MIKÄ ELÄMÄN YKSINKERTAISTAMINEN?
Ei oikeanlaista elämistä, vain elämistä.
Kaiken sen unohtamista, mitä tietää elämästä.
Että pysähtyy tarkkailemaan.
Kuuntelemaan.
Näkemään.
Että tulkitsee maailmaa sellaisena kuin se on.
Itseään sellaisena kuin se on.
Ja vain on.
Mä en halua jotenkin määritellä mitään. Julistaa itseäni jonkinlaiseksi jollakin tavalla. Siksi oikeastaan olen tykästynyt yksinkertaistamis sanaan, kun se ei sanana täsmennä asioita liikaa.
Haluan vain yksinkertaisesti olla mahdollisimman vähän kaikkea, mitä mahdollista.
Mahdollisimman vähän huonommuutta, riittämättömyyttä, kuormittavuutta, monimutkaisia ajatuksia, stressiä, pakkoa, syyllisyyttä, ahdistusta, häpeää, vääränlaisuutta. Että pitäisi olla jotakin oikealla tavalla, elää oikealla tavalla. Ja siinä sivussa kuunnella koko ajan moittivaa ääntä, kun ei kuitenkaan ole sitä – oikeanlainen.
On hirvittävän vaikeaa käsitellä sisäistä maailmaa. Joka löytyy sen huutavan äänen takaa, joka väittää tahtovansa, vaikka sisin, se hiljaisempi, ei tahdokaan. Kuullakseen sen tuo älämölö pitää hiljentää. Jonka alta paljastuu paljas. Hitaus, rauha, levollisuus, vapaus, yhteys. Rakkaus.
Aivan yksinkertainen ydin.
Ydin, jonka päälle on kasautunut liikaa monimutkaisuutta, että huomio onkin enää vain monimutkaisessa, ei yksinkertaisessa.
Että kaipaakin aitoa yhteisöllisyyttä eikä teknologisuutta, nähdyksi ja hyväksytyksi tulemista eikä materiaa, merkityksellisyyttä eikä kiirettä, vapautta ja selkeyttä eikä runsautta.
Ihan niitä perusasioita. Perusasioita, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä, mutta jotka kuitenkin on sivuuttanut näennäisen elämisen tieltä. Jonkin suurempaa hyvää palvelevan elämän tieltä. Ettei elämä olekaan vain elämistä varten, vaan elämä on suurempaa tarkoitusta varten. Tärkeämpää huomista varten. Kaikkea muuta varten, paitsi sitä ydintä. Jonka voi sivuuttaa jonkin muun tärkeän tieltä, oikeasti kaivaten, oireillen, muttei löytäen takaisin, vain etsien sitä ulkoisista asioista, samalla ajautuen kauemmaksi, niitä kohtaamatta. Ehkä kohdaten vain välillisesti, suorituksina.
Tuollaisesta näkymättömästä ajasta ja kuormasta vapautuminen on ihan järjettömän keventävää.
Keveää ja soljuvaa virtaa, jota sitäkin tosin halkoo inhimillisyys, turhamaisuus, joka vierailee, käy kylässä ja kuitenkin poistuu, sitä tarpeeksi tutkailtuaan ja pyöriteltyään.
Antaen asioiden vain olla niin kuin ovat.
Antaen itsensä vain olla niin kuin on.
Ollen.
Viimeksi:
Lue myös:
12 ASIAA, JOITA VÄHEMMÄN TUO ELÄMÄÄNI ENEMMÄN