Olen päässyt junaan! The Last of Us -junaan! Hyvin myöhässä, mutta silti. Kyydissä. Olinkohan viimeinen meistä? Sori.
Minä olin luonnollisesti täysin vakuuttunut, että en pidä TLOU:sta (olemme jo niin hyviä kavereita, että se on TLOU).
Tiedättehän;
”Jotain hiton sieniöttiäisiä ja ahdistavaa ankeutta ja pandemiaa ja väkivaltaa ja camoon, perustuu johonkin hiton videopeliin… ei voi olla hyvä — tai ainakaan mitään sellaista, mistä minä pitäisin. Pitäkää öttiäisenne ja ankeutenne, en katso!!”
Haha, typerä, ennakkoluuloinen M.
The Last of Us?
Loistava. Pidän siitä hyvin paljon. Ei ole turhaan ylistetty. Olitte oikeassa, tyypit Twitterissä!
En minä odottanut, että TLOU on all the fucking feels -kamaa. Mokoma videopeliöttiäissarja, kuinka kehtaat itkettää minua jaksosta toiseen?! Minä luulin, että saisin pyöritellä silmiäni sinulle!
Maailma oli ehtinyt jo vitosjaksoon, ennen kuin minä aloin pohtia, josko sittenkin yrittäisin ottaa TLOU-junan kiinni. Tai no, olin minä harkinnut sitä jo aiemmin. Lähinnä sen jälkeen, kun kolmosjakso oli rikkonut internetin. Ai siinä on rakkaustarina?Minä pidän rakkaustarinoista! Ja Nick Offermanista. Juna meni menojaan vielä pari jaksoa, kunnes uteliaisuus vihdoin voitti.
Nyt olen junassa ja koukussa ja saanut maailman kiinni ja ehtisinköhän katsoa seiskajakson maanantaina ennen työpäivää koska HITON CLIFFHANGER.
En tiedä, miten The Last of Us vertautuu pohjalla olevaan videopeliin. Yllätys yllätys, en ole pelannut sitä koskaan. Muutama kuukausi sitten en edes tiennyt sen olemassaolosta. Ilmeisesti videopelifanit ovat olleet varsin tyytyväisiä? Näin TLOU-noviisina minä ainakin olen vaikuttunut.
Ja valmis liittymään jokaiseen Pedro Pascal -faniklubiin.
Pedro ja Bella Ramsey, Joel ja Ellie. Täydellisen sydämellinen parivaljakko kaiken sen ankeuden keskelle.
Minä tiedän, että tämä sarja rikkoo sydämeni. Bring. It. On.
The Last of Us HBO Maxissa. Sarja on uusittu toiselle kaudelle.
PS. Nauroin tälle jo silloin, kun minä ja TLOU emme olleet kavereita, mutta nyt osaan arvostaa vielä enemmän:
Ja niin on koittanut päivä, jolloin on myönnettävä tämä: Apple TV+ on oikeasti melko laadukas suoratoistopalvelu. En puhu itse palvelusta — Apple TV+:n käyttöliittymä on järkyttävän kamala ja vihaan sitä sydämeni pohjasta — vaan sisällöistä. Ne sisällöt, ne ovat priimaa. Ei sillä, että omenayhtiö tarvitsisi meikäläisen kehuja. Saavat niitä kuitenkin. Credit where credit is due ja sitä rataa. Voisin ottaa palkkioksi ilmaista lisätilaa iCloudiini (unohtakaa, että dissasin juuri käyttöliittymäänne, hyvä Apple).
Netflix on määrä ennen laatua, Apple TV+ on laatu ennen määrää. Tiedän, Netflix, kukaan ei ole kertonut teille, että sekin on sallittua. Apple TV:n sisältökirjasto on verrattain suppea, mutta timanttinen. En muista katsoneeni palvelusta mitään kuraa. Okei, en ole katsonut jokaista Apple TV:n sarjaa. Ja okei, pyörittelin vahvasti silmiäni The Morning Show’n kakkoskaudelle. Enkä ole edelleenkään jaksanut katsoa Severancea loppuun. Mutta nuo nyt kertovat enemmän minusta kuin sarjojen laadusta.
Vaikka juuri minä en niistä pitäisikään, Apple TV:n sisällöt ovat yleensä laadukkaita. Siis objektiivisesti. Isolla rahalla tehtyjä, visuaalisesti vaikuttavia, laadukkaasti käsikirjoitettuja ja näyteltyjä, tyylikkäitä ja viimeisteltyjä. Sarjaversioita niistä iPhonen pahvilaatikoista, joissa kaikelle on oma paikkansa.
Tässä kahdeksan niistä pahvilaatikoista:
Slow Horses
En uskonut, että pitäisin Slow Horsesista — kaikesta ylistyksestä huolimatta. Brittiläinen agenttisarja ei paperilla kuulostanut lainkaan mun sarjalta. Vielä mitä! Todellakin allekirjoitan ylistyksen; ehdottomasti genrensä A-luokkaa. Ja minä vilpittömästi pidän siitä. Oikeasti, suosittelen lämpimästi — toiminnan ja vakoilukuvioiden lisäksi mukana on huumoriakin, joten sarja ei ole pelkkää ankeilua. Gary Oldman on loistava, juoni koukuttava, toteutus laadukas. Saa jännittää ja saa nauraa. Mukana vähän ihmissuhdedraamaakin. Kiharainen agenttimaailma ja mainio käsikirjoitus. Kaksi kautta katsottavissa, uusittu 3. ja 4. kaudelleen. Ja siis brittisarja! Brittisarjat ovat jo lähtökohtaisesti hyviä.
Sarja kertoo MI5:n mokanneista agenteista, jotka päätyvät Slough Houseen, epäonnistuneiden vakoojien kaatopaikkaan. Nämä rakastettavat luuserit tietysti tempautuvat erinäisten vaarallisten vakoojahommien keskelle, vaikka heidän pomonsa, Gary Oldmanin esittämä Jackson Lamb heittääkin kapuloita (likaisiin) rattaisiin.
Shrinking
Terapeutit taatusti katsovat Jason Segelin tähdittämää uutuuskomediaa silmiään pyöritellen — minäkin pyörittelen vähän silmiäni vaikken olekaan mielenterveyden ammattilainen. Silti: se on toistaiseksi ollut aivan pätevää katsottavaa. Ei mitään woah, rakastan tätä ikuisesti -kamaa, mutta pätevää joka tapauksessa. Ehkä vähän ontto ja jotenkin päälleliimatun sarjamainen. Siis tiedättekö; tässä nyt katson sarjaa, nämä ovat hahmoja, kaikki on käsikirjoitettua.
”Jimmyn on vaikea surra vaimonsa menetystä, kun hän on isä, ystävä ja terapeutti. Hän päättää kokeilla uutta lähestymistapaa kaikkeen: suodattamatonta, raakaa rehellisyyttä. Voiko hän auttaa itseään auttamalla muita? Tuoko se hänet takaisin valoon?”
Ted Lasso
No siis tietysti. Woah, rakastan tätä ikuisesti -kamaa. Ted Lasso on nykyään New Girlin ja Parks and Recin rinnalla niitä sarjoja, joita katson kun maailma musertaa. Kolmatta kautta odotellessa (en oikeasti odota mitään muuta sarjaa niin paljon kuin Ted Lasson kolmoskautta — alkaa muuten 15.3.).
Julistin Bad Sistersinvuoden 2022 suosikkisarjakseni. Allekirjoitan näkemykseni edelleen. Oikein mallitapaus mainituista täydellisistä iPhone-pahvilaatikoista: täydellinen käsikirjoitus ja täydellinen noin muutenkin. Suosittelen! Sarjasta on tulossa kakkoskausi, mutta en oikein tiedä mitä ajattelen tästä. Mielenkiintoista nähdä, miten tarina jatkuu.
Oikein hauska murhamysteeri! Huvittavaa genrekikkailua, nippu taitavia komedianäyttelijöitä ja sopiva sekoitus yleistä säätöä. Toinen kausi tulossa tästäkin, sen startti on 28.4.
Severance
Joo joo, kuka minä olen suosittelemaan Severancea?! Kuinka monta kertaa olen inissyt, että se on ankea ja ahdistava ja vaikka kuinka tarvon, en pääse ykköskauden loppuun. Täysin oma ongelmani. It’s not you, it’s me, Severance! Sarja on superlaadukas — kaikessa ahdistavuudessaan. Aikuisten oikeasti suosittelen sitä. Mun tavoite on päästä ykköskauden loppuun ennen kuin kakkoskausi alkaa 😀
Taisin tuossa viime postauksessani sanoa jotain sen suuntaista, etten jaksa katsoa Dear Edwardia koska se on niin surullinen. Ja se onkin! Oikein übersurullinen — nuori poika jää ainoana eloon lento-onnettomuudesta. Hän ja muut onnettomuudessa läheisensä menettäneet yrittävät selvitä surustaan. Surullista isolla S:llä! Koko homma on oikein tehty sörkkimään kyynelkanavia. Noh, vaikka en niin jaksakaan surullista, olen puheistani huolimatta katsonut ensimmäiset neljä jaksoa. Oikein laadukasta, surullista kamaa. Jos tunteikkaat draamat uppoavat, tämä on juuri sitä.
Acapulco
Ja sitten jos haluat kaikkea muuta kuin surullista, tsekkaa Acapulco. Leppoisa hyvän mielen sarja sijoittuu meksikolaiseen lomakeskukseen, ja sisältää hauskaa säätöä ja kasariestetiikkaa. Tyyliltään vähän samanlainen kuin Jane the Virgin. Kaksi kautta tarjolla.
PS. Seuraavaksi mun Apple TV+ -listalla ovat Trying (jota joku teistä joskus suositteli!), For All Mankind, Black Bird ja Pachinko. Myös tuore Superliiga-dokkari The War For Football vaikuttaa mielenkiintoiselta.
