Jähmettymisreaktio ts. dissosiatiivinen defenssi

Joskus tilanne on sellainen, jossa ei ole mahdollista puolustautua taistelemalla, mutta siitä ei myöskään ole mahdollisuutta päästä pois pakenemalla. Jähmettymisreaktion tarkoitus on tällöin saada sinut selviytymään tilanteesta mahdollisimman vähin vammoin. Lapsena koetut traumat ovat usein tällaisia, sillä lapsen kyvyt selviytyä ilman aikuista ovat heikommat.

Jos koet, ettei sinulla ole mahdollisuutta tehdä mitään, mikään mitä teet ei vaikuta mihinkään (tähän riittää myös kokemus), aktivoituu jähmenttymisreaktio. Jähmettymisreaktion tarkoituksena on vähentää kärsimystäsi tilanteessa, jonka joudut väistämättä käymään läpi. Jähmenttymisreaktion avulla irrottaudut aisteistasi, kehostasi ja mielestäsi hieman kauemmas.

Et tunne kipua (fyysistä tai psyykkistä) yhtä kovaa, ja lamaantumiseen liittyvät mielihyvähormonit helpottavat oloasi. Jähmettymisreaktion tarkoituksena on saada sinut selviytymään yksittäisestä tilanteesta, mutta jos nämä tilanteet ovat toistuneet elämässäsi, reaktio voi jäädä helposti aktivoituvaksi. Ylimitoitetusta jähmenttymisreaktiosta seuraa se, ettet ole kosketuksissa omaan itseesi.

Et osaa tunnistaa kehosi tuntemuksia, et välttämättä tunnista olevasi sairas kuin vasta hyvin myöhään, et välttämättä tunne kipua kovin herkästi tai osaat irrottautua siitä tehokkaasti. Toisaalta et myöskään osaa tunnistaa, miltä sinusta tuntuu, muistosi voivat sumentua, vääristyä tai kadota kokonaan, käyttäydyt itsellesi haitallisella tavalla, koska et osaa tunnistaa sitä haitalliseksi.

Moni ylimitoitetusti jähmettymisreaktiota käyttävä on jopa täysin tiedostamaton siitä, että hän on koskaan edes kokenut mitään traumaattista, hän minimoi sanoen kaiken olleen ”normaalia”.

Arjen tilanteissa ylimitoitettu jähmettymisreaktio näkyy tarpeena hakea mielihyvää fantasiasta tai todellisuuspaosta, kuten nukkumisesta, unelmoinnista, tv:stä, internetistä, internet-ihmissuhteista, peleistä ja niin edelleen. Samalla se näkyy passiivisuutena, siten että ei koe olevansa kykenevä ihmisenä.

Jähmettymisreaktiota ylimitoitetusti käyttävä voi alisuoriutua, vaikka hänen kykynsä yltäisivät parempaan, tai hän voi olla hiljaa ja ottaa vastaan mitä vain puolustautumatta, sillä ei koe pystyvänsä vaikuttamaan mihinkään.

Se voi näkyä myös pelkona muita ihmisiä kohtaan, sillä omista tuntemuksistaan erillään oleva ei osaa erottaa kuka on vaarallinen ja kuka turvallinen ihminen. Vakavan ylimitoitettu jähmettymisreaktio voi olla yhteydessä dissosiatiivisiin tiloihin, eristäytymiseen, sosiaalisiin pelkoihin tai ADD:hen.

(Kyllä, kyllä, kyllä näille kaikille omalta osaltani)

o   o   o   o   o

Ystävystymisreaktio ts. läheisriippuvainen defenssi

Taisteleminen, pakeneminen ja jähmettyminen liittyvät perinteiseen teoriaan, mutta viime aikoina on alettu puhua myös ystävystymisreaktiosta. On havaittu, että ihmiset eivät aina pyri taistelemaan tai pakenemaan, vaan he voivat kokea pystyvänsä vaikuttamaan tilanteeseen myös miellyttämällä yhteisöä tai uhkaavaa henkilöä, luomalla yhteistyösuhteita selvitäkseen asioista yhdessä muiden kanssa tai auttamalla ja hoivaamalla muita tarvitsevia.

Kyllä, tätäkin teen. Haen liittolaisia! Joskus yritän saada ärsyttävätkin ihmiset pitämään minusta, jotta he eivät kohdistaisi turhautuneita hyökkäyksiään minuun (koska olen se kiva).

Ystävystymisreaktio onkin terve silloin, kun tilanteesta on parhain selvitä tekemällä yhteistyötä muiden kanssa ja vastavuoroisesti toinen toistaan auttaen. Ylimitoitetuksi ystävystymysreaktio muuttuu silloin, kun sitä alkaa soveltamaan myös yksipuolisiin tilanteisiin, joissa ei saa vastavuoroista apua takaisin. Ylimitoitetussa ystävystymisreaktiossa korostuu myös jatkuva tarve miellyttää muita ihmisiä, jottei joutuisi kokemaan uhkaa heidän taholtaan.

Totta muuten tämä! Onpa mielenkiintoinen tulokulma ja selittää monia asioita itselleni tämä.

Miellyttämisen tarve toimii siis varmuuden vuoksi olevana suojautumisena. Ylimitoitetusti ystävystymisreaktiota käyttävät kokevat olevansa turvassa silloin, kun he ajattelevat ja tuntevat samoin kuin toinen ihminen, tai toisen ihmisen haluamalla tavalla. He ajattelevat, että ainut tapa muodostaa ihmissuhde on luopua omasta itsestään.

He voivat kokea välttämätöntä tarvetta viihdyttää, palvella, auttaa tai hoivata muita. Jos he eivät onnistu tässä, se on uhka turvallisuudelle, ja ylimitoitetusti ystävystymisreaktiota käyttävä pyrkiikin mahdollisimman paljon estämään oman ”aidon” ja tarvitsevan minän esille tulemisen.

Ohhoh! Tässä onkin oman OCD-oireiluni ydin avattuna! Minun pitää olla aina viihdyttämässä ja auttamassa muita, ja jos en onnistu tässä tukihenkilön ja piristäjän roolissa, tuntuu kuin häpeä repisi minut riekaleiksi ja syyllisyys korventaisi karrelle.

Traumaattisesti ystävystymisreaktiota käyttävälle omien tarpeiden esille tuominen on Pete Walkerin mukaan erityisen vaikeaa siksi, että se on trauman laukaisija ja laukaisee flashbackin, mikä taas voi aiheuttaa jähmettymisreaktion (irtaantuminen omista tunteista ja muistoista), eivätkä he enää osaa sanoa tai tehdä mitään.

Traumaattisesti ystävystymisreaktiota käyttävä voi myös pyrkiä kaikin keinoin eroon jähmettymisreaktiosta ja jumitilasta, jolloin hän yhä voimakkaammin pyrkii miellyttämään ja olemaan ilmaisematta omia tarpeitaan, ettei ajautuisi takaisin jähmettymisreaktioon.

o   o   o   o   o

Turvareaktiot ovat yleensä niin automaattisia, ettei niitä tule ajatelleeksi, ellei niihin erityisesti kiinnitä huomiota. Olet voinut olla tottunut käyttäytymään tietyllä tavalla, muttet ole kummemmin ajatellut miksi. Turvareaktioita tarkastelemalla osaat paremmin ymmärtää mistä käyttäytymisesi tai reaktiosi kumpuavat ja mikä tarkoitus niillä on. Olet voinut ajatella, että olet empaattinen ja epäitsekäs ihminen, mutta todelisuudessa et ole uskaltanut olla kokonainen oma itsesi.

Kyllä, näin on! Koko persoonallisuuteni on rakentunut traumareaktioille. Kuka minä sitten oikeasti olen?!

Toisaalta taas olet voinut ajatella, että olet aktiivinen ja aikaansaava, mutta todellisuudessa onnistutkin kalenterisi täyttämällä välttelemään omia tuntemuksiasi ja tarvettasi päästä lähelle jota kuta luotettavaa ihmistä. Turvareaktiot eivät ole pahasta, niiden tarkoitushan on suojella sinua ja auttaa sinua selviytymään vaikeista asioista. Voit suhtautua niihin siis lempeydellä ja ymmärryksellä. Tarkastele, onko jokin osa niistä ylimitoitettua ja toimimatonta nykyisessä elinympäristössäsi.

Lähde:
https://ketunhantak.blogspot.com/2018/01/narsistisen-suhteen-jalkeen-tunnista.html

Palaan vielä tarkemmin aiheeseen C-PTSD eli kompleksi post traumaattinen stressioireyhtymä (lyhyemmin kompleksi trauma). C-PTSD:n oireiden tunnistaminen voi olla vaikeaa. 

Tunnepohjaiset flashbackit yhdistettynä sisäiseen kriitikkoon ovat yleensä oireita, jotka ovat muuttuneet osaksi tavallista olemisen tapaasi, pidät niitä osana itseäsi, ja siten ne aiheuttavat sinulle tunteen: ”minussa on pakko olla jotakin vikaa, miksi tässäkin reagoin taas näin ja miksi en taaskaan pystynyt tähän ja miksi tämäkin on minulle niin vaikeaa!”.

Kun tunnistat ne C-PTSD:n oireiksi, sinun on helpompi ymmärtää, etteivät ne ole väistämättömiä osia sinua itseäsi, vaan ne ovat jäänteitä kokemastasi traumasta. Traumaoireiden käsittäminen osaksi itseäsi, tai pikemminkin elämäntarinaasi, on hyödyllistä toipumisessa, mutta niiden erottaminen ulkoisten vaikutusten paineesta syntyneiksi on myös olennaista.

Ihminen on kokonaisuus, joka muuttuu ja kehittyy sekä ympäristön että sisäisten impulssien kautta. Trauman aikoihin et ole pystynyt reagoimaan ympäristöön millään muulla tavalla, mutta nyt sinulla on mahdollisuus oman sisäisen prosessisi kautta lähteä tarkastelemaan näitä reaktioita uudelleen. Yhtä olennaista on hakeutua turvallisiin ja tukea antaviin ympäristöihin. Jos olet yhä vaarallisissa tilanteissa tai välinpitämättömien ihmisten keskellä, ei traumaoireillasi ole mahdollisuuttakaan muuttua, sillä tarvitset niitä yhä.

o   o   o   o   o

Tunnepohjaiset flashbackit eroavat perinteisistä flashbackeistä siinä, että ne ovat epäselvempiä ja vaikeampia tunnistaa. Perinteinen flashback sisältää jonkin yksittäisen tilanteen uudelleen kokemisen, ja on monesti helppo ymmärtää, mistä tilanteesta on kyse. Yksittäiset väkivaltatilanteet tai onnettomuudet voivat palata mieleen, eikä johtolankoja tarvitse kovin montaa yhdistellä, jotta jo tietää mistä on kyse. Tällöin puhutaan PTSD:stä eli post traumaattisesta stressioireyhtymästä, joka voi kehittyä yksittäisen järkyttävän tapahtuman jälkeen.

C-PTSD sen sijaan muodostuu toistuvien traumakokemusten pohjalta, joita traumaattisissa ihmissuhteissa on arjessa yleensä lukuisia. Pete Walker (Complex PTSD: From surviving to thriving) mainitsee, että toistuva emotionaalinen kaltoinkohtelu on yksi tyypillinen C-PTSD:n aiheuttaja. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, vaikka emotionaalisen kaltoinkohtelun traumatisoivaa vaikutusta ei vielä ole diagnoosijärjestelmissä kunnolla tunnistettukaan. Tässä on psykiatriassa selkeä puute.

Kuitenkin, koska varsinkin toistuvan emotionaalisen kaltoinkohtelun kohdalla on vaikeaa tunnistaa tai nimetä yksittäisiä tilanteita, salapoliisintyö on paljon hankalampaa. Tunnepohjaisen flashbackin logiikka on sama kuin PTSD:n flashbackienkin, se palauttaa sinut takaisin elämään traumahetkeäsi uudelleen, kokemaan samoja tunteita kuin silloin, mutta se ei anna sinulle selkeää visuaalista tai muuten kerrottua tarinaa siitä, mitä olet nyt kokemassa.

Tähän lienee OCDkin perustuu? Ainakin itselläni on esim virtsaamiseen ja ulostamiseen liittyviä pakko-oireita, joille en keksi muuta selitystä kuin laiminlyönnit taaperoiässä, joita en siis pysty palauttamaan tietoisesti mieleeni millään keinolla.

o   o   o   o   o

Jos et ole tunnistanut toistuvaa emotionaalista kaltoinkohtelua traumaksi (mikä on välttämätön reaktio, jotta voisit pystyä elämään kyseisessä ihmissuhteessa), et edes välttämättä tajua kokeneesi koskaan mitään traumaa mihin flashbackata takaisin. Sen sijaan flashbackia kokiessasi kuvittelet, että tämä olet sinä, sinussa on jotain vikaa, koska reagoit näin.

Et ole osannut ymmärtää, että kyseessä on traumareaktio, jonka tapahtumiseen et ole pystynyt vaikuttamaan. Ilman traumatyöskentelyä et pelkällä tahdonvoimalla pysty pistämään flashbackejä kovin paljoa vastaan, joten siitä siinä ei todellakaan ole ollut kyse! Olennaista on kuitenkin, että ryhdyt edes pikku hiljaa traumatyöskentelyyn, sillä se parantaa elämänlaatuasi, eikä flashbackejä voi voimallisuudestaan huolimatta käyttää vapaalippuina tai oikeutuksena toimia miten tahansa.

Jatkuu… Tässä linkki erinomaiseen blogiin, josta teksti on kopioitu:
https://ketunhantak.blogspot.com/2018/05/narsistisen-suhteen-jalkeen-tunnista.html