ONKO NELIPÄIVÄINEN TYÖVIIKKO TULEVAISUUTTA?
Mä uskon, että ihan ehdottomasti on. Aikaa se tulee toki vielä viemään.
Ihmiset eivät halua omistaa elämää vain työlle ja velvoitteille. Tarvitaan tasapainoa. Tasapainoisempaa tasapainoa. Mun mielestä tämän tasoisessa hyvinvointiyhteiskunnassa tulisi jo olla rahkeet sille. Ennustipa eräs taloustieteilijä (John Maynard Keynes) 1930-luvulla, että olisimme jo nyt 15-tuntisessa työviikossa.
Törmäsin kerran kelpoon kyseenalaistamisväitteeseen siitä, että riittääkö se neljäkään lopulta. Onko tässäkin asiassa se vähän vähemmän loputon suo tarvottavaksi? Kun nyt jotakin pitää vaan aina parantaa.
Mä uskon, että kun tasapaino löytyy, se riittää. Ainakaan itse eikä fiilikseni ole että kovin moni mukaan haluaa tai kokee tarvitsevansa esimerkiksi elämää täysin ilman työtä. Elämä tarvitsee sisältöä, muutakin kuin sitä haavemaailmaa ja haahuilua. Kyse on vain sen työn määrästä. Tällä hetkellä sitä on liikaa tähän maailmaankuvaan, jossa virikkeellistä ja oman elämän toteuttamisen tapoja on monia.
Kokeiluja on tehty ympäri maailmaa (kokeiluja – kysehän on päivän selvästä asiasta – mutta toki vain prosessista, miten asioiden kuuluu edetä, hiljalleen.) ja lopputulema on ollut aina sama: sekä työtyytyväisyys että myös tehokkuus lisääntyvät. Voidaanko samaan päästä vähemmällä?
Toki ymmärrän, ettei asia ole vain päätösluontoinen. Jostakin sen edestä pitää luopua. Mutta olen varma, että sellainen päätös tulee olemaan edessä, miettien, mihin suuntaan ihmismieli on menossa.
Jotakin tässä elämässä joka tapauksessa mättää, kun uupumus on niin yleistä. Kyse ei välttämättä ole edes siitä, kuinka maailma on muuttunut ja tilanteet muuttuneet vaan ehkä vain siitä, että yhä useampi uskaltaa myöntää, ettei tätä oravanpyörää jaksa. Jaksamattomuus ja oman elämän kökköys on ollut pitkään jotenkin tabu. Pahaa oloa ei saa sanoa ääneen. Se on ollut heikkoutta, jopa noloa.
Viimeksi:
Lue myös:
MIKSI OSA-AIKAISUUS ON NIIN HAASTAVA JUTTU?