Dunning-Kruger-efekti: Mitä vähemmän tiedät, sitä enemmän luulet tietäväsi
Photo by Rita Morais on Unsplash
Törmäsin Instagramissa tällä viikolla Tomi Valtasen vlogiin, jossa hän kertoi Dunning-Kruger-efektistä. Minulle täysin tuntematon termi aiemmin, mutta itse asiasisällön voin allekirjoittaa täysin. Itse asiassa juuri samaisesta aiheesta keskustelimme sunnuntaina teekupillisten ääressä psykofyysisen psykoterapian perusteista tutun opiskelukaverini kanssa. Mitä enemmän opiskelee, sitä enemmän tajuaa, kuinka vähän itse asiassa tietääkään.
Tomi kertoi videolla havainnostaan oman itsevarmuuden laskemiseen sitä mukaa, mitä enemmän hän on kuvaamisen maailmaan tutustunut. Hän nosti samaisen ilmiön esille myös nykyisessä ravitsemuskeskustelussa, joka käy vilkkaana asiantuntijoiden ja ”asiantuntijoiden” välillä (nämä omia termejäni, eivät Tomin). Omaa agendaansa oikeaoppisesta syömisestä julistavat niin itseoppineet kuin kouluttautuneet ja arvatkaapa, kummatko meluavat äänekkäämmin.
Huom! Tämän postauksen tarkoituksena ei ole dissata ketään, vaan pikemminkin nostaa esille tämä David Dunningin ja Justin Krugerin, kahden amerikkalaisen Cornell Universityn tutkijan havainto kognitiivisesta vääristymästä, ylivertaisuusvinoumasta, liittyen siihen, että, että omia taitoja yliarvioidaan silloin kun taitoa ei vielä kunnolla hallita ja samalla aliarvoidaan taitavampia.
Emme voi tietää, mitä emme tiedä
Ilmiö perustuu siihen, että samat kyvyt, joilla teemme jonkin asian, ovat samoja, joilla arvioimme suoriutumistamme. Emme siis voi tajuta osaamisemme rajoittuneisuutta ellemme tiedä, millaisesta asiasta kaiken kaikkiaan on kyse. On siis mahdollista, että itsensä erittäin osaaviksi kuvailevat ihmiset pärjäävät heikommin kuin itseään aliarvioivat henkilöt. Kovaäänisimmät saattavat siis tietää vain pintapuolisesti vaikkapa painonhallinnasta tai suolistoasioista ja olla hyvin ehdottomia puheissaan, kun taas asiantuntijat tietävät, miten vähän vaikkapa suolistoasioista vielä tiedetään ja miten yksilöllistä painonhallintakin on.
Tiedän, lautasmalli ei ole kovin mediaseksikästä (ainakaan vielä ;)) ja olisi välillä niin helppoa kertoa tarkat ohjeet, miten toimia supertulosten saamiseksi, mutta valitettavasti totuus on paljon monisyisempää. Ja ainakin itse koen, että on reilumpaa kertoa rehellisesti, miten paljon tai vähän asioista vielä tiedetään ja ollakin varovaisempi antamissani ohjeissa. Toisaalta mielestäni on myös paljon mielenkiintoisempaa ja nimenomaan yksilöllisempää ohjausta pohtia yhdessä asiakkaan tai potilaan kanssa erilaisia näkökulmia ja vaikuttavia tekijöitä kuhunkiin asiaan liittyen. Se on nimittäin elämää.
Mutu vs. tutkittu tieto
Välillä se, miten vähän loppujen lopuksi itse tietää, turhauttaa, välillä taas motivoi ottamaan asioista selvää ja pähkäilemään syitä ja seurauksia. Koen myös Valviran laillistamana ravitsemuksen asiantuntijana olevani velvollinen kantamaan myös vastuuta antamistani neuvoista ja materiaaleista. Samaa velvoitetta ei ole kaikilla tällä hetkellä ravitsemuksen asiantuntijoina esiintyvillä henkilöillä.
Mutu-tuntumalla ja kokemustiedolla on oma paikkansa elämässä ja joskus ne toimivat tärkeinä laukaisevina tekijöinä tarkempiin tutkimuksiin. Lisäksi kaikkea ei edes voi tutkia. Silti on hyvä muistaa, että kaikille sopivina yleistyksinä ei kokemustietoa voi pitää. Se, miten ihminen asiat kokee, voi selittyä monella eri tekijällä lähtien liikkeelle esim. perimästä, kehon toiminnasta, lapsuusajasta, eletystä elämästä, ympäristöstä yms. Meillä ihmisillä on myös taipumus tulkita, olettaa ja yksinkertaistaa, valikoida tietoa ja olla alttiita lumevaikutukselle. Näitä tekijöitä pyritään tutkimusolosuhteissa kontrolloimaan, mutta arkisessa keskustelussa niiltä ei voi välttyä.
Uutta vanhan tilalle
Toistuva aihe omilla vastaanottokäynneilläni on hiilihydraattipelon hillitseminen ja viljavalmisteiden, kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttöön kannustaminen. Onneksi suolistotutkimukset tukevat tätä osin karppauksen ja yksipuoleisen laihdutuskeskustelun lopputulosta: hyvisbakteerimme nimittäin rakastavat näitä värikkäitä kuidun ja polyfenolien lähteitä. Ja kukapa ei haluaisi toimivaa suolistoa, hyvää vastustuskykyä ja pelittäviä aivoja.
Suosittelen katsomaan Tomin videon. Erityismaininta ja kiitos Tomille hienosta havainnollistavasta itsevarmuus-pätevyysakselista. Lisää Tomin mietteitä ja videoita voi seurata Youtubessa nimellä Tomi Valtanen tai Instagramissa @Ravitsemustalo.
Keskiviikkoterveisin Katja
