More Headspace

Mun arkirutiineihin on jo kuukauden päivät kuulunut yksi uusi juttu. Se on meditaatiosovellus nimeltään Headspace.

Olen halunnut jo pitkään tutustua meditaation saloihin, koska olen ajatellut, että siitä voisia olla apua myös omiin ongelmiini (stressiin ja ajoittaiseen unettomuuteen). Säännöllisellä meditoimisellahan kun on ihan tutkitustikin paljon terveysvaikutuksia.

DSC08446.jpg

Asiaan tarttuminen ilman minkäänlaisia työkaluja on kuitenkin tuntunut vaikealta. Kun törmäsin tähän sovellukseen, oli vaan pakko päästä testaamaan. Näin kuukauden jälkeen voin vain suositella. Todellakin kannattaa käyttää 10 minuuttia päivästä rauhoittumiseen. Ainakin itselläni olo on helpompi ja kevyempi heti harjoituksen jälkeen.

Tämä toimii esimerkiksi mielestäni paljon paremmin, kuin vaikka 15 minuutin päiväunet töiden jälkeen. Silloin omassa unessani ainakin yleensä vilisee vain työasioita. Meditoidessa sitä taas pääsee keskittymään juuri siihen olennaiseen. Eli lähinnä hengittämiseen :).

Ehkä joku päivä uskaltaudun testaamaan meditaatiohommia ihan ilman sovellusta. 

 

Onko teillä kokemusta meditaatiosovelluksista?

Ps. Universumi (eli Lilyn toimitus) päätti parantaa torstaipäivääni nostamalla mun blogin viikon blogiksi. Iso kiitos siitä :) Tämän tytön päivä parani potenssiin sata!!

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys

15 things about me

En ole kertonut itsestäni täällä blogissa juuri mitään yksityiskohtaisempaa, ja taidan olla ylipäätään vähän huono puhuman itsestäni. Mitään henkilökohtaisia asioita elämästäni en edes haluasi jakaa täällä. Joka tapauksessa olen aina itse tykännyt lukea radom faktoja toisten blogeista, joten ajattelin kertoa niitä itsestänikin muutaman. Nämä ehkä antavat edes jonkinlaista kuvaa siitä millainen tyyppi täällä ruudun toisella puolella on. 

1. Kuuntelen musiikkia lähes aina kuulokkeista. Vaikka olisin kotona, ja voisin käyttää yhtä hyvin kaiuttimia.

2. En omista juuri ollenkaan cd-levyjä, kirjoja tai dvd-bokseja. Ostan kaiken digitaalisessa muodossa, jos se vain on mahdollista. Keittokirjat haluan kuitenkin oikeina kirjoina.

3. Olen asunut elämäni aikana 7 eri kaupungissa ja 11 eri asunnossa. 

DSC00418.jpg

4. En voi sietää einesruokia. 

5. Olen omistanut 10 juoksulenkkarit viimeisen 4 vuoden aikana.

6. Jos olisin perustanut blogin 18 vuotiaanpa se olisi varmasti ollut muotiblogi.

7.Välillä en jaksa keskittyä katsomaan edes puolen tunnin sarjaa. 

DSC00423.jpg

8. Innostun tosi helposti lähes kaikesta, mutta mun kiinnostus myös loppuu usein yhtä nopeasti.

9. Hiplaan hiusteni latvoja jatkuvasti. Siis oikeasti koko ajan.

10. Avaan kaikki pakkaukset väärin, koska en jaksaa käyttää aikaa siihen, että tutkisin miten ne oikeasti kuuluisi avata. 

11. Katson mieluummin dokumenttielokuvan kuin fiktion, koska se on suuremmalla todennäköisyydellä parempi.

DSC00424.jpg

12. Ostan lähes aina suklaapatukoita, enkä kokonaista suklaalevyä. Sillä tavalla saa aina montaa eri makua kerralla!!

13. Kuulun niihin tyyppeihin jotka voi liikuttua vaikka ihan vaan telkkarista tulevasta mainoksesta. 

14. Olen ollut saman painoinen ja pituinen 13-vuotiaasta saakka. 

15. Tykkään siivota ja järjestellä kaappeja/laatikoita stressaantuneena. Kun kaikki on järjestyksessä kotona, musta tuntuu että elämä on paremmin hallinnassa muutenkin.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä