Itämaista lempeyttä

Itämaista lempeyttä

Sarjamme pikaruokaa pakastimesta jatkuu: Teki mieli nuudelikeittoa. En ole ikinä tehnyt nuudelikeittoa, mutta koska tuli flunssa, tuli myös mieliteko syödä nuudelikeittoa. Liekö tämä Hollywood-leffojen aiheuttama ehdollistuma? Vasta myöhemmin tajusin, että nuudelikeittohimooni saattoi alitajuisesti vaikutttaa myös se, että olin vähän aikaa sitten lukenut eräästä toisesta nuudelikeitosta. Mutta joka tapauksessa, kaivelin vähän pakastinta ja keitto syntyi suurin […]

Laiskan päivän burgeri

Laiskan päivän burgeri

En ole suuri einesten puolestapuhuja, mutta on minullakin heikko kohtani pakastealtailla. Kiitos Apetit, kiitos punajuuri! Parhaimmillaan punajuuripihvit ovat hampurilaisten välissä. Yllättävää kyllä, punajuuri sopii paremmin ruisleivän kuin vehnäpullan väliin, joten en laske punajuurihamppareita lainkaan epäterveellisten sukulaistensa joukkoon. Lisukkeiksi sopivat ne perinteiset ketsupit, majoneesit, salaatit ja juustot. Pikaruokaa omasta keittiöstä! Toimeliaampana hetkenä ja isomman nälän kurniessa […]

Ruokabloggarin ensimmäinen joulu

Ruokabloggarin ensimmäinen joulu

Viime vuosina joululahjastressi on siirtynyt aaton alta sen jälkeiseen aikaan. Mihin tämän kaiken tavaran taas laitan? Olen itse alkanut suosia suuhunlaitettavia tai muuten vaan katoavia lahjoja – ja luojan kiitos, tänä vuonna sain itsekin kaikkea ihanan tarpeellista! Kiitos kiirineen blogistimaineen, läheiseni muistivat minua mahtavilla ruoka- ja keittiötarvikkeilla. Eräs nokkela joulunviettäjä nimesi tämän setin hipsterin selviytymispakkaukseksi. […]

Tee se itse -lahjapaperit feat. homeinen bataatti

Tee se itse -lahjapaperit feat. homeinen bataatti

Jääkaapinsiivous ja lahjojen paketointi osui samalla illalle. Mutristin kulmiani homeiselle bataatille. Kurjaa heittää ruokaa pois! Paria päivää aiemmin olin kaupassa mutristellut lahjapapereille. Karnevaalitonttuja, kultaa, hopeaa – ei mitään hillittyä eleganssia tai graafisia muotoja! Paperit jäivät kauppaan, mutta bataatti otettiin ulos vihanneslaatikosta ja se sai vielä yhden mahdollisuuden. Muistattehan te kaikki perunaleimasimet? Kun ekaluokan ope käski […]

Joulupöydän hopeakyljet

Joulupöydän hopeakyljet

Tunnustus: teen harvoin kalasta mitään. En yksinkertaisesti osaa enkä, täytyy myöntää, ole koskaan liiemmin innostunut kalankäsittelytaitoa opettelemaan. Mutta on ainakin yksi resepti, joka on riittävän helppo minullekin. Kimmoke tämän melkoisen perinteikkään kylmän kalan valmistamiseen tuli siitä, että se kertakaikkisen herkullista. Addiktoivaa suorastaan. Joulupöydästä jääneet silakat tulee nauttia seuraavana aamuna voileivän päällä. Siispä tässä joulupöydän hopeakyljet […]

Demokraattinen arkipasta

Demokraattinen arkipasta

Nyt kun blogipastahässäkkä on hiukan laantunut, uskallan minäkin iskeä eetteriin oman arjen pelastajani, hernespagetin. Mitä blogipastaan tulee, kyllä, sitä on kokeiltu. Hyväähän se oli, muttei mielestäni hypensä arvoista. Henkilökohtainen mieltymykseni ei ole yhdistää pastaa ja avocadoa toisiinsa, mielestäni nuo lempeät raaka-aineet vähän syövät toisiaan. Kilo suolaa ja juustoa toki auttavat asiaa, mutta sittenkin jäin odottamaan […]

Sairaspäivän ilo

Sairaspäivän ilo

On ollut hiljaiseloa. Syynä elämässä vallitsevat ruuanlaittoa ja blogausta estävät tekijät: 1) Vanha kunnon angiina. Ensin et pysty pariin päivään kurkkukivulta syömään juuri mitään. Sitten huomaat, ettet enää maistakaan mitään. Mieliteko kohdistuu kaikkeen käsittämättömään ravintoarvotyhjään kuten juustosämpylöihin (voilla) tai valkoiseen riisiin. Kaiken lisäksi kokkailuhalut varisevat viimeistään silloin kun tajuat, ettei kukaan tahdo syödä räkänokan tekemiä […]