MITEN ÄITIYS ON MUUTTANUT MINUA?
Olen ollut äiti viisi kuukautta. Mikä on muuttunut? Miten äitiys on vaikuttanut minuun?
Oon aina ollut huolehtija-tyyppiä ja unelmoinut omasta perheestä. Toivonut että jonan päivänä saan olla äiti. Jo raskauden alussa koin tulevan roolini äitinä tosi luontevaksi ja minulle sopivaksi. Tottakai mielen valtasi välillä epävarmuus, mutta mun olo oli silti koko ajan tosi positiivinen (haha, kirjaimellisesti) ja musta oli aivan ihanaa että mies ja läheiset sanoivat useaan kertaan että voivat kuvitella minusta tulevan hyvä äiti.
Koen oloni äitinä onnelliseksi. Tasapainoiseksi ja merkitykselliseksi. Äitiys on tehnyt minusta kokonaisemman. Minulle on annettu valtavan tärkeä tehtävä, josta haluan tietysti suoriutua mahdollisimman hyvin. Mutta onneksi oon ainakin tähän asti onnistunut välttämään ne hirveät paineet joita tiedän joidenkin vanhempien kokevan. Tiedän ettei se tee minusta huonoa äitiä jos joskus haluan mennä sieltä mistä aita on matalin.
Ehkä oma luonnekin on äitiyden myötä pehmentynyt. En ole muutenkaan mikään vakava tyyppi, mutta äitiyden myötä uskallan heittäytyä ja hassutella vielä entistäkin enemmän.
Entä onko äitiys vaikuttanut itsetuntooni? Todellakin! Musta tuntuu että olen armollisempi itseäni kohtaan ja arvostan itseäni enemmän. Äitiys on tehnyt minusta onnellisemman, ja oon ihan varma että se näkyy ulospäin. Ajatukseni omasta kropasta ja raskauskiloista ovat myös muuttuneet. Vielä vähän aikaa sitten ajattelin että paino on saatava täsmälleen siihen lukemaan kuin se oli ennen raskautta. Mutta nyt ajattelen että oikeastaan tykkään itsestäni vähän pehmeämpänä, ja miksi ihmeessä raskauden jäljet eivät saisi näkyä kehossa?
Olen kokenut että lapsen myötä oma ajatusmaailma on avartunut ja syventynyt. Joskus sanotaan että esimerkiksi omien vanhempien valintoja tai maailmankatsomusta ymmärtää paremmin sitten kun itse on vanhempi. Se on kyllä jossain määrin totta.
Äitiys on myös tehnyt minusta entistäkin herkemmmän. Olen muutenkin herkkä ihminen, ja ikävät asiat jäävät helposti päähäni pyörimään. Kuvat nälkää näkevistä ja kodittomista lapsista saavat mut helposti pois tolaltani, etenkin nyt äitinä. Pieni lapsi on hauras olento joka tarvitsee rakkautta, läheisyyttä ja välittämistä. Mun on vaikea ymmärtää sitä että maailmassa on miljoonia lapsia joilla ei ole mitään näistä.
kuvat: Lydia täytti maanantaina viisi kuukautta, ja hymytytöltä irtosi hymy tasan yhteen kuvaan..
On jännää miten nopeaa äitiyteen ja elämään vauvan kanssa on tottunut. Tässä hektisessä arjessa tätä kaikkea tulee välillä mietittyä itsestäänselvyytenä. Aina hetkittäin mun pitää ihan pysähtyä ajattelemaan sitä miten onnellinen ja kiitollinen olen kaikesta tästä mitä minulla on.
Lue myös:
Vauva-arjesta ja omasta ajasta
Lydia 3kk ja kolme kuukautta äitinä. Miltä se on tuntunut?
SEURAA:
Ootte varmaan viime viikkoina törmänneet blogeissa Kuinka usein-blogihaasteeseen. En oo pitkään aikaan vastannut mihinkään blogihaasteeseen, joten minäkin innostuin vastailemaan tähän!
