Kuinka vanha ruoka on liian vanhaa syötäväksi

Söin tänään päivälliseksi pari.. yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi päivää vanhaa ruokaa. Edelleen oikein makoisaa pastakastiketta maistellessani mietin, miten paljon ruokaa menee hukkaan sillä verukkeella, että se on vanhaa – ja vanhahan harmillisen monessa yhteydessä mielletään käyttökelvottomaksi.

Muffinssit ja kaurapuurokin maistuvat vielä seuraavana päivänä, ja sitä seuraavana..

Vaikka pidän ruuan laittamisesta ihan hirmuisen paljon ja tuore ruoka on aina tuoretta ruokaa, en koskaan ole ymmärtänyt ihmisiä, jotka pelkän päiväyksen tai ruuanlaittoajankohdan perusteella nyrpistävät nenäänsä ja sanovat ”yök en syö” (ja nyrpistävät nenäänsä uudelleen). Syy löytynee kotikasvatuksesta, kiitos vaan äiti, kun teit aina kattilallisen keittoa koko viikoksi ja kiitos vaan isi, kun et antanut heittää ruokaa hukkaan. Niin, sehän se juttu olikin – syötäväksi kelpaavan ruuan heittäminen roskiin ihan vain siksi, että ruoka ei ole samalta tai edelliseltä päivältä. Kummaakin kummempi ajatus.

Koska ruoka sitten on liian vanhaa syötäväksi? Voiko aisteihin luottaa ruuan laadun arvioimisessa vaiko keksitäänkö ruuan laittoon käytettyjen pakkausten ja pakettien merkintöjen perusteella ruualle keskiarvopäivämäärä, jonka mukaisesti kokkailtua ruokaa voi syödä ehkä noin 2-5 päivää valmistamisen jälkeen vai vedetäänkö tiukka linja siihen, että tänään tehtyä ruokaa ei vain yksinkertaisesti voi syödä enää huomenna, saati ylihuomenna. 

Itse luotan ruuan syötävyyden arvioinnissa silmiini, nenääni ja makuaistiini myös – ja ehkä eniten terveeseen järkeen. Kävin viikonloppuna keskustelun puolitoista vuorokautta ”vanhasta” salaatinkastikkeesta, jota ei keskustelun toisen osapuolen käsityksen mukaan enää voinut tarjota, koska se näytti kummalta. Kastikkeen öljy oli erottunut jääkaapissa kastikkeen muista raaka-aineista, mutta tuoksu oli tuore ja maku yhtä hyvä kuin päivää aiemmin – kastike päätyi roskikseen. Ei ehkä hirveän suurta tuhlausta, mutta turhaakin turhempaa.

Etenkin yhden tai kahden asukkaan talouksissa on usein hieman hankalakin kokkailla vain sen verran ruokaa, että annoksia tulisi tasan yhdelle ruokailukerralle sopivasti. Aikaa ja vaivaakin säästyy kivasti viikolla, kun edellisen päivän ruokaa voi napata evääksi tai säästää seuraavalle illalle. Tomaattikeiton jämät voi kätevästi käyttää pitsaan tai kuivahtaneesta leivästä paahtaa krutonkeja salaattiin tai keittoihin, pari-kolmekin päivää vanhat keitetyt perunat paistuvat rapsakoiksi – tuntuu, että nykyajan jääkaapissa ilmatiiviisti säilytettynä melkeinpä sapuska kuin sapuska säilyy useamman päivän hyvänä. Siis maultaan, ulkonäöltään, tuoksultaan ja koostumukseltaan hyvänä.

Muistan lukeneeni muutama vuosi sitten Helsingin Sanomista jutun ja tutkimuksen roskiksesta dyykatuista ruoka-aineista. Jutussa vertailtiin ainakin paprikoita ja banaaneita, taisipa mukana olla jokunen pakattu lihanpalakin. Jostain syystä mieleeni jäi paprika, joka oli pehmennyt ja tummunut eikä tuoksukaan ollut kovin tuore – laboratoriossa kuitenkin selvisi, että paprika oli hyvinkin syötäväksi kelpaava, vaikka raakana. Jutussa paprika taidettin käyttää pataruokaan, jossa tuota vähän vanhentunutta kasvista ei erottanut tuoreesta, maku oli sama kuin kiinteässä ja raikkaassa paprikassa. Harmikseni en enää HS:n juttua löytänyt, mutta varmasti muitakin tutkimuksia aiheesta on tehty ja saatavilla.

Ilokseni luin myös toisen jutun, vain muutama päivä sitten. Jutussa kerrottiin lakimuutoksesta, joka sallisi ruokakauppojen ja suurkeittiöiden parasta ennen -ajan ylittäneiden ruokien jakamisen pakastettuna hyväntekeväisyyteen. Lakimuutoksen jälkeenkään kenenkään ei toki näin ole pakko toimia, mutta siihen annetaan mahdollisuus – vaan kuinka lakimuutoksella saataisiin muutettua myös asenteita? Ja mistä kumpuaa tuo ajatus, että hetki sitten valmistettu tai parasta ennen -päiväyksen ylittänyt ruoka on automaattisesti vanhaa, pilalla, pahaa ja huonoa? Siihen en osaa vastata, vaikka asiaa olen paljon miettinyt. 

Joskus jämäruokien syömättä jättämistä perustellaan tylsyydellä, ei _taas sitä samaa_ ruokaa vaan jaksa popsia vielä viidettä päivää. Niin. Tässä voisin ehkä olla vähän samaa mieltä, mutta jos ruoka on ollut hyvää ja on edelleen hyvää, on itselleni aivan yksi ja sama syönkö samaa yhtenä vai kolmena päivänä – ei samaa ruokaa kuitenkaan syö aamiaiseksi, välipalaksi, lounaaksi, päivälliseksi ja vielä iltapalaksi vaan päivän ruokiin saa vaihtelua, vaikka osa  ruuista olisikin eilispäivältä. 

Koska ravinto on olennainen osa elämää, tulisi myös ruuan järkevän käytön olla olennainen yhtä osa – harmistutko hukkaan heitetystä ruuasta? Kokkaatko viimeisetkin jämät? Vai ostatko aina uutta, ja vanha saa väistyä?