MITEN YLLÄPITÄÄ TAVARAKAAOKSETONTA KOTIA?

Kaikilla tavaroilla on oma paikkansa

Kodin epäjärjestys tarkoittaa sitä, että tavarat eivät ole siellä, missä niiden pitäisi olla ja missä niiden haluttaisiin olevan. Tästä aiheutuu negatiivisia tunnetiloja. Ison tavaramäärän kaitseminen on uuvuttavaa. Vaatii taitoa ja energiaa pitää koko järjestelmää yllä.

Jotta tavarat eivät valloita tilaa sieltä, mistä niiden ei pitäisi (kuten sieltä lattioilta ja tuolin selkämyksiltä), tulisi kaikilla olla oma paikkansa.  Tuo paikka voi olla myös luovan ajattelun tuotos, eikä välttämättä aina se perinteinen. Itse esimerkiksi estin tavarakaaoksen sohvan reunalta luomalla vaatehyllyn eteiseen, jonne työmatkapyöräilyvaatteet siirtyvät odottavaan seuraavaa päivää, sillä vuorotyöläisten kodissa makuuhuoneessa ei ole aina mahdollista mekastaa.

Toki tavarat eivät mene paikoilleen ihan itsestään, mutta karsittu ja hallittu tavaramäärä auttaa tässä yhtälössä. Onkin mahdollista opetella tuota käytöstä, jossa tavarat löytävät käytön jälkeen aina kotiinsa. Huomaten, ettei kyse ole oikeasti kiireestä ja jaksamisesta, vaan ihan vain tästä hetkestä, jolloin tärkeintä on elää tämä hetki loppuun ennen seuraavaa.

Tavaran määrä on vakio – yksi sisään, yksi ulos

Ei riitä, että vain raivaa kotiaan, vaan jottei tilanne palaa lähtöruutuun, on myös kulutustottumukset uudistettava. Kun koti on siistitty siihen pisteeseen, mikä tuntuu omalta, ei tarvetta millekään enemmälle tulisi olla. Sen sijaan jokin vanha saattaa huutaa uuden perään ja toisinaan on varmasti kaikkien ihan sallittua täyttää riittämättömyyttään ja uudistaa jotakin ennen ihan sitä viimeistä käyttöpäivää. Olemme inhimillisiä ihmisiä ja kaikki teemme joskus huti ostoksia, vaikka kuinka kuvittelisi tekevänsä aina vain niitä oikeita. Siksi ehkä kulutuskäyttäytymisen tarkastelun lisäksi onkin tärkeää luopua myös liiallisesta syyllisyydestä ja opetella antamaan itselleen anteeksi. Jos siis haluat jotakin uutta kotiisi, voi olla käypää ajatella yksi sisään, yksi ulos periaatteella, jossa vanhasta luovutaan uuden tullessa tilalle – ja se estää myös sinua palaamasta vanhalle polulle.

Paikka myös ”ei ole paikkaa”-tavaroille

Vaikka kuinka harjaantuisi kuluttamisessa, aina kotiin päätyy jotakin kautta uutta ja myös jotakin uutta, mitä ei ihan heti jaksa käsitellä vaan haluaisi siirtää sitä myöhemmäksi. Lahjoja, lehtiä, laskuja, lainattuja tavaroita. Jotta nuo asiat eivät piiloudu muiden tavaroiden taakse tai täytä tilaa siellä, missä vähiten sitä haluat kuten tiskipöydän tasoilla, jätä myös tietty hylly ”ei ole paikkaa tavaroille”. Tuota katsomalla tiedät, että nuo asiat odottavat huomiotasi, eivätkä ne unohdu muiden jalkoihin.

Kapselivaatekaappi eli monikäyttöiset vaatteet

Elämää helpottaa kummasti vaatekaappi, jossa ei ole paljoa vaatteita. Siellä ei siis myöskään ole loputonta pohdinnan kehää, mitkä sopivat yhteen, mikä ilmentää minuuttani juuri tänään tai olenko tänäänkään näissä tarpeeksi riittävä. Siellä ei myöskään ole ihan ok vaatteiden armeijaa, joiden ainoana tehtävänä on lisätä päivääsi pohdintaa sekä osoittamaan ne vaatteet, jotka kuitenkin ovat ne tärkeimmät. Kapselivaatekaapin avulla vaatekappaleiden määrää on mahdollista pienentää entisestään, sillä siellä ei ole vain asuja vaan on myös toisiinsa yhteensopivia asuja.

Turruta uutuuden kaipuuta

Välillä on vaan kiva saada jotain uutta sekä uutuudesta tulevaa mielihyvää. Tuota mielihyvää voi hakea myös muualta uudesta. Syö siis vaikka uudessa ravintolassa tai koe muita uusia elämyksiä niin, ettei uutta tarvitse tuoda kotiin. Voit myös kokeilla esimerkiksi uutta sisustusta. Paitsi että vaihtaisit huonekalujen paikkaa, mitä jos vaihtaisit joksikin aikaa ihan huoneiden paikkaa?

Käy tavarat läpi satunnaisesti

Myös ennen tarpeellisista tavaroista on voinut tulla tarpeettomia. On myös todennäköistä, että kaappeihin on kertynyt jotkin turhaa, mitä sinne ei olisi tarvinnut kerääntyä. Jos tavarakaaoksen perusteita haluaa ehkäistä, on omia tavaroitaan järkevää tarkastella aina aika ajoin kriittisesti.

Viimeksi:

MIKSI VARMAA, MIKSEI EPÄVARMAA?

Lue myös:

KAIKKI RAIVAUSPOSTAUKSET YHDESSÄ PAKETISSA

MIKÄ ELÄMÄN YKSINKERTAISTAMINEN?

MITEN VÄHENTÄÄ OSTOHIMOA?

Kommentit (2)
  1. Meidän ennen hyvin minimalistisessa kodissa on tällä hetkellä hieman poikkeustila kun saadaan ensimmäinen lapsi touko-kesäkuussa. Ennen noudatettiin aika tarkkaan tuota yksi sisään ja yksi ulos -periaatetta, mutta vauvalle on ollut pakko hankkia tiettyjä juttuja. Mut aion jatkossa olla tarkka et hänen pieneksi jääneet vaatteet tai muuten turhiksi jääneet tavarat ei jää kaappeihin makaamaan.. Pointti lienee ollut se, että vaikka vauvan saaminen on ihanaa, niin mun minimalistista luonnetta hieman ahdistaa tä yhtäkkinen tavaramäärän kasvaminen. 😅

    1. No varmasti! Toisaalta niille kaikille on jokin tarve ja paikkansa – ja kuten sanoit, aikansa. Onnea vauvasta 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *