Vielä jaan täällä Natalien ajatuksia:

On intuitiotasi vastaan yrittää kouluttaa itseäsi olemaan luottamatta omaan mieleesi. OCD valehtelee sinulle. Se ruokkii pelkojasi. Se on kiusaaja. Ja kuten olen oppinut tänä vuonna, voitat OCD:n aivan kuten kiusaajan – otat pois sen hauskuuden. Teet täsmälleen päinvastoin kuin tuo kiusaaja eli aivosi odottaa.

Mitä enemmän näitä toisten ajatuksia OCD:stä lukee, sitä selvemmin piirtyy kuva siitä, että suurinta osaa potilaista on jossain vaiheessa kiusattu. Enkä puhu nyt koulukiusaamisesta, enkä suoranaisesta väkivallasta, vaan enemmänkin emotionaalisesta hyväksikäytöstä, joka hyvin usein voi olla kiusaajan osalta tiedostamatontakin ja hyvinkin epäsuoraa. Ja koska omiin havaintoihin ei voi luottaa, tähän emotionaaliseen hyväksikäyttöön liittyy usein manipulointia.

Ja vaikka miten ihmiset väittävät, että OCD on kiusaaja ja riivaaja, niin sen perimmäinen tarkoitus on suojella egoa mahdollisilta loukkauksilta. Itseäni on alkanut kiinnostaa, miksi tämä äärimmilleen viety defenssimekanismi ja maaginen rituaalisoopa kääntyy ihmisen tappioksi ja kidutusmekanismiksi? Oman mielen vankilaksi.

Epätoivoisesti yritän saada muut ymmärtämään todellisen vaaran ja jatkuvan lähestyvän menetyksen tunteen, joka vain toistuu mielessäni. 

Itsellänikin se kauhu on hyvin konkreettista. Se tuntuu aina kehossa, se ei ole vaan jokin epämääräinen levottomuuden ja epävarmuuden tunne, vaan kramppeja vatsassa, painetta rintakehässä, hikoilua, sydämen takomista. Voimakas ylivireystila, jolloin hajuaisti ja kuulo terävöityvät, silmät skannaavat vaaroja, iho muuttuu kuumaksi. Ajatusten tonava alkaa virrata, rattaat pyöriä niin etteivät pysy enää radoillaan.

Pidin tulevaisuuttani kerran itsestäänselvyytenä ja menetin sen kaiken. Nyt näen tulevaisuuden, jonka haluan, mutta en voi elää nykyisyydessä. Sen sijaan työskentelen jatkuvasti estääkseni tulevaisuuden menettämisen.

Natalia kirjoittaa runollisen hienosti tunteista, jotka liittyvät OCD:hen ja siitä, mikä meitä motivoi ja pitää oravanpyörän liikkeessä. Liitän tähän alkuperäistä tekstiä:

Washing and avoiding and rewashing to make everything safe, just to get me to that happy place somewhere in the future. So that the present is horrifying and angering and a constant disappointment. How do I find that happy place in the now? I’m living in the middle of two ultimatums; a lose-lose for me. On one side, my OCD tells me that if I don’t listen to it, and follow its directions, I will lose my happy future.

Peseminen ja välttäminen ja uudelleenpesu, jotta kaikki olisi turvallista, vain saadakseni minut siihen onnelliseen paikkaan jonnekin tulevaisuudessa. Joten nykyisyys on kauhistuttavaa ja vihaista ja jatkuvaa pettymystä. Miten löydän sen onnellisen paikan nykyhetkessä? Elän kahden uhkavaatimuksen keskellä; tappio minulle. Toisaalta OCD kertoo minulle, että jos en kuuntele sitä ja noudata sen ohjeita, menetän onnellisen tulevaisuuteni.

Ehdollisuus tulee tässä selkeästi esille – jos et, niin sitten… tai jos kyllä, niin sitten ei…

Natalia, oletko saanut osaksesi ehdollista rakkautta?

Natalien tarkkanäköiseen blogiin täältä:
https://obsessivecompulsivediary.blog/

Luen tällä hetkellä Ericin blogia, jossa hän käy läpi kamppailuansa OCD:n kanssa.

Tämä blogi on kirjoitettu kertoakseni kokemuksistani OCD:stä, toipumismatkastani, mitkä työkalut ja tekniikat toimivat. Olen elänyt OCD:n kanssa koko elämäni, ja tiedän omakohtaisesti, kuinka heikentävä tämä häiriö voi olla, ja jos tämä blogi voi auttaa vain yhtä ihmistä paranemaan, pidän sitä menestyksenä. Olen toipunut OCD:stä käyttämällä kognitiivista käyttäytymisterapiaa (CBT), tarkemmin sanottuna altistumisen ehkäisyä (ERP) ja hyväksymissitoumusterapiaa (ACT). 

Olen kärsinyt pakko-oireisesta häiriöstä (OCD) suurimman osan elämästäni (kolmekymmentä vuotta), vaikka en aina ymmärtänyt, että pakko-oireeni, mielenterveyshäiriöni ja jatkuvat ahdistuksen tunteeni johtuivat itse asiassa OCD:stä. Ajattelin, ettei minulla voi olla OCD:tä, koska en pakkomielteisesti siivonnut keittiötäni tai järjestänyt kyniä uudelleen pöydälläni.

Minulla oli kauheita, inhottavia tunkeilevia ajatuksia lähes 24/7, alkaen myöhään teini-iästäni ja jatkuen pitkälle aikuisikään asti. Minun olisi pakko tehdä tiettyjä toimintoja tietyn määrän kertoja estääkseni jotain kauheaa katastrofia tulevaisuudessa tai kysyisin itseltäni jatkuvasti, miksi minulla oli niin pahoja ajatuksia ja mielikuvia ja tarkoittaisiko se sitä, että minäkin olin paha ihminen, joka ei ansainnut onnea tai rakkautta.

Minulla oli fyysisiä pakko-oireita (ovien ja lukkojen tarkastaminen, sähköpostien uudelleenlukeminen töissä), mutta suurin osa pakko-oireistani oli pääni sisällä – esimerkiksi menneiden tapahtumien jatkuvaa märehtimistä, pohtimista, olinko sanonut jotain loukkaavaa jollekin jossain vaiheessa tai pelkään, että päähäni tulee satunnaisia ​​pyhäinhäväistäviä tai jumalanpilkkaavia ajatuksia muiden pelkojen ohella.

Pääasiassa henkisistä pakko-oireista johtuen pystyin salaamaan tilani melko hyvin ystäviltä, ​​perheeltä ja työkavereilta. Pystyin toimimaan  jokapäiväisessä normaalissa elämässä – mutta mieleni oli jatkuva taistelukenttä, jossa taistelin päässäni olevia demoneja vastaan.

Kesti kauan ennen kuin vihdoin tajusin, että vaikka en ollutkaan stereotyyppinen ”siisti friikki”, minulla oli todellakin OCD. Pakonomaiset halut suorittaa toistuvia toimia, sietämättömät tunkeilevat ajatukset, jatkuva ahdistuksen tunne. Kun tajusin, minkä kanssa olin tekemisissä, vietin vielä pari vuotta yrittäessäni voittaa OCD – vain pahentaakseni asioita.

Jälkeenpäin ajateltuna voin tunnistaa, että käytökset, joita tein ”päihittääkseni” OCD:n (kuten tarkoituksellinen ihmisten välttäminen, jotka triggeröivät, vain tiettyjen ruokien syöminen tiettyinä aikoina ja yrittäminen selittää rationaalisesti, miksi ajatukseni eivät voi mitenkään olla totta) olivat klassisia esimerkkejä pakko-oireisten OCD-rituaalien noudattamisesta ja vain pahentaen häiriötä.

Jouduin hyvin pimeään kuiluun vuonna 2019. OCD:ni oli pahentunut asteittain sen jälkeen, kun olin valmistunut yliopistosta vuonna 2013; mutta vuonna 2019 se sai minut melkein hulluksi. Sain paniikkikohtauksia useita kertoja päivässä pienistä asioista. En voinut käydä yksinkertaisia ​​keskusteluja työtovereiden kanssa ajattelematta, että olin vahingossa paljastanut jotain sopimatonta ja että HR erottaisi minut seuraavana päivänä.

Vietin tuntikausia pöytäni ääressä ja luin sähköposteja huolellisesti uudelleen varmistaakseni, etten ollut kirjoittanut mitään väärin tai loukkaavaa (luin kaksilauseisen sähköpostin yli 50 kertaa ja tuhlasin siihen lähes 30 minuuttia). Tuottavuuteni työssä laski, sosiaalinen elämäni oli olematonta ja olin vakavasti masentunut.

Siinä vaiheessa törmäsin Exposure Response Prevention (ERP), joka on kognitiivisen käyttäytymisterapian (CBT) kehys, joka pohjimmiltaan rohkaisee kieltäytymään kaikista pakkotoimista ja käsittelemään ahdistusta. Jollekulle, joka oli viettänyt suurimman osan aikuiselämästään aina tehden pakkotoimia saadakseen ahdistuksen pois, ajatus siitä, ettei pakkotoimintoa tehdä, kauhistutti.

Entä jos tällä kertaa saan potkut, koska sanoin tai tein jotain pahaa? Entä jos tällä kertaa vanhempani loukkaantuvat, koska en suorittanut jotain maagista rituaalia? Entä jos tällä kertaa…? 

Siitä huolimatta olin kirjaimellisesti pohjalla. Olin valmis tekemään mitä tahansa, koska siinä vaiheessa olin tuskin elossa. OCD hallitsi elämääni täysin. Ensimmäiset viikot, kun harjoittelin ERP:tä, olivat helvettiä. En uskonut, että olisi mahdollista tuntea oloani enemmän ahdistuneeksi kuin jo olin, mutta pakkotoimien jättäminen ja ERP:n seuraaminen saivat minut melkein antamaan periksi ja hyväksymään elämän OCD:n orjana.

Kun viikkoja kului ja harjoittelin johdonmukaisesti ERP:tä, huomasin, että oli entistä helpompaa sanoa ”ei” vanhoille pakko-oireilleni ja että korkea ahdistuneisuusasteni laski vähitellen. Kun harjoittelin ERP:tä enemmän, löysin muita tekniikoita ja taitoja – meditaatiota, mindfulnessia ja hyväksymissitoumusterapiaa (ACT) sekä muita resursseja ja ihmisiä, jotka olivat käsitelleet OCD:tä ja toipuneet siitä. Ymmärsin, että OCD, jonka kanssa olin elänyt suurimman osan elämästäni ja jonka oletin parantumattomana, oli hyvinkin jotain, josta voisin toipua; itse asiassa vankilan ovi oli auki, ja ainoa asia, joka piti minut siellä, oli minä itse.

Vuoden johdonmukaisen ja omistautuneen ERP/ACT-tekniikoiden harjoittelun jälkeen olen toipunut OCD:stä. Mistä tiedän, että olen toipunut? Se ei johdu siitä, etten enää saa tunkeilevia ajatuksia tai etten koskaan tunne ahdistusta. Mielestäni ne ovat luonnollinen osa ihmisen olemassaoloa, ja olisi väärin sanoa, että olet vasta ”toipunut” OCD:stä, kunnes et koskaan saa häiritseviä ajatuksia tai koskaan tunne ahdistusta, koska se on yksinkertaisesti mahdotonta.

Tiedän kuitenkin, että olen toipunut OCD:stä, koska minulla on työkalut, taidot ja ajattelutapa tietää, kuinka minun pitäisi käsitellä näitä ajatuksia ja tunteita, kun ne ilmaantuu, ja jatkaa elämääni ja nauttia elämästäni asettamatta OCD:tä vastuuseen teoistani.

Tavoitteeni tällä blogilla on yksinkertainen: haluan auttaa muita OCD-potilaita toipumaan ja elämään täysillä. Tiedän omakohtaisesti, kuinka tuskallista ja heikentävää OCD:n kärsiminen voi olla. Kuinka väärin tämä häiriö on ymmärretty ja kuinka vaikeaa voi olla puhua siitä ystävien ja perheen kanssa. Ja tiedän kuinka vaikeaa on vapautua OCD:n käsistä. Mutta kokemukseni mukaan toipuminen on mahdollista – ja kuka tahansa voi tehdä sen.

Olen tänään vältellyt pakko-oireita. En tiedä olenko ERPin kannattaja, mutta ehkä rituaalien välttämisellä saa paremmin toimijuuden ja päätösvallan takaisin itselleen. Ei ole ollut vaikeaa olla tekemättä rituaaleja, koska tänään on muutenkin ollut helppo päivä. Minulla ei ole ollut mitään tarvetta jumitella, koska ei ole tällä hetkellä mitään ristiriitaa tai sietämätöntä ahdistusta. Itselläni pakko-oireet eivät ole se paha juttu tai ongelma, vaan ne ovat minulle ”keino ratkaista ahdistus”. Vähän samalla tavalla kuin addiktioissa. Päihteet eivät ole ongelma, vaan ne sietämättömät tunteet, joita ihminen ei kestä ja sitten niitä turruktaakseen käyttää alkoholia, huumeita tms tai vaikka nettipornoa.

Lähde:
https://www.livingwithocd.net/blog-1/3hs0krxbw4t0sqpdd6zf299maapkvh