ONKO NELIPÄIVÄINEN TYÖVIIKKO TULEVAISUUTTA?

Mä uskon, että ihan ehdottomasti on. Aikaa se tulee toki vielä viemään.

Ihmiset eivät halua omistaa elämää vain työlle ja velvoitteille. Tarvitaan tasapainoa. Tasapainoisempaa tasapainoa. Mun mielestä tämän tasoisessa hyvinvointiyhteiskunnassa tulisi jo olla rahkeet sille. Ennustipa eräs taloustieteilijä (John Maynard Keynes) 1930-luvulla, että olisimme jo nyt 15-tuntisessa työviikossa.

Törmäsin kerran kelpoon kyseenalaistamisväitteeseen siitä, että riittääkö se neljäkään lopulta. Onko tässäkin asiassa se vähän vähemmän loputon suo tarvottavaksi? Kun nyt jotakin pitää vaan aina parantaa.

Mä uskon, että kun tasapaino löytyy, se riittää. Ainakaan itse eikä fiilikseni ole että kovin moni mukaan haluaa tai kokee tarvitsevansa esimerkiksi elämää täysin ilman työtä. Elämä tarvitsee sisältöä, muutakin kuin sitä haavemaailmaa ja haahuilua. Kyse on vain sen työn määrästä. Tällä hetkellä sitä on liikaa tähän maailmaankuvaan, jossa virikkeellistä ja oman elämän toteuttamisen tapoja on monia.

Kokeiluja on tehty ympäri maailmaa (kokeiluja – kysehän on päivän selvästä asiasta – mutta toki vain prosessista, miten asioiden kuuluu edetä, hiljalleen.) ja lopputulema on ollut aina sama: sekä työtyytyväisyys että myös tehokkuus lisääntyvät. Voidaanko samaan päästä vähemmällä?

Toki ymmärrän, ettei asia ole vain päätösluontoinen. Jostakin sen edestä pitää luopua. Mutta olen varma, että sellainen päätös tulee olemaan edessä, miettien, mihin suuntaan ihmismieli on menossa.

Jotakin tässä elämässä joka tapauksessa mättää, kun uupumus on niin yleistä. Kyse ei välttämättä ole edes siitä, kuinka maailma on muuttunut ja tilanteet muuttuneet vaan ehkä vain siitä, että yhä useampi uskaltaa myöntää, ettei tätä oravanpyörää jaksa. Jaksamattomuus ja oman elämän kökköys on ollut pitkään jotenkin tabu. Pahaa oloa ei saa sanoa ääneen. Se on ollut heikkoutta, jopa noloa.

Viimeksi:

IHAN LIIKAA KAIKKEA

Lue myös:

MIKSI OSA-AIKAISUUS ON NIIN HAASTAVA JUTTU?

TYÖN TEHOKKUUDESTA – JA SEN KANNATTAVUUDESTA

KUN MAAILMA KÄÄNTYY ITSEÄÄN VASTAAN

Kommentit (5)
  1. Itse suhtaudun tähän asiaan vähän ristiriitaisesti. Toisaalta ajattelen, että on ehdottomasti hyvä asia, jos päästään siitä ajattelusta, että on tehokasta työntekoa viettää työpaikalla mahdollisimman paljon aikaa. Eihän se mene niin! Ei ajan eikä edes paikan suhteen. Voi olla tehokkaampaa, kun työhön käytetään aikaa vähän ja hyvin, eikä monessakaan työssä tarvitsisi edes olla siellä tietyssä paikassa, jota työpaikaksi sanotaan.

    Toisaalta ajattelen niin, ettei edelleenkään olla asian ytimessä, jos mietitään työtä ja työssä jaksamista työpäivien ja -tuntien mukaan. Itsehän teen yleensä töitä seitsemänä päivänä viikossa, enkä aloittaisi työpäivien vähentämisestä, jos haluaisin parantaa jaksamistani. Koen, että jaksamisen kannalta olennaisinta on työn mielekkyys ja sen vaaliminen, ja mielekkyys taas syntyy monen tekijän summana (joista yksi tietysti voi olla työaikakin).

    Niin kauan jos työ on omassa elämässä negatiivinen voima, jotakin on mielestäni pielessä. Jos vähennetään tämän negatiivisen asian osuutta omassa elämässä, onhan se tietysti askel oikeaan suuntaan. Silti näkisin vielä parempana askeleena sellaisen, joka muuttaisi työn positiivisemmaksi voimaksi. Mikä se askel sitten itse kunkin kohdalla onkin…

    Tämä on toki myös arvokysymys. Tiedän, että monille työ on ”vain työtä”, jolla on tarkoitus vain hankkia rahaa tärkeisiin asioihin ja elämiseen. Minä puolestani tarvitsen työntekoon ehdottomasti mielekkyyden tunteen enkä pysty tekemään työtä ”vain työnä”.

    1. Totta, niitä tekijöitä on monia! Mä toisaalta uskon, että se negatiivisuus työtä kohtaan paljolti johtuu siitä työn raskaudesta – mikä voi toki olla sitä henkistäkin kun työ ei ole mielekästä. Mielekkyys on tärkeää, mutta että kaikki voisivat tehdä sitä mielityötään ei ole mahdollista. Myös ihmisten voimavarat työssäjaksamiseen vaihtelevat. Mä koen esimerkiksi oman työni hyvinkin mielekkääksi, mutta uuvuttavaksi juurikin siksi, että se vie niin paljon aikaa ja voimavaroja sitten sieltä muualta elämästä, eikä suhdeluku ole tasapainossa. Työn vaikutuksetkaan ei täysin jää edes siihen 8 tuntiin, mikä siellä työpaikalla vietetään.

      1. Mielekkyys ei ole täysin sama asia kuin se, voiko tehdä ns. kutsumustyötä. Uskon vahvasti siihen, että työhön voi löytää mielekkyyttä monenlaisissa töissä ja jopa vaihtamatta alaa, juuri siksi että mielekkyyteen vaikuttavat niin monet asiat. Voi olla töissä matalapalkka-alalla duunissa, jota ei mielletä minkäänlaiseksi unelmatyöksi, ja silti löytää työstä mielekkyyttä esim. mahtavan työporukan kautta. Olen itsekin kokenut tämän.

        En tarkoita olla syyllistävä. On tietysti olemassa perusteltuja syitä kokea työaika liian pitkäksi, ja on täysin OK tehdä muutakin kuin täysimittaista työviikkoa. Ei välttämättä laajemminkaan olisi väärä kehityssuunta, jos työviikot lyhenisivät. Silti olisi hyvä, jos työssäolon määrän lisäksi mietittäisiin riittävästi myös työssäolon laatua. Minä ainakin vilpittömästi uskon, että työ positiivisena voimavarana elämässä ei edellytä kutsumusammatissa työskentelyä tai ”someseksikästä” työtä. Monenlaiset ihmiset monenlaisilla aloilla voisivat voida työssään paremmin, mutta se vaatisi paitsi mahdollisesti työelämän muutoksia, usein myös yksilöltä itseltään rohkeutta ja ratkaisuja.

        1. En kyllä pysty olemaan siltikään täysin samaa mieltä tän mielekkyyden merkityksen kanssa, varsinkin kun lopulta kuitenkin on kyse siitä kokonaiskuvasta ja kokonaiskuormituksesta ja lopulta kaikkein eniten varmasti siitä arvokysymyksestä – pystyykö työlle antamaan niin suuren merkityksen elämässään. Tämä vaikuttaa toki eniten ehkä siihen mielekkyyteenkin, jonka rinnalla pelkkä hyvä työyhteisö vähän ontuu. Voiko asennetta muuttaa sellaiseksi, että työstä tulisi ns elämäntehtävä, tarkoittaen tällä sitä, että hyväksyy sen ison merkityksen osaksi joka päiväistä arkea? Sehän se toki kannattavaa olisi, sillä työ siivuaa muiden elämän velvoitteiden kanssa niin suuren osan siitä arjesta. Mutta vaikka työssäni on paljon enemmän mielekkyyksiä kuin negatiivisuuksia, en pysty antamaan sille sellaista merkitystä, päin vastoin se vie tilaa siltä, mikä on mielestäni enempi merkillistä – plus että usein niitä ei jaksa enää toteuttaa samalla energialla minkä on joutunut siihen työhön panostamaan. Jäljelle jää kai siis arvoristiriita, eikä siihen auta mielekkyyksien miettiminen. Toki joku muu tästä näkökulmasta voi hyötyä ja sitä on jokaisen ihan kannattavaakin pohtia.

          1. Mielestäni juuri tuossa olet asian ytimessä, että työ vie suuren osan arjesta yhdessä muiden velvollisuuksien kanssa. Niinhän se vie ja tulee viemään niin kauan, kuin tarvitsee tehdä työtä elääkseen. Tätä ei osa-aikatyönkään tekeminen täysin muuksi muuta, koska vaikka työtä tekisi esim. 25 tuntia viikossa, se on silti yli 100 tuntia kuukaudessa – siis edelleen paljon!

            Minusta tuntuu, että olemme ratkaisseet samaa asiaa aika eri keinoin. Kuten jo ensimmäisessä kommentissa kirjoitin, ymmärrän kyllä, että monet päätyvät ottamaan työn ”vain työnä” ja sitten pyrkivät luovimaan kuvaamasi arvoristiriidan kanssa. Jotkut sietävät näin jopa hyvinkin ankeaa työtä. Tosin jos oikein ymmärsin, tästä ei ole sinun kohdallasi kyse eli työsi ei ole huonoa mutta vie vain liikaa aikaa ja energiaa asioilta, jotka olisivat sinulle merkityksellisempiä.

            Itselläni olisi – olkoon se heikkoutta tai mitä hyvänsä – todella vakavia vaikeuksia hyväksyä sitä, että käyttäisin suuren osa hereilläoloajastani mihinkään muuhun kuin erittäin merkitykselliseksi kokemaani asiaan. Siksi olen päätynyt siihen, että se syvä merkityksellisyys työhön on löydyttävä, vaikka kivenkolosta. (Myös muita velvoitteita kuin työhön liittyviä olen parhaani mukaan jalostanut mielekkäämpään suuntaan.) Omanlaisensa ristiriita on tietysti sekin, että olen päätynyt tekemään paljon työtä välttääkseni sen, ettei minun tarvitse tehdä pienempää määrää vähemmän mielekästä työtä… Monen mielestä varmasti pähkähullua!

            Keinot elämässä eteenpäin luovimiseen ja hyvinvoinnin vaalimiseen ovat monenlaiset, ja epäilemättä jokainen tuntee itse itsensä parhaiten.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *