Satatonnia pyykkiä ja selkävaivaisen joogaa

Satatonnia pyykkiä ja selkävaivaisen joogaa

Kuluneet viikot ovat olleet aikamoista myllytystä tälle ihmiselle, kuten aiemmassa postauksessa jo mainitsinkin. Treenejä ei ole takana kuin yksi sali ja muuten vain kävelyä. Prioriteetit ovat olleet nyt muualla, kuin treenissä. Osa treenaamattomuudesta menee kyllä stressin ja voimattomuuden lisäksi myös ihan laiskuuden piikkiin. Esimerkiksi tänään laitoin jo aamulla 30 minuutin joogatreenivideon auki selaimen välilehdelle odottamaan […]

Pöösöna treinöriä leikkimässä

Pöösöna treinöriä leikkimässä

Eilen oli ihanan hidas aamu. Sellainen, joka saa aikaan sen mahtavan viikonloppufiiliksen. Ei aamurutiineita ennen töihinlähtöä, ei herätyskelloa. Noustiin Onnin kanssa katsomaan rauhassa lastenohjelmia. Muutama tunti sohvalla puoliunessa, puoliksi nakupellenä oleva taapero kainalossa. Kutittelun ja varastettujen pusujen aikaansaamaa kikatusta. Aamupala ja puoli pannullista kahvia.  Aurinko houkutteli ulkoilemaan ja Onnin päiväuniaika lähestyi – hyvä aika lähteä […]

Urheiluhieronnassa ensimmäistä kertaa

Urheiluhieronnassa ensimmäistä kertaa

Täällä ollaan, eli selvisin hengissä puolentoista tunnin urheiluhieronnasta, jota jännitin etukäteen kieltämättä aika paljon! Kokemus kaiken kaikkiaan vastasi odotuksiani todella hyvin tuntemusten puolesta. Sitä en osannut odottaa, miten huonossa kunnossa kroppa ja lihakset olivatkaan. Kehitystä haluavan treenaajan täytyisi muistaa lihaskasvua tukeva ns. pyhä kolminaisuus, joka koostuu harjoittelusta, ravinnosta ja levosta. Omalla kohdalla lepo ja sen […]