Suurin syntini ei olekaan vastenmielisyys, vaan syntyminen tälle planeetalle!

Isoin virheeni ei olekaan järjetön ja loputon vastenmielisyyteni tai vääränlaisuuteni, joka raivostuttaa ympärilläni olevat ihmiset, vaan suurin syntini on ollut syntyä! On minun oma syyni, että minä elän, hengitän, olen verta ja lihaa. Että minä kehtasinkin syntyä!

En siis pelkää kuolemaa, en ole milloinkaan sitä pelännyt. Kuolema tuntuu samanlaiselta kuin aika ennen syntymää, eli ei yhtään miltään. Monesti ajattelen kuolemaa helpotuksena, kivun loppumisena, tuskan poistumisena.

Minä pelkään olemassa olemista, sitä mitä kaikkea joudun tunnepuolella käymään läpi ja sietämään ihan vain siksi, että olen olemassa. Miten paljon kestän omasta olemassa olemisesta aiheutuvaa häpeää ja syyllisyyttä?

Kesti vuosikausia ymmärtää, että ei ole kyse mistään mitä olen tehnyt, sanonut, valinnut, missä olen viettänyt aikaani ja kenen kanssa, mitä olen opiskellut, missä olen ollut töissä, ei edes se miltä näytän tai haisen, mitä olen syönyt ja onko vatsani toiminut vai ei.

Omassa kauhussani on kysymys siitä, onko minulla oikeutta olla olemassa – tai onko se ylipäätään edes kannattavaa itseni kannalta. Jäänkö plussalle vai meneekö saldo miinuksille ihan vaan siitä, että elän elämääni.

Hyvinvointi Ajattelin tänään

Onko ihmisellä vapaata tahtoa? Osa II

Vielä mietin sitä, että koska ihminen on aina sidottu geeni- ja kulttuuriperimäänsä, että voiko ihmisellä olla edes täydellisen vapaata tahtoa? Wikipedia määrittää vapaan tahdon kiistellyksi käsitykseksi siitä, onko ihmisellä edes kykyä tehdä harkittuja valintoja. Kykenemmekö siis valitsemaan vapaasti?

Saga Wiklund (2024) kysyy Verkkouutisissa: Onko ihmisellä oikeasti vapaata tahtoa?

Alla oleva teksti suoraa lainausta artikkelista:

Radikaaleimmat neurotieteilijät väittävät, että vapaa tahto on illuusio, mutta professori Panu Raatikainen haastaa näkemyksen.

– Vapaata tahtoa ei ole, tai ainakin sitä on paljon vähemmän kuin yleisesti oletamme, sanoo biologian ja neurotieteiden professori Robert Sapolsky kirjassaan Determined: A Science of Life Without Free Will.

Sapolskyn mukaan biologia, hormonit, lapsuus ja elinolosuhteet määräävät valintojamme. (Nämä myös selittävät OCD:n syntymekanismiakin ja sen, miksi turhien hälytysten purkaminen on niin vaikeata). Hän kuvaa syy-seurausyhteyksiä, jotka johtavat tiettyyn käyttäytymiseen, alkaen genetiikasta ja aivojen muovautumisesta varhaisten kokemusten perusteella ja päätyen siihen, mitä aivoissa tapahtuu juuri ennen kuin toimimme. Sapolskyn mukaan vapaa tahto on siis illuusio ja elämämme valinnat sattumaa tai onnea – kuten myös se, onko meillä oikeat luonteenpiirteet käsitellä mahdollista huonoa onneamme.

Kaikki toimintamme tai käyttäytymisemme ei ole aidosti vapaan tahdon tuotosta, ja tästä on sosiaalipsykologista näyttöä, Raatikainen sanoo. Vapaalla tahdolla on monia rajoituksia. Valintoihin vaikuttavat monet tahattomat tai tahalliset tekijät sekä manipulointi. Myös neurologiset sairaudet, väkivallalla uhkaaminen, hypnoosi ja tiedostamattomat vaistot ja traumat voivat saada ihmisen toimimaan toisin kuin hän vapaasta tahdostaan toimisi. Jälkikäteen saatetaan löytää erilaisia selityksiä valinnoille, mutta todellisuus saattaa olla paljon suttuisempi ja joskus myös raadollisempi.

Eroja on myös siinä, mikä kullekin on ajatus, jota pysähdytään miettimään.

Lähde:
https://www.verkkouutiset.fi/a/onko-ihmisella-oikeasti-vapaata-tahtoa/#66c62236

Mitä mieltä muut? Onko ihmisillä vapaa tahto?

Hyvinvointi Ajattelin tänään