MITÄ MIELTÄ OLEN VAIKUTTAJISTA?

Miten määritellään vaikuttaja?

Vaikuttajasta ensimmäisenä tulee kai mieleen paljon blogiyhteistöitä tekevä ihminen. Vaikuttajasta haluaisin vääntää myös sanan vaikuttaa, joka voi toki olla muutakin kuin vain vaikuttaa ostamaan. Kai siis minäkin olen jollakin tasolla vaikuttaja, sillä teksteilläni useinkin vaikutan yksinkertaisemman elämäntyylin puolesta.

Vaikuttamisessa siis itsessään ei ole mitään pahasta. Sehän on erilaisuuden ilmaisua. Oman itsensä ilmaisua. Mielipiteen kertomista. Mutta entä kun mukaan astuu raha?

Mikään ei ole enää itsestään selvää.

Ei ole mitenkään mahdollista uskoa, että kaikki markkinoitu on sellaista, mitä jokainen yksilö ihan itse tykkää myydä. Kyse kun on kuitenkin osalle elannosta. Enkä väitä työtä helpoksikaan, mutta onhan se eriasia tehdä oikeasti työtä, johon sun on pakko mukisematta herätä joka aamu. Elää toisen määräämänä. Kyllä montaa sellainen vapaampi ammatti polttelee, ihan ymmärrettävästi, mutta nimenomaisesti keinolla millä hyvänsä.

Mun mielestä aitous näkyy ulospäin. Onko vaikuttaja todella rehellinen itselleen ja muille, vai onko kyse tusinasta. Tusinaa on vaan netissä jo ihan liikaa, väsyksiin asti. Osa on löytänyt hyvän kaavan ja nyt sadat yrittävät kopioida tuota kaavaa, ollakseen sitä, vaikuttajaa. Erilaista ja vapaampaa. Tuollainen on musta ihan äärimmäisen puuduttavaa, jopa ärsyttävää.

Että persoona katoaa kaavan tieltä.

Mainos itsessään ei minusta eroa siitä televisio- tai lehtimainoksesta. Ethän sä todellisuudessa niistäkään tiedä, mitä olet ostamassa. Ihan samalla tavalla oli myyntikanava mikä tahansa, heikkoudet käännetään voitoiksi ja halu tarpeeksi. Silti tuntuu jotenkin kierolta, että tuon mainoksen takaa löytyy ihminen. Tietenkin kaikki mainokset on tehnyt joku, mutta blogimainos tuntuu henkilökohtaisemmalta ja siksi helpommin huijaukselta. Ehkä tähän liittyykin se kaikki ärsytys, mitä yleensäkin tähän uuteen ilmiöön liittyy.

Tunne, että sua yritetään hyväksikäyttää.

Kirjoittaminen vie paljon aikaa. On toki mun mielestä siten myös ymmärrettävää ja hyväksyttävääkin, että sitä halutaan rahoittaa. Tätä ei-bloggaajan on ehkä hankalaa käsittää. Siksi kai sitä ei ääneen juuri koskaan sanotakaan, että ihan itseäni varten, perustellaan vaan, että teitä muita ajatellen. Ehkä kysymys ei olekaan lopulta siitä, tekeekö vaan siitä, miten sitä tekee. Ja itse huudan sen rehellisyyden perään.

Mä oon ihan järjettömän otettu, sillä tällaisena pienenä epävisuaalisena blogina olen saanut parilta upealta merkiltä yhteistyöehdotuksia. Silloin on kuitenkin ollut pakko punnita itseään: tuote on huikea, mutta otanko sen vain yhteistyön takia, sillä muuten tuotetta en olisi itse koskaan ostanutkaan – tai keksinyt edes halutakaan?

Toiminko siis sitä vastaan, millaista maailmaa itse haluaisin olla luomassa.

Millainen ihminen itse haluaisin olla.

Viimeksi:

MIKSI KULTAT NIIN KUIN KULUTAT?

Lue myös:

VOIHAN LUONNONKOSMETIIKKA…

MIKSI MÄ KIRJOITAN BLOGIA?

HYVÄ, PAHA, SOME

hyvinvointi ajattelin-tanaan
Kommentit (4)
  1. Välillä tulee myös ’vastuullisuusblogien’ lukijana hämmentynyt olo, kun se vastuullisen ostamisen ja vähäisen tavaramäärän puolesta puhunut ja turhia hankintoja vastustanut vaikuttaja tekeekin sitten yhteistyötä jonkin konkreettisten tuotteiden merkeissä – useasti. On vaikkapa uudet vastuulliset treenitrikoot, juomapullot, ties mitkä vitkuttimet ja huulipunat 10 eri sävyssä – ja lopuksi sitten alennuskoodit, joilla kannustetaan lukijoita ostamaan niitä tuotteita. Toki niin saa näkyvyyttä vastuullisille(kin) toimijoille (mikä on hyvä asia!), mutta jotenkin se alennuskoodi tekee siitä aina irvokasta osta osta -meininkiä, joka ei sitten taas ole vastuullisuutta nähnytkään.

    https://astuharhaan.wordpress.com/

    1. Hei hyvä lisäys! Tää jäi kyllä kokonaan tästä postauksesta pois, vaikka sama on mielessä myös ollut.

  2. Se, että joku saa rahaa on minusta hienoa. Ongelma taitaa vain olla se, että kun moni jahtaa tuota tavoitetta, niin se muuttaa blogit varovaisen tylsäksi.

    Aitous ja luova hulluus täytyy näkyä. Toivonkin löytäväni lisää blogeja joista nämä löytyvät. Olkoot niillä sitten yksi tai tuhansia lukijoita.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *