MIKSI KULUTAT NIIN KUIN KULUTAT?
Tavaroiden hamuaminen ja hankkiminen yli tarpeen on ollut 300 vuoden aikainen prosessi, josta suomalaiset ovat saaneet osansa vasta noin sadan vuoden aikana.
Kyse on kaiken kaikkiaan länsimaisesta ilmiöstä, jonka vallankumouksena voidaan pitää sitä havaintoa, että ihmisten tarpeisiin ja haluihin voidaan vaikuttaa. Toki tekijöitä kaiken kaikkiaan on ollut monia. Kansainvälistymistä, teollistumista, teknologistumista, ylipäätänsä elintason nousu, jolloin kuluttamisesta oli varaa tehdä vapaa-ajan harrastus myös eri yhteiskuntaluokissa.
Jos miettii, juurikin tuo tarpeisiin ja haluihin vaikuttaminen on pitkälti tämän päivän kauppaa ohjaava toiminto. Sillä kun koukutumme kuluttamiseen, luomme talouskasvua ja siten varoja yhteiskunnan pyörittämiseen.
Kyseessä on asia, josta ei juuri puhuta ääneen, jota ei tosin peitelläkään, sillä se elää silmiemme edessä kaiken aikaa. Ehkä silloin onkin vähän tyhmää myöntää, mutta minä en sitä silti ennen nähnyt. Näin vain halun ja tarpeen sekä sille määritellyn kohteen. Mutta mistä tuo halu ja tarve lopulta tuleekaan?
Pitkälti järjestelmän toimivuutta kuvaa vielä tänäänkin vuoden 1955 taloustieteilijä Victor Leobow:
”valtavan tuottelias taloutemme vaatii, että teemme kulutuksesta elämäntapamme, että muutamme hyödykkeiden ostamisen ja käytön rituaaleiksi, josta etsimme henkistä tyydytystä, egon täyttymystä. Sosiaalinen status, sosiaalinen hyväksyntä ja arvomme löytyvät nyt kulutustavoistamme. Elämämme merkitys ja tärkeys peilautuu kulutuksemme kautta. Mitä suurempi paine yksilöllä on mukautua turvallisiin ja hyväksyttyihin sosiaalisiin normeihin, sitä enemmän hänellä on taipumuksena tuoda esiin yksilöllisyyttään pukeutumisensa, kulkuvälineensä, kotinsa, harrastustensa kautta.
Nämä hyödykkeet ja palvelut on tarjottava kuluttajalle erityisellä kiireellisyyden tunteella. Emme vaadi ainoastaan ”kiihdytettyä” kulutusta, vaan myös ”kallista” kulutusta. Hyödykkeitä on kulutettava, käytettävä loppuun, vaihdettava ja hylättävä yhä nopeammin. Meidän on saatava ihmiset syömään, juomaan, pukeutumaan, ajamaan, elämään yhä monimutkaisemmin ja näin ollen aina vain kalliimman kulutuksen kautta.”
Hyvinkin itsestään selvää, kun tarkemmin miettii. Eikö yhteiskunnassamme ole juurikin tällaista? Olemme täysin sumentuneet todellisista tarpeistamme, luoden itsellemme monimutkaiseen tyytymättömyyteen ja näennäiseen tarpeeseen luodon verkoston. Lopulta kaiken tämän vieroksuttaen meidät itsestämme, johtaen sokeaan yhteiskunnan määrittelemän mallin jahtaamiseen, joka palvelee kyllä yhteiskuntaa muttei enää yksilöä.
Kaikista hauskinta on, että olemme itse tätä järjestelmää ylläpitämässä, ilman selkeää yksittäistä narusta vetelijää, jota syyttää.
Samalla kiihdytettyä kultusta pitää yllä myös esimerkiksi suunniteltu vanhentaminen eli tuotteen eliniän ennen aikainen lyhentäminen. Tämä ilmenee vaikkapa siten, ettei kaikkia tuotteen osia tehdä yhtä kestäviksi, luodaan uusia vuosimalleja eli vanhennetaan tuote tyylillisesti tai teknisesti, jolloin uudet osat eivät sovi enää vanhaan malliin tai tuote voidaan jopa ohjelmoida vanhenemaan.
Voiko kaiken tämän jälkeen ajatella, että itse todella hallitsee kulutustaan?
Sellainen kuva kun meillä itsellämme tuntuu olevan. Että on ihan normaalia haluta koko ajan niin paljon kaikkea ja kaikkea uutta, sillä niin on aina haluttu – tai siis tarvittu. Nimenomaan itse tarvittu, vaikka kyse on lähinnä manipulaatiosta.
Huolestuttavinta on se, että tämän kääntöpuolta huomioidaan hyvin vähän. Aina sen sijaan jaksetaan muistaa, kuinka hyvinvointivaltion perustana on ollut koko kulutuslimbon synty – eikä muuta voi olla.
Muutos on hidasta. Mä itse tuskailen itseni kanssa vielä asian äärellä. Kun haluat ja yrität toimia oikein, mutta joka kuitenkin on niin vaikeaa, elääkseen yhteiskunnassa, joka ei tue siihen, ollakseen vain riittävyyttä tarvitseva ihminen. Kun edes vähintään pääsisi siihen, ettei sitä tavaraa varten ketään tarvitsisi käyttää hyväksi, ei heittää jatkuvasti hukkaan.
Tekstiin käytetty apulähteinä tilastokeskusta sekä Erilainen ote omaan talouteen – vapaus, onni ja hyvä elämä kirjaa (Pasi Havia, Ville Lappalainen, Antti Rinta-Loppi).
Viimeksi:
ELÄMÄ ILMAN TELEVISIOTA ON TYLSÄÄ – JA SIKSI PARASTA
Lue myös: