Kaksi helppoa tapaa, joilla kuvista tulee upeita

DSC_4691.jpg

Sara kirjoitti vähän aikaa sitten hyvän postauksen kuvienmuokkauksesta. Aloin tekstin luettuani pohtimaan omia metodeita ja sitä, kuinka ne ovat muuttuneet vuosien varrella. Olen kirjoittanut valokuvauksesta juttuja aiemminkin. Täältä löydät perusjutut valokuvaukseen järjestelmäkameralla (mitä on f-luku & aukko jne.). Täällä on vinkkini itse kuvaamiseen ja täältä löytyy muokkausta käsittelevä postaus. Kamerakalustoni ja esimerkkikuvia eri kameroilla ja putkilla otetuista kuvista löytyy tästä postauksesta.

Kuitenkin lähiaikoina olen ymmärtänyt kaksi asiaa, jotka tekevät mielestäni kuvasta kuin kuvasta paremman. Halusin jakaa nämä pienet niksit teidän kanssa, sillä ero on tosiaan hurja! Kumpaankin voi kiinnittää huomiota jo kuvatessa, mutta hienosäätö kannattaa tehdä jollain muokkausohjelmalla jälkikäteen. Nämä ovat kuitenkin niin yksinkertaisia säätöjä, että ne pystyy tekemään ihan ilmaisilla netistälöytyvillä ohjelmilla. 

1. Valotus

Minulla kesti kauan ymmärtää, kuinka valoisaksi kuvan voi oikeastaan laittaa. Nykyään pidän nyrkkisääntönä sitä, että valotan kuvan muokkausvaiheessa ensin hiukan yli ja alan laskea valotusta pikkuhiljaa niin, että lopetan sen juuri siinä kohdassa missä kuva meinaa palaa puhki. Silmä tottuu siihen että kuvat ovat usein vähän tummia, eikä sitä valoa meinaa uskaltaa laittaa tarpeeksi paljon. Lähes aina kuva näyttää kuitenkin paremmalta valoisana. Ne asiat, mitkä oikeastikin ovat valkoisia, saavat näyttää valkoisilta myös valmiissa kuvassa. 

beforeandafter1.jpg

2. Skaalaus

Ennen en tajunnut, kuinka tärkeää on se, että kuva on ns. suorassa. Rajailin kyllä kuvia uudestaan, mutta en ymmärtänyt jos joku näytti vähän hassulta. Nykyään katson jonkun suoran linjan, jonka suhteen käännän kuvan. Yleensä se on horisontti tai talon reuna, jonka mukaan kuvan käännän. Tällä pienellä muutoksella monet kuvat tulevat paljon paremman näköisiksi. 

beforeandafter.jpg

 

I’ve written about photography and editing photos before. You can find them here, here, here and here. But lately I’ve learned two things that almost every time makes the picture a little bit better. First is the lightness, that you can add first too much and then decrease the lightness little by little to that exact point, where it’s not overexposed. The second thing is the scaling. Even if it’s only a little bit crooked, fixing it makes a huge difference.

 

Suhteet Oma elämä

Jos meditointi ei nappaa

 

DSC_1421.jpg

 

Istuimme eilen rannalla pienellä tauolla työnteosta. Vaikka en koe olevani stressaantunut, olen tehnyt viime päivinä niin paljon töitä, että välillä on vaikea irrottaa ajatuksiaan muualle. Huomaan olevani jatkuvasti ajatuksiini uppoutuneena. Pyörittelen postausideoita ja juttusarjoja päässäni, enkä ole läsnä hetkessä. Keskusteluihinkaan en pysty syventymään täysin, vaan ajatukset harhailevat työasioiden pariin. Muovailin käsissäni laskuveden kosteuttamaa hiekkaa ja sain idean. 

Meidän pitäisi tehdä HIEKKALINNA.

Ryhdyimme heti rakentamispuuhiin ja uppouduimme sinne melko pitkäksikin aikaa. Parveke tuohon… tähän voisi tulla torni… tuohon tarvitaan vielä portaat…Yhtäkkiä huomasin, kuinka olin ollut ihan muissa maailmoissa  ja onnistunut samalla sulkemaan kaikki muut ajatukset pois. Kovin meditatiivista siis tuo hiekkalinnojen kanssa puuhastelu. Täällä on muutenkin lapsettanut aiempaa enemmän. Enää ei jaksa vain maata rannalla, vaan aina tulee kehiteltyä jokin leikki ajankuluksi. 

Oli kyseessä sitten värityskirja tai pihaleikit, välillä tekee hyvää tehdä lasten asioita. Mikäli lotusasennossa istuskelu ei nappaa, voi mielenhallintaa kokeilla siis tätä kautta. Kun keskittyy johonkin yksinkertaiseen käsillä tehtävään asiaan, vapauttaa samalla tavalla kognitiivisia resursseja kuin rentoutumisharjoituksissakin. 

Mikäli stressi siis painaa, ja mindfullness harjoitukset eivät tunnu omalta, kokeile vaikka palapelinrakentamista.

Yesterday we were sitting on the beach and I got this idea that we should build a sand castle. While we were building it I noticed that I had been in a completely different world for a while. It was really meditative to do something simple with my hands. I guess sometimes it’s good to do childish things to get a break from you own thoughts. 

DSC_1398.jpg

DSC_1373.jpg

DSC_1387-2.jpg

DSC_1352.jpg

DSC_1430.jpg

DSC_1445.jpg

DSC_1449.jpg

 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli