Tammikuu on perinteisesti erilaisten ryhtiliikkeiden ja lakkojen aikaa. Tyypillisesti uudenvuodenlupaukset liityvät terveyden kohentamiseen. Kuka viettää tipantonta ja kuka sokeritonta tammikuuta, kuka päättää alkaa lenkkeillä tai pudottaa muutaman ylimääräisen kilon. En ole yleensä harrastanut tämäntyyppisiä uudenvuodenlupauksia, mutta tällä kertaa päätin pitää tammikuulakon – nimittäin vaa’an käytöstä.

Vaakalakko ei ole minulle sinänsä uusia asia, vaan kokeilin sitä jo viime keväänä hyvin tuloksin. En oikeastaan edes muista, miksi aloin taas käymään vaa’alla, mutta toisaalta, eikös kaikkiin lakkoihin kuulu repsahtaminen jossain vaiheessa? Nyt aloitin vaakalakon jo joululoman alussa, ja aion pitää sen vähintään tammikuun viimeiseen päivään asti. Lakolleni on kaksi syytä:

1. Minulla on tärkeimpiäkin asioita mietittävänä juuri nyt elämässäni, kuin millä voimalla maapallo vetää puoleensa fyysistä massaani. Näihin lukeutuvat muun muassa gradun valmiiksi saaminen ja koulutustani vastaavan työpaikan löytäminen. Minulla on useamman kilon puskuri sekä normaalipainon ylä- että alarajaan, joten terveyden kannalta merkityksellisen painon muutoksen huomaisin varmasti ilman puntariakin. Siksi en koe, että muutaman sadan gramman vaihteluilla olisi niin isoa merkitystä, että viitsisin käyttää edes puolta minuuttia päivästäni asian tarkistamiseen.

2. Tämä on julkinen kannanotto jokatammikuisia ”terveys”tempauksia vastaan. Sana ”terveys” on lainausmerkeissä, koska harvalla tammikuutalakolla on todellista positiivista vaikutusta kenenkään terveyteen. Lakkoilu – merkityksessä fyysisistä nautinnoista kieltäytyminen – on osa postfeminististä länsimaista kulttuuria, jossa nuoruuden ja (tietynlaisen ulkoapäin määritellyn) kauneuden ihannointia tyrkytetään joka luukusta. Uudenvuodenlupaukset verhoillaan aidon hyvän olon ja itsensä kunnioittamisen kaapuun, vaikka kyse on kulttuurin meille saneleman ruumisprojektin toteuttamisesta. 

Meistä jokainen on kuitenkin paitsi vastuussa itsestään, osa kulttuuria. En kannusta sinänsä epäterveellisiin elämäntapoihin, vaan miettimään, mikä todella kohentaa omaa hyvinvointia ja mikä taas on ulkopuolisen paineen vaikutusta. Minun hyvinvointiani edesauttaa juuri nyt se, että vapautan ulkomuotoni pohtimiseen tai muokkaamiseen tarvittavat voimavarat elämäntilanteeni uudelleenjärjestelyyn. Samalla haluan muistuttaa – vaikka te fiksut lukijani sen varmasti tiedättekin jo – että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin naistenlehtien detox-ohjeista ahdistuminen.