Loppukesän inspiraation liekit

3N3A2165.jpg

Tämä lopuillaan oleva kesä nostaa aina minulla sellaisen erityisen innon ja inspiraation uusiin asioihin. Olen kilpaa aloittamassa uusia harrastuksia, ilmoittautumassa erilaisille kursseille, lukemassa mielenkiintoisista aiheista tuntikaupalla lisää infoa ja kehittelemässä uusia projekteja. Rakastin jo kouluikäisenä tätä aikaa, kun sai ostaa uuden vihon ja päivittää muutamat stabilot ja geelikynät uusiin.

Nappasin nämä kuvat Janitasta Sveitsissä ja muistin taas, kuinka paljon nautin ihmisten kuvaamisesta. Oma kuvausportfolioni käsittää tällä hetkellä lähinnä lapsi-, perhe-, vauva-, kihla- ja hääkuvia. Niitä on ihana kuvata ja se on todella palkitsevaa kuulla, kun joku katsoo omaa kuvaansa haltioituneena eikä meinaa uskoa olevansa siinä itse. Koen, että olen hyvä löytämään kuvattavan edulliset kulmat ja saan nopeasti henkilön rentoutumaan kameran edessä.

Haluaisin kuitenkin haastaa itseäni ja kuvata seuraavaksi jotain ihan muuta. Olen huono edistämään asioita, joita en voi tehdä yksin. Siis sellaisia, joita varten minun pitää pyytää muiden ihmisten apua. Kuitenkin monet asiat ovat sellaisia, mihin ei vain yksin kykene, kuten nyt esimerkiksi tämä kuvausprokkis. Nyt tässä loppukesän inspiraationpuuskassa päätin noudattaa omaa 2 minuutin sääntöäni, ja otin ensimmäisen askeleen tähän suuntaan. 

Sain heti sovittua muutamat kuvaustreffit eri tyyppien kanssa ja innostus sen kuin lisääntyi. Silloin kun innostuu jostain ja saa sellaisen energian päälle, millä jaksaisi puuhata jonkun asian parissa vaikka yötä päivää, kannattaa siihen ehdottomasti tarttua heti. Se alkuinspiraatio on kuin pieni kipinä, johon puhaltamalla voi saada helposti suurenkin roihun aikaan. Mutta vaikka se into olisi kuinka kova, sammuu se liekki jossain vaiheessa yleensä täysin, mikäli ei ole tehnyt sitä pientä ja tärkeää puhallusta sen suuntaan. 

Syksyn alku on muutenkin hyvää aikaa tarttua niihin juttuihin, joita on aina halunnut tehdä, mutta ei ole syystä tai toisesta saanut aikaiseksi. Joten soita se ensimmäinen puhelu, bookkaa se kurssi, käy hakemassa kirjastosta se kirja tai kokeile sitä uutta hiustyyliä, jota olet pohtinut jo ikuisuuden! 

3N3A2186.jpg3N3A2144.jpg

3N3A2192.jpg

Kuvissa: Janita Autio

Suhteet Oma elämä

Feta-jogurttikastiketta ja kasviksia

DSC_0990.jpg

Selailin eilen instagramia ja näin Liemessä Jennin storyssa niin herkullisen kuuloisen jogurttikastikkeen, että lähdin heti Lidliin ostamaan aineksia sen tekoon. Siitä tuli niin hyvää, että tein heti tänään uuden satsin myskikurpitsan ja punajuurten kanssa. Jogurttikastikkeen lisäksi ostin valmishummusta ja -pestoa ja tein uunissa parsakaalia, porkkanoita ja bataattia. 

DSC_0999.jpg

Oli todella hyvää, vaikka annos ei nyt miltään gourmet-ruoalta näytäkään. Toisaalta, ei kai sen nyt arkena täydykään näyttää! 

Kasvikset tein uunissa lorauttamalla hiukan öljyä päälle, ripottelemalla suolaa, pippuria ja valkosipulimaustetta päälle ja laittamalla 200 asteeseen noin 20 minuutiksi. 

DSC_0982.jpg

Feta-jogurttikastike (alkuperäinen resepti Liemessä instagramista)

Turkkilaista jogurttia

Fetaa

Hunajaa

1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori

Korianteria (mietin että tässä toimisi varmasti loistavasti myös minttu)

Suolaa & pippuria

DSC_0994.jpg

Yritän nyt syksyn tullen taas aktivoitua ruokapostausten suhteen. Joten reseptejä varmasti luvassa jatkossakin!

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta