JA VAIKKA OLISI KEINOT POISTAA KÖYHYYS
Mä törmäsin vasta väitteeseen, joka on esitetty jo lähes kymmenen vuotta sitten. Sen mukaan maailman sadan rikkaimman vuositulot riittäisivät poistamaan maailmasta köyhyyden.
Neljä kertaa.
Tämän laskelman takaa löytyy kansainvälinen hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam.
Väite kuulostaa ehkä skandaalihakuiselta ja voin kuvitella ensimmäisten hyppivän jo varpailleen syyttäen liian yksioikoisesta ajattelusta.
Mä itse pidän elämän lähtökohtana ajatusta siitä, mikä on oikein, enkä niinkään lukuihin tai päätelmiin perustuvaa ajattelua.
Tällöin silti mun maailmassa on aivan ok, että on rikkaita – jopa tosi rikkaita – eikä kaikkien tarvitse ajaa lamborghineillä, mutta on mun mielestä eri asia hyväksyä se, että toisten äärimmäinen rikkaus tarkoittaa toisten äärimmäistä köyhyyttä. Kyse on tuosta kuilusta, mikä ääripäiden välillä vallitsee. Silloin on hankalaa perustella, että kyllä talousjärjestelmä vaatii sitä, kun toisella ei ole edes puhdasta juomavettä.
Onko toimivan järjestelmän ehtona se, että jonkun omaisuuden on päästävä kasvamaan järjettömäksi?
Lopulta ajatus ylipäätänsä on vähän ristiriitainen, sillä niiden rahahanojen takaa voi löytyä myös epärehellisyyttä, veronkiertoa ja toisten hyväksikäyttöä, kuten halpatyövoimaa. Voidaanko silloin asiaa pitää niin yksioikoisena tienestinä, että kun tällaista vilunkia osaa tehdä, saa olla niin sikamaisen rikas kuin pystyy? Toisen kurjuuden edesauttaen toisen vaurautta.
Ja ajatus ”kaikista voi tulla mitä tahansa” ei kuitenkaan pidä täysin paikkansa. Kaikilla edes lähtökohdat eivät ole maailmassa samat. Ja sen lainalaisuuden mukaan osa joutuu jäämään sinne köyhyyteen, toisen rikkaudella. Ilman, että itse on edes päättänyt valita osallistuvansa tähän kilpailuun, saatikka maanosaa mihin syntyy.
Joku voisi tässä kohtaa kysyä: onko sitten oikein, että suhteessa pienemmälle määrälle ihmisiä jaetaan niin suuri vastuu miljoonista ihmisistä?
Ja tässä tapauksessa vastaan: minun mielestäni on. Sillä tässä maailmassa ei kukaan voi elää ja olla yksin. Yksin ei voi myöskään vaurastua.
On itsekästä ajattelua, että vain itsellä olisi väliä. Mun mielestä toisen ei kuulu kärsiä vain toisen rajattoman ylellisyyden vuoksi, sillä kaikilla meillä on perustarpeita, joita hyvän elämän voidaan ajatella tarvitsevan. Näihin kuuluu koti, ruokaa, suojaa ja turvaa. Sen tieltä, yhteisen hyvän tieltä, on mun mielestä ok, jos joku joutuu luopumaan siivustaan, vaikka se on riisto juuri häneltä. Periaatteessa progressiivinen verotushan perustuu kai tähän, sillä rikkailta verotetaan enemmän.
On myös pakko mainita vielä yksi mieleen tuleva asia: kun kaikki on ostettavaa, silloin tällainen sikamaisen rikas ihminen periaatteessa vaikuttaa maailman menoon ihan käsittämättömän paljon, sillä raha pyörittää maailmaa. Toisin sanoen itse asiassa itse osallistuen sen pyörittämiseen. Vaikkapa siten, kuka saa näkyvyyttä, ketä sponsoroidaan, tuetaan, millaiset tuotteet pääsee osaksi valtavirtaa, mitä kehitetään, minkälaiset ajatukset saa tilaa ja lopulta jopa siten niihin konkreettisiin päätöksiin, mitä maailmassa tehdään. Ylipäätänsä rikasta ihmistä kuunnellaan. Ehkäpä juuri tässä on se syy, miksei tuo kuilu katoa, kun heidän pitämä melu on niin kovaa.
Luulen myös niin, että elämän lainalaisuuden mukaan meillä on oltava lopulta vähän pahaa missä hyvääkin – mutta onko sen mittasuhteet tässä?
Ja kuka sen rajat saa asettaa?
Viimeksi:
KUN MAAILMA UUVUTTAA – SOPISIKO YKSINKERTAISTAMINEN SINULLE?
Lue myös:
AASIA ON LÄNSIMAALAISTEN LEIKKIPAIKKA