Se tärkeä tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä

Kuva: Pixabay

Mitä rankemmat duunit, sitä rankemmat huvit. Vai miten se nyt menikään? Ei taida ihan päteä käytännössä. En ainakaan itse suosittele rankan työpäivän tai -viikon jälkeen toistuvasti vetämään kovia treenejä, tuomaan töitä kotiin saatikka nollaamaan päätä ryyppäämällä. Se on kehon kannalta äärettömän hölmöä. Ja hölmöys tulee kostautumaan väsymyksenä, ruoansulatusvaivoina, palautumisongelmia, pitkittyneinä sairastelujaksoina ja yleisenä pahoinvointina. Kenenkään keho tai mieli ei kestä koko ajan äärimmilleen vedettyttynä.

Oikeasti homma menee niin, että rankka duuni vaatii hellävaraisemmat huvit. Stressin purkamisen levolla, länäololla, raittiilla ulkoilmalla, mielihyvää tuovilla muilla kuin kehoa kiristävillä, sykettä nostavilla ja kehoa tai mieltä rasittavilla asioilla tai harrastuksilla. Vastapainoa päivän touhuille. Ei ääripäämeininkiä "töistä kotiin ja sohvalle", vaan mielihyvän, liikkeen ja levon tasapainottamista kultaisen keskitien löytämiseksi. Ja nimenomaan sen omannäköisen tasapainon löytämistä.

Koska olemme ihmisinä 24/7 kokonaisuus, menimmepä minne tahansa, on myös kuormittavuutta ajateltava kokonaisvaltaisesti. Minusta stressiteoria on hyvä tapa hahmottaa kehon ja mielen tapaa kokea asioita. Jos päivä on kulunut fyysisesti tai henkisesti stressaavien asioiden parissa, olisi kestämätöntä purkaa päivää stressaamalla kehoa lisää vaikkapa kovilla jumppatunneilla tai vastuullisilla luottamustehtävillä. Ymmärrän niistä saatavan hetkellisen mielihyvän ja mahdollisuuden päästä irti mielessä pyörivistä kysymyksistä, mutta kehon ja mielen kannalta se ei ole näin yksinkertaista. Keholle ja mielelle se merkitsee uutta stressikuormaa. Toisin sanoen, pahimmillaan stressitasoja nostetaan entisestään palautumatta koskaan edellisistä. 

Kovatehoinen liikkuminen aiheuttaa kehossa stressireaktion. Tiukka ja tavoitteellinen liikunta- ja ruokavalioprojekti aiheuttaa kehossa stressireaktion. Vastuunkanto ja asioiden hoitaminen kotona tai kodin ulkopuolella aiheuttaa stressireaktion. Työ kehon ja mielen kannalta siis saattaa hyvinkin jatkua työpäivän jälkeen. On toki töitä, jotka kuuluvat normiarkeen, maksettiin niistä tai ei. Pyykit on pestävä ja tiskit tiskattava, kaupassa käytävä ja ruokaa laitettava, lemmikit ja lapset huollettava ja laskut maksettava, halusimme tai emme. Harvemmin näiden asioiden merkitystä kehon ja mielen vointiin pysähdytään ajattelemaan, vaan niitä pidetään itsestäänselvinä ja jopa irrallisina osasina.  Vaikka sitä ne eivät todellisuudessa ole. Ne lasketaan mukaan arjen kokonaiskuormittavuuteen. 

Huolestuneina, tyytymättöminä, väsyneinä, turhautuneina pingomme sitten menemään kahta kauheammin. Ajattelemme, että lisää tekeminen poistaa alkuperäisen pahan olon. Ja niinhän se hetkeksi saattaakin tehdä. Tästä hetken hurmasta innostuneena otamme tämän konstin jatkuvaan käyttöön ja näin tuhoisa oravanpyörä on valmis. Sitten ihmettelemme, miksi voimme pahoin ja mitä voimme asialle tehdä. Selaamme kuntosalien ja nettivalmennuksien tarjontaa, ostamme elämäntapaoppaita, etsimme kovasti ratkaisuja. Juuri silloin, kun meidän pitäisi pysähtyä, suoritamme lisää ja lisää. 

Tiedän tämän kokemuksesta. Kun aloitin työni ravitsemusterapeuttina vajaat 7 vuotta sitten, yritin jatkaa samaa elämäntyyliä kuin opiskelijana olin tehnyt. Harrastanut, mennyt ja touhunnut. Koska nautin siitä. Aika pian huomasin, etten voi jatkaa enää samoin. Kun elämäntilanne muuttui, yritin hallita muutoksia pitämällä mukana tuttuja ja hyväksihavaittuja asioita. Valitettavasti nämä kaksi maailmaa, vastuullinen työ- ja huoleton opiskelijamaailma, eivät kohdanneet. Minun oli pakko luopua entisestä ja opetella uusia keinoja voida hyvin, purkaa kuormittunutta mieltä ja jaksaa työssä. Ja voin kertoa, että jatkuvaan liikkeeseen tottuneena pysähtyminen oli se kaikkein vaikein pala. 

Nyt vuosia myöhemmin alan olemaan hyvä tasapainottelemaan ajatusta, läsnäoloa ja kuuntelemista vaativan työn ja liikettä vaativan kehon ja mielen kanssa. Olen oppinut kantapään kautta, mitä juuri minun kehoni ja mieleni tarvitsee ja miten sitä voin arjessani pitää yllä. Sen ansiosta sairasteluni ovat vähentyneet ja vatsavaivat pysyvät kurissa. Olen oppinut kuulostelemaan omaa vireystasoani ja säätelemään sitä. Pystyn yhä paremmin sopeutumaan muutoksiin, joita elämässä tulee väistämättä eteen. 

Mikään oppikirja tai tietty laji ei tätä tärkeää itsensä tuntemisen taitoa opeta. Se pitää itse oivaltaa, vaikka sitten miljoonien kokeilujen kautta.  Pysähtyä voi periaatteessa missä ja milloin tahansa. Tässäkin asiassa se matka on päämäärää tärkeämpi. Ne hetket, kun huomaa voivansa aiempaa paremmin niin työssä kuin työn ulkopuolella. Silloin tietää olevansa oikealla suunnalla. 

Tiedän, että pysähtyminen on liikettä vaikeampaa. Pakeneminen on itsensä ja omien ajatustensa ja tunteidensa kohtaamista helpompaa. Kenenkään keho tai mieli eivät kuitenkaan särkymättä kauaa tätä kestä. Toisaalta tasapainon löytäminenkään ei tarkoita kivuitta elämistä. Erilaiset tunteet kuuluvat elämmiseen ja ihmisyyteen. Niiden kanssa on kuitenkin helpompi tulla sinuiksi, kun on voimavaroja käsitellä niitä. Ja voimavaroja tasapaino nimenomaan parhaiten tarjoaa.

Jos siis haluat voida hyvin nyt ja jatkossa niin työssä kuin vapaa-aikanasi, huolehdithan, että sinulla riittää paukkuja molempiin. Älä polta kynttilää molemmista päistä, mutta muista vaalia molemmat osa-alueen hyvinvointia tasapuolisesti. Kovasti töitä tekevänänä kansana meillä on varaa hieman höllätä ja satsata itseemme. Kukaan ei ole korvaamaton työssä, mutta ystävänä, puolisona, lapsena tai vanhempana olemme. Siksi, pidä huolta itsestäsi. 

Hyvää alkanutta arkiviikkoa kaikille!

-Katja

Kommentoi