ja ihmisten kanssa keskustellessamme. Esimerkiksi itse olen vuosien aikana korvat punaisina välillä kuunnellut, miten väärä käsitys syömishäiriöistä ihmisillä on. Ei, se ei korjaannu vain syömällä, eivätkä sitä sairasta vain nuoret tytöt.

Myös laihduttamispuheet särähtävät korviini sekä ihmisten ruma tapa puhua itsestään ja muista ulkonäön perusteella. Se on ajoittain hyvin karua kuultavaa. Tyypillisin uskomus, jota säännöllisin väliajoin korjaan on, että vähemmän syömällä ja herkkuja karsimalla laihtuu, kun käytännössä tilanteet ovat nimenomaan toisin päin. Säännöllistämällä ja monipuolistamalla ruokavaliota turhien rajoitteiden sijaan ja maltillistamalla liikkumistavoitteita päästään parempiin ja kestäviimpiin lopputuloksiin. 

kehonkuuntelu.jpg

Teen varmasti postauksen tästä vielä erikseen tästä, mutta heitän jo nyt ilmoille pohdittavaksi Aleksandran yleisölle kohdistamat kysymykset liittyen omaan kehoon. Älä laihduta-päivän teemanahan oli tänä vuonna keho ja kehopositiivisuus, mutta koska sen verran asian ytimessä ollaan, ei tätä aihetta parane jättää yhden päivän varaan, koska omasta itsestä ja kehostahan tulisi pitää huolta vuoden jokaisena päivänä läpi elämän. Millaisia ajatuksia kysymykset teissä herättävät?

Sunnuntaipäivää kaikille,

-Katja

Suhteet Oma elämä Mieli Terveys