FLÄT NO 14

Talonrakennusprojektin ja arjen pyörityksen keskellä tuntuu välillä siltä, että viikonloppuna tekee vain mieli viettää aikaa kotona. Vielä muutama vuosi sitten kävimme säännöllisesti aamiaisella Helsingin kahviloissa mieheni kanssa. Nykyisin koti vetää enemmän puoleensa – eikä siinä ole tietenkään mitään pahaa! Viikonloppuisin on monesti niin mukavaa lueskella lehtiä ja kirjoja kotona, käydä ulkoilemassa ja ottaa rennosti. Mutta kyllä välillä iskee sellainen olo, että nyt täytyy päästä johonkin.

Kun viime sunnuntai sarasti harmaana ja sateisena, päätin, että se on täydellinen päivä kahdelle lempiasiallemme: kaupunkibrunssille ja museolle. Niinpä lähdimme aamiaiselle Kallion Flät no 14 -kahvilaan, josta jatkoimme Kiasmaan.

Flät no 14 avasi kahvila-ravintolan entisen Berggan tiloihin Karhupuistoon viime kesänä. Niin kiva kuin Bergga olikin, oli muutos mielestäni positiivinen, sillä Bergga tuntui jotenkin nuupahtaneelta ja tarjoiluissakin oli usein parantamisen varaa.

Heti Flätiin astuttuamme edessämme avautui vilkas ja eloisa tila täynnä nälkäisiä kaupunkilaisia. Flät no 14 on erityisen tunnettu pienistä jaettavista annoksistaan, joita on tarjolla niin arkisin kuin viikonloppuisin. Aamulle ja illalle on omat ruokalistansa, joiden kera voi nautiskella kahvia, tuorepuristettuja mehuja tai viiniä.

Homma toimii siis näin: Rakennat oman aamiaisesi valitsemalla menusta kolme, viisi tai seitsemän annosta. Kolmen annoksen hinta on 12 euroa, viiden annoksen 19 euroa ja seitsemän 25 euroa. Varsin kohtuulliset hinnat, siis! Mikä parasta, listalta löytyy kaikille jotakin, ja erityisruokavaliot luonnollisesti huomioidaan.

Valitsimme seitsemän annoksen kombon, jonka jaoimme keskenämme. Mieheni tilasi leikkeleitä, lohimoussea ja jogurtin granolalla, minä puolestani avokadon, jogurtin granolalla ja vispipuuron. Näiden lisäksi jaoimme munakokkelin. Jokaiseen aamiaissettiin sisältyy lisäksi herkullista tuoretta leipää.

Ah! Oli kyllä ihanin brunssi pitkään aikaan kahden kesken. Miestä pikkuannokset aluksi epäilyttivät, mutta sanoisin, että seitsemästä annoksesta riitti juuri sopivasti kahdelle. Laatu korvaa määrän – ruoka oli herkullista ja maut ihanan raikkaita! Minun omassa listauksessani Flät no 14 brunssi nousi yhdeksi Helsingin parhaimmista. Myös tunnelma oli kahvilassa kohdillaan: rento musiikki ja eri pariset astiat sekä huonekalut loivat kotoisaa tunnelmaa. Pakko antaa myös tunnustusta palvelulle, sillä meitä palvellut tarjoilija oli todella mukava!

Flät no 14 oli todella suosittu sunnuntaina – eikä ihmekään, onhan sijainti loistava ja tarjoilut ihanat. Saavuimme paikalle kello kymmenen aikoihin, mutta saimme vapaan pöydän heti. Tarjoilija kertoi, että innokkaita brunsseilijoita on yleensä ovella jonoksi asti jo kello yhdeksältä kahvilan avatessa, mutta pahin ruuhkapiikki on kello 11-12.

Tänne on kyllä pakko poiketa brunssille uudelleen, vaikka kesäaikaan, jolloin pääsee ulkoterassille. Tai sitten ilta-aikaan istumaan iltaa ystävien kanssa. Oli miten oli, mikäli haluat kokea Kallion kotoisaa tunnelmaa parhaimillaan, this is the place to be. <3

Flät no 14
Viides linja 14
Ma-ti 8-18, ke-pe 8-23, la 9-23 ja su 9-17

lue myös:

ravintola tannerin sunnuntaibrunssi

parasta helsingissä just nyt: way bakery and wine bar

brekkie goals andante

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Hyvinvointi Ravintolat Hyvä olo Suosittelen

KEITTIÖSUUNNITELMIA

Kuva: Puustelli

 

Kun keskustelen taloprojektistamme ystävieni tai tuttujeni kanssa, monet huokaisevat jossakin vaiheessa keskustelua ihastuksesta: Te varmaan mietitte jo paljon talon sisustamista!

No, itse asiassa en ole uhrannut asialle vielä montakaan ajatusta. Juu, tottahan toki minulla on Pinterestissä omat unelmakansioni, mutta niillä ei ole välttämättä mitään tekemistä tulevan todellisuuden kanssa (ihan jo senkin takia, että unelmakansioni vilisevät ihania, pöyristyttävän kalliita design-tuotteita).

Sisustusasiat alkoivat pyöriä päässäni ensimmäisen kerran ennen joulua, kun aloimme hioa keittiösuunnitelmia ja kävimme keittiötapaamisessa Puustellilla. Koko tapaaminen tuntui jokseenkin hullulta: samaan aikaan kun painimme talomme piirrustusten ja sen kanssa, miten valitsemamme talo sopisi tontillemme, olimme jo valitsemassa kotiimme keittiötä!

Olin ihastellut kuluneen vuoden aikana niin sisustuslehtien sivuilla kuin somessa näkyviä kuvia moderneista mustista keittiöistä. Ajatus mustasta keittiöstä houkutti, sillä väri tuntui raikkaalta. Musta keittiö tuo mukavasti kontrastia vaaleaan sisustukseen!

Pyörittelimme ajatusta mustasta keittiöstä yhdessä mieheni kanssa ja katselimme kuvia Pinterestistä. Minä haaveilin puisista kaapistoista, mutta niiden toteutus olisi mennyt sen verran reippaasti yli budjettimme, että luovuin ajatuksesta (ehkä sitten joskus tulevaisuudessa). Koska kodistamme tulee kokonaisuudessaan hyvin vaalea ja yhdistetty keittiö ja olohuone muodostavat suuremman yhtenäisen tilan, pohdimme, että musta keittiö voisi tuoda sopivasti modernia ilmettä kokonaisuuteen. Mustat kaapistot ja saareke sopisivat myös hienosti yhteen mustan kevyttakan kanssa, jota kaavailimme olohuoneeseen.

Pallottelimme ajatusta keskenämme, ja päätimme jo kertaalleen, että musta keittiö it is. Mitä pidempään asiaa makustelimme, sitä epävarmemmiksi kuitenkin tulimme. Miten pahasti sormenjäljet näkyisivät mustista kaapinovista? Kokisiko trendiväri inflaation jo parin vuoden päästä – ja kyllästyisikö siihen itse? Mutta ennen kaikkea: Olisiko musta keittiö todella meidän juttumme?

 

Kuva: Puustelli

 

Kuvat: Puustelli & Puustelli

 

Kuva: Puustelli

 

Kuten huomaatte, tässä postauksessa on kuvia ainoastaan valkoisista keittiöistä. Niistä voittekin päätellä, minkälaiseen kokonaisuuteen lopulta päädyimme!

Vielä muutama päivä ennen Puustellille menoa pyörittelimme ajatusta mustan ja valkoisen yhdistelmästä: esimerkiksi mustista kaapistoista ja valkoisesta saarekkeesta tai toisinpäin. Lopulta päädyimme kuitenkin ratkaisuun, joka oli molempien mielestä toimivin: valkoisiin, mattapintaisiin kaappeihin ja muutamaan mustaan yksityiskohtaan (liesi, uuni, hana). Tämä ilme tuntui kaikista raikkaimmalta ja meidän silmäämme miellyttävältä vaihtoehdolta. Jotain oikeasta valinnasta kertoi myös se, että päätöksen jälkeen mielen valtavasi rauha.

Kun päätös keittiön värimaailmasta oli tehty, oli edessä enää lopullisten materiaalien valinta. Tapaaminen Puustellin kanssa sujui nopeasti ja vaivattomasti, ja saimme tehtyä päätökset sutjakasti.

Tulevassa keittiössämme on mukavasti tilaa kaikelle. Kaappitilaa on runsaasti niin seinustalla kuin saarekkeessa, mausteet tulevat kätevään vetolaatikkoon ja roskikseen mahtuvat niin sekajäte, biojäte, muovi, pahvi kuin metalli. Saarekkeeseen valitsemamme Bora-liesituuletin tuo avaruutta keittiöön perinteisen kattoon asennettavan liesituulettimen sijasta. Lopputulos on minimalistisen tyylikäs ja moderni – eli juuri sellainen, kuin toivoimmekin.

Puustelli-tapaamisessa valitsimme myös wc:n, kylpyhuoneen, kodinhoitohuoneen, eteisen, makuuhuoneen ja vaatehuoneen kaapistot. Näissäkin etenimme perinteisellä linjalla, eli valkoista on luvassa kaikkiin huoneisiin.

Seuraavaksi vuorossa olisi Kannustalon saunatoimittajan tapaaminen ja saunan materiaalien valinta. Meillä on jo melko selkeä käsitys siitä, minkälaisen saunan haluamme – mutta katsotaan,minkälaiseen lopputulokseen päädymme!

 

lue myös:

talotoimittajan valinta

puut kaatuvat: tontti alkaa hahmottua

meistä tulee talonrakentajia!

Koti Remontointi Sisustus Oma elämä