HÄÄT MIELESSÄ
En ole koskaan ollut “häähullu” tai unelmoinut sen suuremmin häistä. Siksi monet ystävistäni ovatkin olleet hämmentyneitä siitä, miten nopeasti olen edennyt häidemme suunnittelun suhteen. Hääpaikka ja kirkko on nimittäin jo varattu,kuten myös hääkuvaaja!
Jos totta puhutaan, aloin soitella ravintoloihin jo kesälomamatkallamme Ranskassa – reissulle kun sattui sopivasti myös yksi sateinen päivä, jolloin oli helpompaa pysytellä sisätiloissa. Kosinnan jälkeisenä yönä en saanut unta, sillä hääsuunnitelmat pyörivät mielessäni. Olen vähän sitä tyyppiä, että kun saan jonkin ajatuksen päähäni, niin se ei lähde sitten kulumallakaan pois ja vie yöunet! Nyt voin huokaista helpotuksesta, sillä suurimmat häihin liittyvät päätökset on tehty.
Hääpaikan valinta ei tosin sujunut aivan noin vain. Tiedustelin ja selvitin hintoja varmasti kymmenestä eri paikasta, mutta lopulta valintamme olikin se, jota olimme jo aluksi harkinneet. Päädyimme myös varaamaan kirkon, vaikka se ei mikään välttämättömyys olisi ollutkaan – koimme kuitenkin, että vihkiminen on kaunis tilaisuus ja luonteva alku hääjuhlallisuuksille.
Minulla ei ollut etukäteen selkeitä mielipiteitä siitä, minkälaiset häät haluaisin. Kun kosinta sitten tapahtui ja häiden suunnittelusta tuli ajankohtaista, yllätyin itsekin siitä, miten selkeä ajatus minulla olikin monesta asiasta. Tiedän jo, minkälaisen puvun, meikin ja kampauksen haluan ja näen jo mielessäni, miltä pöytien kattaus voisi näyttää. Asiaa helpottaa osaltaan se, että pidän minimalistisesta tyylistä, enkä kaipaa häihini mitään suurta tai mutkikkaasti toteutettavissa olevia koristeluja.
Ja arvatkaa mitä? Tulevana viikonloppuna sovitan ensimmäistä häämekkoa! Löysin tuon mekon aivan sattumalta Häätorilta ensimmäistä kertaa sivuille klikatessani – vielä muutama kuukausi sitten en edes tiennyt, että on olemassa tällainen sivusto (tietysti on). Pidän sormet ristissä, että puku olisi minulle sopiva – olisi ihanaa, jos löytäisin itselleni täydellisen puvun käytettynä! Toisekseen olisi ihanaa löytää mekko jo näin varhaisessa vaiheessa: sitten minun ei tarvitsisi enää stressata sitä, mistä löydän unelmieni mekon.
Olen kelaillut hääjuttuja niin paljon viime kuukausien aikana, että tuntuu hullulta, että häihin on vielä vuosi! Tulen kertomaan juhlapaikastamme lisää ensi vuonna lähempänä häitä – pidän teidät siihen asti jännityksessä 😉
lue myös:
10 vinkkiä häiden järjestämiseen
tervetuloa häihimme! hääkutsujen esittely
Kuvat: Ani Frei